1O7Iico.png

***

***

***

***

n3320Db.png

Ryoa katseli tavalliseen tapaansa aaltoja rannalla. Ajatukset seilasivat taas kaukana hetkestä.

sROiCN4.png

”…kan? Armakan, kuunteletko?” Armakan hätkähti haavemaailmastaan Ryoan ääneen. Toinen kuulosti tympääntyneeltä, varmaan saanut taas tovin herätellä Armakania takaisin siihen hetkeen.

YDd9dOf.png

Kaksikko oli alkanut tapailla rannalla parisen kertaa viikossa. Ryoa taisi pyöriä siellä lähes päivittäin, kerta ei viihtynyt kotonakaan. Armakan tuli silloin kun pystyi. Koulussa he eivät puhuneet toisilleen, Ryoa pyöri omien ”kavereidensa” kanssa ja Armakan… no, Armakan oli yksin kuten tavallisesti.

ORCWf2y.png

”Sä pukeudut muuten todella tylsästi”, Ryoa tokaisi ja Armakan kohotti kulmaansa kysyvänä. Hänellä oli paljon totuteltavaa toisen suorapuheisuuteen.

”Itse pukeudut kuin väripommi”.

”Tyylikkäästi. Tule, mennään ostaa sulle uusia vaatteita”.

FsEOhGN.png

”Mutta mitä vanhemmat sanoo?” Armakan kysyi huolestuneena. Ei hän voinut vaan alkaa pukeutua pinkkeihin vaatteisiin vanhempiensa edessä.

”Mitä väliä, sun elämä”, Ryoa tokaisi noustessaan ylös hiekalta.

”On vai?” Armakan mutisi, mutta seurasi kuitenkin toista.

***

f2tevca.png

Ryoa kierrätti Armakania eri vaatekauppoja ja tyrkkäsi aina välillä joitakin sovitettavia vaatteita bruneten syliin.

”Ei toi ole oikein mun tyyliä”, Armakan mutisi tuijottaessaan Ryoan tutkimaa paitaa.

”Sulla ei ole edes omaa tyyliä”.

n0JZ7AE.png

Ryoa sai kasattua joitakin sovitettavia vaatekappeleita Armakanin syliin ja pakotti toisen sovittamaan niitä.

”Ja tuut näyttää sit, miltä näyttää”, tuli komento bruneten takaa, kun hän asteli verhon taakse.

9Y3uvvu.png

”…”, Armakan ei tiennyt mitä sanoa. Ensinnäkin häntä ahdisti olla julkisella paikalla arvostelun kohteena. Erityisesti kun Ryoa ei ollut ainoa, joka tuijotti hänen asukokonaisuuttaan. Jostain syystä myös muut asiakkaat jäivät katselemaan kahta teiniä.

F2jHGln.png

Ryoa näytti kuitenkin hieman tyytyväiseltä ja valitsi lopulta Armakanille pari paitaa ja housua, eivät onneksi niin värikkäitä kuin mihin hän itse pukeutui. Armakan maksoi hieman vastahakoisesti vaatteet, tosin poikaa taisi myös hieman ahdistaa sosiaalinen kanssakäyminen myyjän kanssa. Hänelle oli työlästä puhua Ryoallekin välillä.

LICprP8.png

Seuraavaksi Ryoa vei Armakanin kampaajalle, mutta tällä kertaa hän suostui hoitaa puhumisen. Ehkei hän halunnut kohdata toista melkein paniikkikohtausta vieraiden kanssa puhumisesta. Oikeastaan Ryoa alkoi melkein tuntea huonoa omatuntoa nähdessään bruneten käsien tärisevän hänen seistessä kampaajan edessä ja yrittäen vastata kysymyksiin.

BInxq8D.png

Oli Ryoa nostettava hattua, ettei Armakan muuten näyttänyt ahdistustaan, kuin käsien tärinällä. Paitsi sitten kun hän avasi suunsa, silloin Armakan saattoi alkaa joko änkyttää tai jahkailla vastaustensa kanssa. Helpommalla pääsi, kun Ryoa kertoi, millaista tyyliä haettiin. Eihän Armakan edes itse tiennyt, miten hänen hiukset pitäisi leikata.

