7WghkNB.png

***

***

***

***

O1ym2Kl.png

Ikaruga ei suostunut tekemään minkäänlaista rauhaa ja sopua äitinsä kanssa. Saki yritti saada edes kohteliaat välit esikoisensa kanssa, mutta toinen oli liian katkera edes hymyillä äidilleen. Tietenkään Saki ei ollut iloinen kuulleessaan raskaudesta, mutta malttoi pysyä siitä vaiti.

WpysyGs.png

Mutta oli Saki kuitenkin utelias Ikarugan poikaystävästä ja asumisjärjestelyistä. Valitettavasti Ikaruga pysyi kylmänä ja ei olisi millään jaksanut kuunnella toisen uteluita. Hänen mielestään äidille ei kuulunut Ikarugan asiat. Äiti ei kuulunut Ikarugan elämään.

lnljHox.png

Saki ei ollut yllättynyt tyttärensä käytöksestä, mutta oli kuitenkin surullinen. Ei hän voinut siitä syyttää muita kuin itseään siitä asiasta. Hän oli kuitenkin kiitollinen, ettei Armakan ollut lisää mustamaalannut Sakin kuvaa.

***

5DS7IG8.png

Ekaterina oli helpompi tapaus. Tyttö ei muistanut elämänsä ”synkimpiä aikoja”, kuten Ikaruga sanoi, ja oli siksi utelias äitiään kohtaan. Äiti olikin ollut yksi isompia mysteerejä Ekaterinan elämässä, sillä kukaan ei ollut kovinkaan innokas puhumaan Sakista. Ja nyt Ekaterina sai kysyä suoraan äidiltään kaikki, mitä vain mieleen juolahti.

l4vWIp4.png

Saki oli iloinen, ja hämmentynyt, kuopuksen puhtaasta uteliaisuudesta ja siitä, että tämä oli valmis antamaan toisen mahdollisuuden äidilleen. Ekaterina tunsi viimein olevansa kokonainen, kun hän tunsi äitinsä.

i8KNlg8.png

Armakanin kanssa Sakilla oli kohteliaat välit. He keskustelivat asiat halki ja Saki pahoitteli monta kertaa sanojaan sekä käytöstään, vaikkei se juuri mitään muuttanut. Ryoan kanssa Sakilla ei ollut juuri mitään puhunut, eikä Ryoa juuri huomioinut miehensä exää.

TsoevbZ.png

Toki Sakilla ja Armakanilla oli muutenkin paljon puhuttavaa. Armakan oli utelias naisen seikkailuista ja Saki puolestaan halusi tietää Armakanin elämän tapahtumista.

Ehkä he voisivat sittenkin olla ystäviä.

iAyKLMB.png

Saki oli pari päivää, kunnes pääsi muuttamaan omaan asuntoon.

EcYEKiG.png

Ryoa oli helpottunut Sakin lähdöstä, sillä nyt hän pystyi rentoutumaan kunnolla. Tietenkin nainen oli muuttunut, mutta Ryoa oli silti varuillaan. Hän tiesi myös Armakanin olevan helpottunut, vaikkei sitä ääneen sanonutkaan.

1GD14nf.png

Nyt he vain tarvitsivat aikaa rentoutua ja levätä kaikesta viime aikaisista tapahtumista.

***

***

qbU97Vx.png

Kun Ryoa oli ajatellut rentoutumista ja lepäämistä, ei hän ollut odottanut Ishillyn soittavan seuraavana päivänä ja kutsuvan heidät lomalle etelään perheen loma-asunnolle.

IMJln46.png

Ryoa tuijotti hieman shokissa taloa. Toki hän oli nähnyt Armakanin kotikartanon, mutta oli loma-asuntokin aika näyttävä.

Ne2XMV0.png

Armakan oli iloinen. Hän nautti loma-asunnolla olemista, varsinkin kun hän saisi kerrankin onnellisia muistoja sieltä. Viettää aikaa perheensä kanssa. Ryoa puolestaan oli hermostunut, ei hän osannut olla hienostoväen kanssa. Ekaterina naurahti miehen ajatuksille, kun Armakan vain kohotti toista kulmaansa kysyvänä.

d6Auj2o.png

He eivät kuitenkaan voineet jatkaa asiasta enempää, kun Ishilly ja Yasuhiro tulivat tervehtimään vieraitaan. Armakan oli alkanut tottua siihen, että äiti aina rutisti hänet heidän nähdessä toisiaan. Ihan kuin äiti yrittäisi halata kaikkien kuluneiden vuosien edestä.

WjWjdrv.png

Armakan ja Ekaterina riensivät ensimmäisinä uimaan, kun isovanhemmat ja Ryoa jäivät rannalle istumaan. Ryoa tunsi itsensä ulkopuoliseksi, vaikka Yasuhiro ja Ishilly yrittivätkin ottaa miehen mukaan keskusteluun.

