***

***

***

***

Yaqut oli tottunut siihen, että aamiaisen valmistaminen jäi yleensä hänen vastuulle. Kalifa tuntui jättävän koko ajan enemmän töitä punapäälle, mitä vanhemmaksi tämä kasvoi. Ehkä se oli tädin tapa yrittää pitää poika miehitettynä ja poissa pahanteosta.

Yaqutia puolestaan alkoi ärsyttää koko touhu. Hän joutui tekemään pieniä kotitöitä, mutta koskaan ei tullut kiitosta, ei tosin sen puolin valitustakaan. Ja erityisesti sen jälkeen, kun teini oli hankkinut ensimmäiset tatuointinsa salaa, Kalifa oli tuntunut lisäävän kotitöitä entisestään.

Kalifa ei selvästikään pitänyt tatuoinneista, vaikkei koskaan ollut ilmaissut omaa mielipidettä niistä kenellekään. Ja Yaqut oli myös aivan liian nuori pilaamaan ihonsa rumilla kuvioilla, ainakin Kalifan mielestä.

Kalifa oli kyllä saanut kuulla pojan tatuoinneista myös koululta. Selvästi jotkut opettajatkaan eivät pitäneet sitä sopivana, että niin nuorella oli jotain niin ”kapinallista”. Voi kuulemma innostaa toisiakin oppilaita, vaikkei Yaqutilla edes ollut ystäviä, joita olisi voinut innostaa.

Keinot alkoivat olla vähissä. Yaqut oli selvästi murrosikä vaiheessa ja Kalifa ei tiennyt, miten käsitellä tilannetta. Vaikka lapset vaativat taaperoina paljon huomiota, niin ainakin heitä oli helpompi pitää hallinnassa. Mitä vanhemmaksi he kasvoivat, sitä vaikeampi oli pitää järjestystä.

Tuntui, että koulussa opettajatkin alkoivat kiinnittää enemmän huomiota lapsiin. Paimon riiteli paljon luokkakavereidensa kanssa ja Yaqutilla alkoi olla tekemättömiä läksyjä sekä poissaoloja. Eikä teini malttanut aina pysyä poissa tappeluistakaan, vaikka suurin osa niistä tapahtuikin koulun ulkopuolella.

Yaqut sai kyllä huomata, ettei täti ihan kaikkea sulattanut. Hän oli saanut hieman kylmää kohtelua tatuointien jälkeen. Kalifa ei edes katsonut poikaan päin, ei sillä, että Yaqut olisi huomannut sitä toisen aikaisemmastakaan käytöksestä.

Kotityöt kyllä tulivat tehtyä, mutta Yaqutin omalla tahdilla. Poika teki hyvin paljon asiat omaan tahtiin oman päänsä mukaan.  Jos teini halusi jutella netissä tuntemattomien kanssa, hän teki niin. Opettajat valittivat, ettei hänellä ole ystäviä ja sosiaalisia kontakteja, mutta Yaqutilla oli kyllä pari nettituttua. Eivätkö ne riittäneet?

Kalifa ei pitänyt pojan niskuroinnista sitten yhtään, mutta ei sanonut mitään. Riitahan siitä vain syntyisi, eikä Kalifa jaksanut ruveta tappelemaan. Eikä Kalifan mielestä ollut hyvä vain seurustella tuntemattomien kanssa netissä.

Paimon eleli myös hyvin paljon omien ehtojensa mukaan. Hän söi aina sitä, mitä jääkaappiin oli jätetty. Saattoi olla päiviä, ettei tyttö nähnyt huoltajaansa ollenkaan ja veljenkin vain silloin, kun tämä tuli nukkumaan tai he menivät kouluun.

Paimon tunsi itsensä yksinäiseksi. Yaqut oli kasvanut, eikä malttanut kovinkaan usein viettää aikaa siskonsa kanssa. Muita Paimonilla ei oikein ollutkaan, päivät kuluivat usein yksin huoneessa istuen ja leikkien.

Yaqut tiesi siskonsa olevan yksinäinen, mutta samalla poika halusi suojella sitä vähäistäänkin mainettaan, mikä hänellä oli. Vaikka toisaalta, mitä se enää mihinkään vaikutti, jos koulukaverit näkivät hänet siskonsa kanssa jossain puistossa.

***

***

Yaqut päätti lopulta viedä siskonsa puistoon, joka tosin sijaitsi aika kaukana, mutta ainakaan tuttuja ei näkynyt. He saisivat olla rauhassa. Paimon oli innoissaan, hän harvoin pääsi poistumaan kotoa muualle kuin kouluun. Ei sillä, että Kalifa oli kieltänyt, mutta kukaan ei koskaan vienyt tyttöä mihinkään.

Vaikka päivä olikin siirtynyt iltaan ja hämärtyä, Paimonilla oli silti hauskaa ja tekemistä. Kiipeilyteline oli jo itsessään tarpeeksi viihdyttävä, puhumattakaan muistakin leikkikentän välineistä. Ja koska oli ilta, Paimon sai olla rauhassa.

Siskon leikkiessä merirosvoa tai jotain vastaavaa, Yaqut päätti viihdyttää itseään sen aikaa karusellissä. Hän oli joskus koulunpihalla saanut pyöriä siinä, mutta yleensä muut lapset olivat miehittäneet sen. Tai teinit, jotka halusivat pelleillä. Nyt Yaqut sai itse pelleillä rauhassa, ilman että kukaan oli ajamassa häntä pois.

Alkoi kuitenkin olla myöhä ja Yaqutin sekä Paimonin oli palattava kotiin. Ainakin Paimonin, sillä tytön pitäisi kuitenkin mennä seuraavana päivänä kouluun. Yaqut voisi halutessaan vain lintsata, kuten tavallisestikin.