CLveAgv.png

Kun pieni muodonmuutos oli tehty, Armakan päätti pieneksi kiitokseksi viedä Ryoa syömään Shalulian ravintolaan. Armakan oli kaikkein eniten kiitollinen siitä, ettei Ryoa pakottanut häntä värjäämään hiuksiaan.

HI1Gc1n.png

Ryoa oli tarpeeksi ystävällinen kertoa tilaus tarjoilijalle, jotta Armakanin ei tarvinnut yrittää olla tarpeeksi rohkea puhua vieraalle. Mutta Ryoa halusi kuitenkin tietää syyn toisen niinkin surkeille sosiaalisille taidoille.

Vzh01Df.png

”Ei toi ole normaalia. Luulis etenkin niissä teiän piireissä osattava olla sosiaalinen ja käydä small talkia”, Ryoa tokaisi ja Armakan alkoi itsekin miettiä syytä siihen, miksi hän oli sellainen kuin oli.

”Ehkä, koska koko lapsuuden oon oikeastaan vain puhunut Nanan kanssa…”, Armakan mutisi.

7xgJMLP.png

Armakan sai kerrottua Ryoalle, ettei häntä ole viety mihinkään illanistujaisiin. Vanhempiinkin suhde on etäinen. Ryoan oli vaikea uskoa toisen puheita ja pian puhe kääntyikin koulutehtäviin ja –kavereihin. Tai Ryoan kavereihin, Armakan oli ainoastaan hyvää pataa Ryoan kanssa.

***

lHsu4t9.png

Armakan tuli illalla kotiin, paljon myöhemmin mitä hän oli ajatellut tulevansa. Hän pelkäsi saarnaa vanhemmiltaan, mutta yllättyi ovesta sisään astuessaan kartanon olevan hiljainen. Rappusia ylös noustessa Armakan huomasi äitinsä tulevan olohuoneesta.

VLhrYD3.png

”Ah, Armakan, oletko saanut opiskeltua?” Ishilly kysyi ja hiljeni huomatessaan poikansa muuttuneen hiustyylin.

”Hmm? Pyysitkö Nanaa leikkaamaan hiuksesi?”

XZAxFvu.png

Yasuhirokin ilmestyi paikalle Armakanin kertoessa viettäneensä aikaa kaverin kanssa kaupungilla. Hän ei kertonut saapuneensa vasta kotiin ja sitä, ettei hän ollut edes varma, oliko Ryoa hänen kaverinsa.

LnCoU2l.png

”Kerro ensi kerralla, kun olet menossa jonnekin. Vain jos sattuu jotakin”, Ishilly sanoi, mutta ei tuntunut muuten hätkähtävän ajatusta siitä, että hänen poikansa oli viettänyt aikaa kaupungilla. Yasuhiro näytti vakavammalta, mutta äiti olikin aina ollut hieman rennompi kuin isä.

zrZjK6n.png

Armakan piiloutui huoneeseensa ja vanhemmat jäivät tuijottamaan hänen peräänsä.

”Hän valehteli vai mitä?” Yasuhiro kysyi vaimoltaan.

”Jep!”

xjCNvOm.png

Tietämätön vanhempiensa epäilyksistä Armakan kiiruhti kylpyhuoneeseen. Häntä oli pelottanut vanhempien hermostuvan hiustyylistä, vaikka Ryoa olikin tokaissut sen olevan Armakanin oma asia. Mutta toinen ei tuntunut ymmärtävän, ettei Armakan voinut tehdä mitä vain niin kuin Ryoa.

***

***

hIgxfKV.png

Armakan pelasi tavalliseen tapaansa shakkia huoneessaan. Vanhemmat olivat varmaan juuttuneet, tavalliseen tapaansa, pokeripöydän ääreen.

tYG5BkN.png

Pojan peli hetki keskeytyä Nanan astelevan huoneeseen koputuksen saattelemana.

