***
***
***
***
Yasuhiron ja Ishillyn häät saatiin pidettyä kaikessa hiljaisuudessa pienellä porukalla.
Vaikka kaksikko olikin ollut erilainen käsitys pienestä tilaisuudesta, pääsivät he lopulta astelemaan alttarille muutamien vaikeuksien jälkeen. Suurin ongelmista oli ollut Ishillyn mekko. Hänen mahansa oli jo isompi kuin rantapallo, eikä hän kokenut oloaan kovinkaan hehkeeksi sormuksia vaihtaessa.
Ishilly oli tyytyväinen, että hän oli voittanut hänen ja Yasuhiron väittelyn vieraiden lukumäärästä. Hän ei jaksanut hymyillä ja seurustella liian monen henkilön kanssa. Hän vain halusi ulos mekosta, hiki virtasi joka paikasta ja olo oli muutenkin tukala.
***
***
Ishilly oli ehkä hieman pettynyt, etteivät he olleet edes miettineet häämatkalle menoa, mutta toisaalta, ei hän ehkä olisi jaksanutkaan mennä mihinkään vatsansa kanssa. Yasuhirolla oli töitä, mies oli ottanut enemmän hommia tehtäväkseen, ettei Ishilly rasittaisi itseään liikaa.
Se olikin heidän toinen ainainen puheenaihe, josta väitellä joka päivä. Pitäisikö Ishillyn luopua töistään ja ryhtyä kotiäidiksi? He olivatkin kuitenkin palkkaamassa lastenhoitajaa. Vai jatkaisiko hän sihteerinä toimimista. Ajatus sohvalla makailemisesta joka päivä ei houkutellut pitkällä tähtäimellä Ishillyä.
Ja toisekseen, ei sillä että hän olisi mustasukkaista tyyppiä, mutta Ishilly ei halunnut lisää naisia kartanoon. Yasuhiron oli puolestaan vaikea käsittää, miksi Ishilly haluaisi työskennellä vielä saatuaan lapsenkin.
Ishilly tunsi väsyvänsä nopeammin, kuin aikaisemmin, eikä hän edes tehnyt muuta kuin näpytellyt tietokonetta. Selkä tuli helpommin kipeäksi eivätkä sohvat olleet tarpeeksi mukavia makoiluun, vaikka olivatkin kalliita. Ishilly ei osannut nautti raskaudesta ja tekikin mielessään päätöksen, että tämä lapsi saisi olla ainoa.
Viime viikkojen aikana Ishilly oli saanut paljon ajateltavaa. Hän oli tottunut huolehtimaan itsestään ja vastaamaan omista tekemisistään. Ehkä Yasuhiron sihteerinä hän oli myös joutunut hieman huolehtimaan nykyisen aviomiehensäkin töitä, mutta periaatteessa hän oli vain vastannut itsestään. Ja pian hän joutuisi ottamaan vielä suuremman vastuun harteilleen. Ajatus oli alkanut pelottaa häntä viime aikoina.
***
Yasuhirolle Ishilly ei puhunut ajatuksistaan, harvoin he mitään syvällisempää puhuivatkaan, vaikka olivatkin astelleen avioon. Jos Ishillyltä kysyttäisiin, miten Yasuhiro ajattelee tulevasta lapsesta, nainen ei osaisi vastata. Hän tiesi, että uutinen oli ollut shokki, mutta siihen se sitten jäikin.
He osasivat kommunikoida työasioista ja miten toimia ihmisten edessä, mutta kaikesta huolimatta he eivät osanneet ilmaista omia tunteitaan ääneen. Ehkä alussa he olivat pystyneet puhumaan toisilleen suoraan, mutta vastuu oli kasvanut molemmilla ja sen sijaan, että he olisivat lähentyneet tulevan lapsen myötä, he olivatkin etääntyneet toisistaan.
Ajatus teki Ishillyn surulliseksi.
***
**
Kun laskettu aika oli lähestymässä, Ishilly otti itseään niskasta kiinni ja otti Yasuhiron kanssa puheeksi heidän tulevaisuutensa. Heidän oli pakko alkaa miettiä sitäkin, erityisesti kun otti huomioon, ettei Ishilly ollut vieläkään kaikista ”perinteistä”, jotka vallitsivat näissä piireissä.
Kysymättäkin oli selvää, että heidän kasvatusmetodinsa olisivat täysin erilaiset. Vaikka lastenhoitaja palkattaisiinkin sitten jossain vaiheessa, piti Ishillyllä ja Yasuhirolla olla silti yhteiset pelisäännöt, joidenka mukaan sitten heidän palvelusväkikin toimisi.
Yasuhiro näytti mieluummin antavat ohjakset Ishillylle siinä asiassa. Nainen oli sisaruksista vanhin ja ehkä tiesi vähän paremmin, mitkä säännöt olivat toimia ja mitkä ei. Yasuhiro sitten voisi heittää sekaan muutaman säännön, mitkä olivat hänen mielestään välttämättömiä.