GMWHXa3.png

Armakan oli kyllä sanonut äitinsä olevan ihan keskiluokkaisesta perheestä, kuten Ryoakin, mutta jostain syystä toisen oli vaikea uskoa sitä. Ehkä Ishilly oli vain omaksunut miehensä elintavat niin hyvin.

cskTluW.png

Ekaterina oli ainakin iloinen matkasta. Hän saisi lisää energiaa opiskelua varten ja mahdollisesti tutustuisi uusiin henkilöihin. Armakan oli myös iloinen, ehkä enemmänkin sen takia, että hän pääsi pitkästä aikaa merelle uimaan.

2QbBj4z.png

Ekaterina ehdotti isälleen tämän menevän viettämään aikaa Ryoan kanssa ja tyttö voisi jäädä isovanhempien kanssa juttelemaan, mutta Armakan antoi kuopukselleen luvan mennä tutkimaan jo nyt kylää.

eptaoY3.png

Ekaterinan mentyä kylälle Armakan ja Ryoa palasivat takaisin merelle uimaan. Ryoa enemmänkin sen takia, ettei hän jostain syystä halunnut päästää toista silmistään. Armakan kun ei ole ollut meren lähellä sitten sen kerran.

***

wBmJ5op.png

Ekaterina oli mennyt rantakadulle, joka sijaitsi lähellä loma-asuntoa. Hän ei tuntenut vielä kylää, joten Ishilly oli neuvonut tytön läheiseen paikkaan.

N0edJ3t.png

Ekaterina oli innokas oppimaan uutta ja tietysti tulitanssi oli pakko oppia. Huolimatta siitä, että he olivat sinä päivänä saapuneet kylään ja kello oli lähempänä puoltayötä, Ekaterinan oli silti pakko saada oppia tanssi, ennen kuin voisi mennä tyytyväisenä nukkumaan.

***

uQazojB.png

Talolla aikuiset olivat keskustelemassa olohuoneessa. Ishilly intoutui muistelemaan menneitä ja kertoikin tarinoita omasta lapsuudestaan sekä äitinsä kertomia tarinoita Ishillyn isoäidistä. Mikä järkytti kaikki, jopa Yasuhiron, oli se, että Ishillyn isoäiti oli ponnistanut pohjalta keskivertokansalaiseksi.

”Hänen alastonkuvansa taitavat muuten taas olla näytillä galleriassa”.

”Äiti… Miten tuo liittyy mihinkään?”

sNKGymx.png

”Voi kuule, minun äitini kasvoi strippareiden keskellä, isä oli narkkari… Oikeastaan isoäidin vanhemmillakin oli huumeongelmia…”, Ishilly mutisi ja hetkeksi pohtimaan jotain, kunnes jatkoi:

”Armakan, meidän suvussa näköjään riippuvuusongelmia. Ole siis varovainen”.

”Ishilly, alat taas höpöttämään ihmeitä…”

***

***

06GyTRM.png

Ekaterina jatkoi seuraavanakin päivänä paikkojen tutkimista. Tietysti välillä paikallisten jututtamisten ohella piti käydä pulahtamassa meressä viilentyäkseen, sillä ilma oli aika hiostava.

FjXNoix.png

Armakan oli maininnut jotain aavelaivasta, joka oli yleinen turisti kohde. Myös paikalliset olivat suositelleet Ekaterinaa käymään tutkimassa paikkoja, joten tietysti siellä olisi seuraavaksi käytävä.

OoPDwoM.png

Laiva oli vanha, haisi ja näytti huteralta. Laudan narisivat Ekaterinan jalkojen alla ja tyttö pelkäsi niiden murentuvan hänen allaan. Tietysti se oli aavemainen, mutta Ekaterina oli sen verran tiedeihmisiä, niin kuin isänsäkin, ettei uskonut aaveisiin. Toisinkuin isänsä, joka lapsena oli juossut peloissaan pois laivasta.

OUMGs5a.png

Malttoi Ekaterina viettää aikaa myös loma-asunnolla. Joko hän oli perheensä kanssa tai sitten hänet saattoi löytää maalaustelineen luota. Merimaisema sai Ekaterinan luovuuden purkautumaan ja Ishillyn sekä Yasuhiron oli kaivettava laatikoita löytääkseen vanhoja maaleja.

***

***

0HAxU13.png

”Mitkä ovat tämän päivän suunnitelmat? Aiotko käydä vaihteeksi raunioilla?” Armakan kysyi kuopukseltaan loman puolivälissä. Ekaterina oli ahkerasti tutkinut kylää, ettei lepäämiselle ole oikein meinannut jäädä aikaa.

”Löysin kartan, joten ajattelin käydä vähän kauempana jonkun poppamiehen luona. Haluatko lähteä mukaan?” Ekaterina kysyi.