”Kiitos Yaqut. Tää oli paras päivä koskaan!” Paimon sanoi halatessaan veljeään heidän päästessä tutun kerrostalon pihaan. Yleensä Yaqut ei antanut siskonsa halata itseään, mutta sillä kertaa teini teki poikkeuksen. Ei kukaan ollut näkemässä niin myöhään.

”Ole hyvä, voidaan mennä toistekin, jos haluat”.

”Tai voidaanko tehdä jotain muutakin? Yhdessä?”

”Toki pikkusisko, tottahan toki”.

***

***

Yhteinen puistoreissu teki hyvää sisarusten suhteelle ja Yaqut alkoi ottaa siskoaan hieman useamminkin huomioon. Ehkä teinin oma elämä oli yksi sotku, mutta ainakin hän voisi yrittää estää Paimoninkin elämän muuttuvan samanlaiseksi.

Tyttö tuntui olevan iloinen voidessaan viimein kertoa jollekin kuulumisia koulusta, valittaa luokkakavereista ja opettajista, jotka eivät koskaan ymmärtäneet tytön kantaa minkään asian suhteen.

Välillä Yaqut kyllä tunsi itsensä hyvin väsyneeksi kuunnellessaan Paimonin tarinoita. Kiusaamisjutut olivat tuttuja, eikä Yaqutilla juuri ollut oikeita sanoja siskolleen. Tai oikeita sanoja opettajien mielestä. Nuorukaisen mielestä Paimonilla oli oikeus iskeä kiusaajan nenä rikki, jos tämä meni liian pitkälle.

Sisarusten juttutuokio aina hiljeni Kalifan tultua. He tiesivät, ettei Kalifasta ollut apua ongelmiin koulussa, muttei tämä arvostanut Yaqutin elämänneuvojakaan. Parempi oli pysytellä hiljaa, kuin antaa tädille lisää aihetta lisätä kotitöitä.

Yaqut välillä mietti, millaista elämä olisi ollut, jos Shakuyaku ja Raiden olisivat elossa. Olisiko heillä useampikin lapsi, kuin vain Yaqut ja Paimon. Asuisivatko he omakotitalossa, olisiko äiti kotona ja ennen kaikkea, olisiko Paimonilla ja Yaqutilla ystäviä koulussa. Vai olisivatko he silti ongelmalapsia?

Jopa opettajat välillä soittelivat Kalifalle ja pyysivät, lähes kerjäsivät häntä olemaan läsnä olevampi sisaruksille ja yrittää saada heidät ojennukseen. Mutta Kalifa ei vain tuntunut löytävän energiaa ja motivaatiota siihen työhön.

***

***

Yaqut oli kuitenkin yrittänyt tehdä Paimonin elämästä hieman parempaa ja vei siskonsa jäätelölle, kuten oli luvannut aikaisemmin. Paimon oli innoissaan ja kerrankin he olivat yhdessä liikkeellä päivänvalon aikaan. Yaqutia ei tuntunut enää niin paljon häiritsevän, että hänet voitaisiin nähdä yhdessä pikkusiskon kanssa.

Paimon tuntui ihannoivan isoveljeään, eikä Yaqut voinut kiistää, etteikö se tuntunut mukavalle. Sisko kuunteli häntä niin tarkasti ja totteli, mitä Yaqut hänelle sanoi. Jopa paremmin, kuin opettajia tai Kalifaa. Yaqut oli Paimonille esikuva ja tyttö halusi olla samanlainen kuin veljensä.

Sisarukset päättivät pitää hauskaa yhdessä ja nauttia vapaapäivästä kaupungilla.

”No, tuliko hienoja?”

”Tuli, todella hienoja. Laitetaan se sitten seinälle!”

”Mitä he…? Paimon, kaksi näistä kuvistahan on ihan pilalle menneitä!”

”Ei se haittaa!”

”Haluat seinälle kaksi kuvaa, joissa näkyy vain päälakemme?” Yaqut kysyi huvittuneena siskoltaan.

”Se on muisto!”

Paimon viihtyi kaupungilla monta tuntia. Yaqut oli jo mennyt istumaan läheiselle penkille ja seurasi siskonsa liikkeitä sivusilmällä. Paimon oli innostunut tutustumaan hieman erikoisempiin ohikulkijoihin ja Yaqut mietti, pitäisikö hänen alkaa huolestua toisesta.

***

Kun kevät toi vielä viimeiset lumet maahan, Paimon sai kiskottua veljensä ulos rakentamaa lumiukkoa. Naapurit eivät olleet usein arvostaneet lasten tekemiä ukkoja ja akkoja pihalla, mutta milloin Yaqut ja Paimon olisivat heidän mielipiteistä välittäneet?

”Tulihan siitä ihan hieno”, Yaqut tuumasi Paimonin viimeistellessä heidän kylmää paholaista.

”Eikö yläkerran naapuri muuten pelännyt paholaisia?”

”Pelkäsi”, Paimon vastasi veljelleen ja väläytti ilkikurisen hymyn. Kalifa saisi kyllä taas kuulla niin naapureilta kuin vuokraisännältä valituksia. Jos he edes koskaan tavoittaisivat naista tämän työtuntien muuttuessa jatkuvasti.

***

***

***

***

Uutta osaa jälleen. Ja lopuksi pientä kevennystä, kuinka läheisiä Yaqut ja Paimon ovat... Rehellisesti, en tiedä/muista, miksi otin tämän kuvan ja miksi olen sähän loppuun läntännyt. Ehkä sitä voi myös ihastella Yaqutin tatuointeja, who knows...