”Entä kuka on meidän lastenhoitaja?” Ishilly kysyi kaikkein suurimman mieltänsä askarruttaneesta asiasta.
”Rekrytointi on vielä kesken…”
***
***
Rekrytointi oli silti vielä vaiheessa, kun Ishilly ja Yasuhiro saivat toivottaa tervetulleeksi heidän poikansa, Armakanin. Yasuhiron työhuoneen viereen oli sisustettu pojalle oma huone, mutta Ishilly toivoi tapettien vaihtuvan jossain vaiheessa vähän modernimpaan.
Armakanista oli vielä vaikea sanoa, kumpaa poika tulisi tulevaisuudessa muistuttamaan.
***
***
Kevät teki tuloaan, mutta ilmat pysyivät silti kylminä, vaikka lumet olivat kadonneet maasta.
Yasuhiro ja Ishilly nautiskelivat silti raikkaasta kevät ilmasta puutarhassa yrittäen päästä samalla yhteisymmärrykseen Armakania koskevista asioista.
Yasuhiro halusi alkaa etsiä jo nyt sopivaa koulua, mihin pojan lähettää. Yksityiskouluihin ei ollut kuitenkaan helppoa päästä ja erityisesti ulkomaille prosessi olisi hyvä aloittaa jo hyvissä ajoin. Yasuhiro oli ajatellut samaa koulua, minkä oli itsekin käynyt.
Ishilly ei kuitenkaan ajatuksesta innostunut. Hänelle tuli olo, että lähettämällä lapsen mahdollisimman kauas oli vain osoitus, että hän halusi pojan pois silmistään.
”Ehkei hän ollut suunniteltu, mutta minä haluan kantaa vastuuni kunnolla, enkä lakaista maton alle piiloon”.
”Mutta ei häntä sovi julkisenkaan kouluun lähettää”, Yasuhiro kuulosti jo epätoivoiselta. Pitäisihän Ishillyn ymmärtää, ettei tässä perheessä toimittu kuin keskiluokkaisissa perheissä.
”Tajuan sen kyllä, mutta onhan tässä lähelläkin yksityiskouluja, joihin voi kulkea kotoa käsin. Etkö sinä mieluummin halua olla parempi isä kuin omasi?” Ja niin Ishilly voitti tällä kertaa väittelyn.
***
***
Vaikkeivät Ishilly ja Yasuhiro mitään rakastavaisia olleet, he kyllä mahtuivat samaan kylpyhuoneeseen yhtä aikaa. Yasuhiro nautti kylvystään kaikessa rauhassaan samalla kun hänen vaimonsa tuskaili raskaudesta tulleita näppylöitään kasvoillaan. Onneksi peitevoiteet oli keksitty, mutta halusi hän silti puhtaan ihonsa takaisin.
”Milloin sen lastenhoitajan pitäisi aloittaa? Marin alkaa olla vaikea keskittyä töihinsä, kun hän huolehtii Armakanista”, Ishilly tokaisi kauhistellessaan juuri löydettyä ryppyä silmäkulmassaan.
”Parin päivän päästä, Marin pitäisi perehdyttää hänet hommiin. Haluatko sinäkin olla paikalla?”
”Kai sitä täytyy… ”
”Luuletkohan Armakanin haluavan joskus sisaruksia?” Yasuhiro kysyi yllättäen kaksikon mentyä sänkyyn. Kysymys tuli puskista, mutta Ishilly huomasi miehen olevan enemmänkin kauhuissaan ajatuksesta useammasta lapsesta.
”Saa tyytyä olemaan ainoa lapsi. Raskaus oli tuskaa ja synnytys kamalaa, minä en toista kertaa sitä koe”, Ishilly vastasi topakasti ja Yasuhiro hymisi tyytyväisenä.
Hiljaisuuden laskeutuessa makuuhuoneeseen Ishillyn ajatukset lähtivät seilaamaan poikaansa. Millaisen elämän Armakan saisi? Tulisiko hän olemaan onnellinen perheessä, missä vanhempien suhde oli enemmän virallinen ja työperäinen?
***
Alakerrassa Armakanin huoneessa Mari oli luovuttanut omassa sängyssä nukkumisesta ja siirtynyt suosiolla torkkumaan keinutuoliin, vaikka se olikin epämukavaa. Hän oli kuitenkin sen verran sikiä nukkuja, että Armakan saisi itkeä hyvän tovin yksinään, ennen kuin punapää heräisi omasta huoneesta.
Mari piti kuitenkin pikku perijästä, vaikka yöunet jäivätkin vähäisiksi. Ja työt kärsivät. Onneksi lastenhoitaja saapuisi pian, mutta samalla Mari tunsi kateuden pistoksi. Kyllä hän olisi mielellään siirtynyt Armakanin hoitajaksi, jos joku muu olisi palkattu Ayan kaveriksi pitämään talon siistinä.
***
***
***
***
Ishilly ja Yasuhiro ovat varmaan vaikeimpia pariskuntia ikinä... Eivät tiedä, rakastavatko toisiaan vai ei... On ne tunteet vaikeita joskus.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.