”Sinulle on puhelu”

”Minulle?”

ByE8xas.png

Armakan oli yllättynyt. Kuka mahtoi soittaa hänelle? Illalla? Hieman varuillaan hän nosti luurin korvalleen ja yllättyi kuullessaan Ryoan äänen linjan toisesta päästä.

CrJNGHF.png

Vielä yllättyneempi hän oli, kun toinen vaati häntä tulemaan kaukana keskustassa sijaitsevaan puistoon. Ryoa kyllä sai suostutella Armakania oikein kunnolla, sillä sääntöjen rikkominen tai normista poikkeaminen oli niin vaikeaa ja työlästä brunetelle.

zGNrJ8m.png

Armakan kuitenkin totteli Ryoaa, varsinkin sen jälkeen kun hänen nenän turvallisuutta uhkailtiin. Armakan vetäisi Ryoan valitsemat vaatteet ylleen ja hiipi ulos. Vanhemmat olivat niin keskittyneitä peliinsä, mutta Nana, tai joku muu palvelusväestä, saattoi nähdä tai kuulla hänet.

rUOwgNx.png

Armakan ei voinut uskoa itseään. Hän livahtaa myöhään illalla ulos, koska kaveri vaatii. Mutta toisaalta, eihän hän nyt mitään rikollista aikonut tehdä. Toivottavasti.

***

lZ4P6bv.png

Armakan saapui lopulta Ryoan mainitsemalle puistoon ja haki hetken ajan katseellaan kaveriaan. Armakan jo luuli Ryoan tehneen pilaa hänestä, kunnes tutun näköinen hahmo osui silmiin.

4OaxFRs.png

Kukaan muu kuin Ryoa ei pukeutuisi vaaleanpunaiseen. Toinen istui keinulla ja näytti odottavan jotakin, tai jotakuta.

4dyugmC.png

Armakan kiiruhti keinuille ja istahti Ryoan viereen.

”Luulin jo, että aloit jänistää”.

”En, mutta matkassa meni aikaa”.

trisnXK.png

”Miks muuten halusit tavata täällä ja tähän aikaan?” Armakan kysyi ja Ryoa naurahti.

”Saat vähän nähdä yöelämää”.

I79BstO.png

Mutta täällä on juoppoja, väkivaltaisia tyyppejä ja kiristäjiä, ja…”

”Wou, riittää! Mistä oot saanut päähäsi tommosta?” Ryoa kysyi, vaikka saattoi arvata jo vastauksen. Tietysti Armakan on kasvatettu pumpulihöttöjen keskellä kaukana kaikesta pahasta.

EK8GV0P.png

Armakan hätkähti, kun toinen nousi äkkiä keinusta ja lähti kävelemään poispäin. Brunette mietti sanoneensa jotain väärää ja lähti nopeasti Ryoan perään.

acm6vaX.png

”Ryoa odota. Sori, jos sanoin jotain tyhmää…”, Armakan aloitti, mutta toisen naurahdus keskeytti hänet. Näköjään toinen ei ollutkaan vihainen, Armakan vaan ei ollut oppinut kaverinsa tavoille.

”Mun tässä pitäisi ehkä olla pahoillaan”.

qsYuOJC.png

”Mit…?!”

Ja niin Armakan sai ensisuudelmansa. Kuun ja tähtien alla hiljaisessa puistossa.

***

***

***

***

Tässähän alkaa tulla kiire. Kesäksi tuli töitä ja syksyllä tulee lähtö vähän pidemäksi aikaa, joten haluaisin ainakin saada pelattua ja mielellään kirjoitettuakin Ochiait loppuun ennen lähtöä ... :o Armakanista on tullut aika ressukka ja oma pieni pakkomielteeni takia vähän poikarakkautta tähänkin sukuun :D Kommenttia saa antaa.