Rd3rP9Q.png

”Ryoa voisi lähteä, minä jään vanhempien kanssa tänne. Äiti erityisesti on tuntunut hyvin väsyneeltä”, Armakan vastasi, eikä edes kysynyt miehensä mielipidettä asiasta.

TUDAfFf.png

Ryoalla ei ollut paljon vastaan panemista. Ekaterinan kanssa oli kyllä mukava viettää aikaa ja luonnollisempaa, kuin Armakanin vanhempien. Tietysti monen kilometrin kävely alkoi rasittaa miehen jalkoja.

RlOnteM.png

He saapuivat lopulta määränpäähänsä, mutta lepäämisen sijasta he joutuivatkin töihin. Ryoa ei tiennyt, mahtoiko olla edes mahdollista, että niin monta laitetta saattoi olla yhdellä kertaa rikki. Ja Ekaterinan piti mennä lupaamaan auttavaa kättä. Tyttö ei edes osannut korjata mikroa, tai mitään muutakaan.

B6jRikc.png

Joten likainen työ tietysti jäi Ryoan kontolle. Ekaterina tutki paikkoja ja löysi kylppäristä vuotavan hanan. Hän haki jakoavaimen ja kertoi itse yrittävänsä korjaavan suihkun. Siitä ei voisi saada sähköiskua. Kuitenkin kohta kuului kovaa kiroilla, että Ryoalla meni hetki ymmärtää kiroilijan olevan Ekaterina itse.

d3E4VcF.png

Tytöllä oli näköjään heti alkukättelyssä mennyt hermot hanaan ja hakkasi sitä raivoisasti jakoavaimella. Mies tuijotti hetken teinin touhuja, kunnes antoi olla. Hän hoitaisi muut elektroniset laitteet ja antaisi Ekaterinan itse yrittää hoitaa työnsä loppuun.

1DiVqys.png

Ekaterina sai lopulta vuodon loppumaan, mutta Ryoa ei tiennyt, toimisiko se enää ollenkaan. Ainakin poppamies näytti tyytyväiseltä, tai olemus näytti tyytyväiseltä, typerän naamarin takia Ryoa ei nähnyt miehen kasvoja ollenkaan.

***

vftjbPg.png

Ekaterina jaksoi kyllä istua isovanhempiensakin kanssa. Heillä oli yllättäen ihan mielenkiintoisia tarinoita, vaikka Yasuhiro näyttikin jo kyllästyvän vaimonsa toistuviin juttuihin. Ehkä mummolla oli jo jonkinasteista muistisairautta, sitä Ekaterina ei tiennyt. Hän haluaisi kuitenkin jatkossakin olla enemmän tekemisissä isovanhempien kanssa.

Uowctaw.png

Tyttö päätyi ottamaan aurinkoa mummonsa kanssa samalla, kun isä ja Ryoa lähtivät hieman rentoutumaan kuumille lähteille. Yasuhiro pysytteli varjoissa.

i5esSXu.png

Ryoa nautti viimeinkin lomamatkasta, vaikka olikin alkanut lähentyä Armakanin vanhempien kanssa. Armakan itse oli myös hyvin rentoutuneen ja onnellisen oloinen. Selvästi matka teki hyvää miehelle.

v7rDwTF.png

Kaikki stressi ja huoli näyttivät valuvan pois Armakanista tämän vain lilluessa vedessä. Ehkä yllättävä lomamatka olikin hyvä asia, vaikka Ryoa oli sitä hieman epäillyt. Ja näköjään Armakanin vanhemmat olivat parempia isovanhempia kuin vanhempia.

EuCTK07.png

Ekaterina ja Ishilly olivat saaneet hyvän rusketuksen Ryoan ja Armakanin palatessa takaisin loma-asunnolle. Yasuhiro oli nukahtanut sohvalle ja Armakanin oli pakko tarkistaa isänsä hengitys Ryoan hakiessa kaikille kylmää juotavaa.

Armakan toivoisi loman vaan jatkuvan.

***

RR0VcRH.png

Koska Yasuhiro ja Ishilly olivat yllättäen tulleet kahdestaan lomalle, jäi piha- sekä kotityöt Armakanin ja Ryoan vastuulle. Eikä siinä mitään, he tekivät sen mielellään, sillä Ishilly ja Yasuhiro olivat maksaneet heidän matkansa. Mutta jotenkin Armakanista alkoi tuntua, että tämä olisi viimeinen kerta, kun he olisivat näin yhdessä.

Ja pari päivää matkan jälkeen he saivat kuulla Ishillyn kuolleen. Yasuhiro kuoli pian vaimonsa jälkeen, sairauteen molemmat.

***

***

***

***

Puolessa välissä ollaan osien suhteen, oh my god! :o 

Tällainen kesäinen osa näin lokakuun kunniaksi. Täällä tosin on ollut läminät, mitä nyt pari edellistä päivää hieman viileämpiä. Ehdin jopa palaa alkuviikosta :(