Ja näin lopuksi ajattelin tehdä tällaisen pienen postauksen, jossa on kaikki Ochiain suvun perijät :)

6FELmtt.png

Aloitetaan tietenkin ihan alusta, Keita ja Asuka Ochiaista.Rakastuivat toisiinsa nuorena, saivat lapsen, mutta eivät olleet kykeneväisiä huolehtimaan hänestä. Huumeita, väkivaltaa ja poliiseja. 

dcxH3Ek.png

Keita, joka nähtiin siis vain prologissa. Asuka kertoi miehen kuolleen ja perineen tältä pienen omaisuuden (kuka tietää, mistä rahat olivat peräisin). Jälkeenpäin ajateltuna miestä olisi voinut esitellä enemmänkin tarinassa...

3kkqZ5e.png

Ja Asuka, joka tapasi huostaanotetun lapsensa tämän pyrkiessä Asukan omistamaan strippiklubille töihin. Ei koskaan saanut läheistä suhdetta Arban kanssa.

bBZLXTq.png

Ja Arba, (my favorite)! Arba kasvoi orpokodissa, josta siirtyi myöhemmin sisäoppilaitokseen. Muutti yhteen ihastuksensa kanssa, mutta arki yllätti heidät molemmat ja suhde loppui raskauden tultua ilmi. Arba on työskennellyt muotigurun assistenttina, stripparina/maskeerajana/tarjoilijana äitinsä omistamassa yökerhossa ja sen jälkeen hoitanut eri tehtäviä Underground-nimisessä toimituksessa.

 dVav6zo.png

Ja Arballahan oli kaksi miestä, Ensin hän oli Tatsuin (oikealla) kanssa ja saivat siis Eddan. Sen jälkeen Arba oli Yoshin kanssa (vasemmalla), he saivat kaksoset Ennon ja Esran. Tatsui tuli Arban elämään myöhemmin ja nainen yritti auttaa exäänsä takaisin jaloille. Yoshin hän tapasi työnmerkeissä ja päätyivät lopulta elämään onnellista perhe-elämää.

ymyGcEj.png

Edda, (hänen sukupolvensa oli tylsä pelata) oli kolmesta lapsesta vanhin. Kapinoi paljon teininä, mutta alkoi yliopistossa rauhoittua.

PxBKgPl.png

Ja Edda tapasi Iwaon deittipalstalla ja ensimmäiset treffit meinasivat mennä metsään. Naisella oli oma hieronta-yritys kotona ja kaksikko sai kolme lasta (Ishilly, Shalulia ja Ithnan)

LQWFJJ4.png

Ishilly (joka on hyvin ruskettunut tässä) oli vanhin lapsista ja alkoi seurustella rikkaan lesken kanssa. Vaihtoi kuitenkin nuorempaan, Yasuhiroon ja he saivatkin vain yhden lapsen, Armakanin. Suhde ei ollut usein kovinkaan romanttinen, vaikka kaksikko yrittikin joskus jonkinlaista liekkiä sytytellä. Poikaansa he saivat läheiset välit vasta tämän yritettyä itsemurhaa.

1iUkuwU.png

Armakan, toinen suosikkini. Sellainen reppanapoika. Vanhemmat päättivät asioita hänen puolestaan ja Armakan janosi heidän huomiota. Päätyi lopulta kulissi avioliittoon ja liiton ollessa onneton yritti itsemurhaa.

03d1igg.png

Armakan oli kulissiliitossa Sakin kanssa ja he saivat kaksi lasta (Ikaruga, Ekaterina). Rahahanojen loputtua ylellinen elämä loppui, eikä Saki kestänyt muutosta, jonka seurauksena kaksikko erosi. Myöhemmin Armakan palasi teiniaikaisen kumppaninsa Ryoan luokse. Saki palasi kuvioihin, mutta pysytteli etäällä.

rwcbeFC.png

Ikaruga, pieni ongelma lapsi, joka oli katkeroitunut äidilleen ja maailmalle. Aiheutti ongelmia teininä, eikä tullut juttuun Ryoan kanssa. 

wECRNtC.png

Oli On-Off-suhteessa Denjin kanssa ja heillä oli yksi lapsi, Hiramera. Ikaruga petti Denjin kanssa toista miesystäväänsä ja paljastuttuaan palasi lopullisesti yhteen teiniaikaisin ihastuksensa kanssa. Eivät olleet puheväleissä lapsensa kanssa.

DYuwXKX.png

Hiramera, kuuluisa ballerina, jolle tanssi oli tärkeintä elämässä. Ei ollut läheinen vanhempiensa kanssa.

4P7Thib.png

Hiramera meni ainoan poikaystävänsä kanssa naimisiin ja he saivat kymmenen lasta (Razol, Raiosu, Sheba ja Seilah, Spinthus, Sakuraya, Radu, Enishida, Uhoricia, Dantalion). Liitto ei ollut kuitenkaan onnellinen ja Hiramera sairastui, ja kuoli myöhemmin.

4LchtRn.png

Sakuraya oli kuudes lapsi, ei ollut läheinen kuin parin sisaruksensa kanssa. Joutui petetyksi, kun tyttöystävä loikkasi isoveljen kanssa sänkyyn.

GJyhGfz.png

Sakuraya tapasi Emin yliopsitossa ja meni naimisiin tämän kanssa. He saivat kuusi lasta (Falan, Sharrakan, Kamika, Kalifa, Shakuyaku ja Sa'id). 

X8Erm2s.png

Shakuyaku oli yksi kolmosista, perheen nuorimmista. Oli sisarustensa lailla lapsinero ja valmistui yliopistosta huippuarvosanoin.

rvSx0FG.png

Oli ensimmäinen sisaruksista, joka meni naimisiin ja sai lapsia. Oikeastaan hän oli ainoa, jolla oli lapsia. Raidenin kanssa heillä oli kaksi lasta, mutta kaksikko kuoli autokolarissa vähän ennen häitään.

yNzR2ll.png

Yaqut oli vanhempi ja hänellä on pikkusisko Paimon. Lapsuus ei ollut helppo, he Paimonin kanssa kiersivät jokaisen tätinsä ja setänsä talon, ennen kuin saivat tasapainoa elämään.

BwMDnJP.png

Yaqut tapasi Rinin baarissa ja kaksikko päätyi yhteen. Heillä oli vaikeuksia saada lasta, mutta lopulta heille siunaantui yksi tyttö. 

pj7NijY.png

Dimaria syntyi heikkona ja teveys petti usein. Hän halusi kuitenkin kokea normaalia elämää, vaikka vanhemmat yrittivätkin suojella häntä kaikelta.