***

***

***

***

Dimaria oli tavalliseen tapaansa piirtämässä yläkerrassa. Tytön leikit olivat aina rauhallisia, johtuen vanhempiensa suojelevaisuudesta. Tyttö ei saanut tehdä mitään, mikä voisi hiemankin rasittaa hänen kehoaan. Aikaisemmin se ei ollut haitannut Dimaria, mutta viime päivinä asia oli alkanut vaivata häntä.

Hän oli monesti jutellut vanhempiensa kanssa asiasta, mutta vastaus oli aina samanlainen. Dimaria ei saantut edes mennä yksin keinumaan, ei edes omalle takapihalle. Yaqut joutui suurimmaksi osaksi käsittelemään lapsensa kiukuttelut asiasta Rinin ollessa joko nukkumassa tai töissä.

Harvoin he näkivät naista tämän ollessa kotona. Ellei Rinillä ollut harvinainen vapaapäivä, oli hän hautaunut tyynyjen ja peittojen alle sängyssään.

Yaqut toivoi vaimonsa olevan enemmän läsnä, varsinkin kun äidin etäisyys tuntui alkavan vaivata myös Dimaria. Mutta samalla Yaqut huomasi, millaista Rinillä mahtoi olla miehen itse tehdessä useampaa työtä kerralla. Tosin Rin näytti onnistuvan paremmin keräämään energiaa, toisin kuin Yaqut.

Punapää oli ottanut myös vaimonsa paikan iltasatuja lukiessa. Vaikka Dimaria alkoikin olla jo vanhempi, tuntui tyttö aina nukkuvan paremmin, kun hän kuunteli satuja. Tai sitten se oli vanhempien puhe, joka rauhoitti hänet. 

Yaqut nautti niistä hetkistä, vaikka aluksi satujen lukeminen olikin tuntunut vaikealta. Mutta pikku hiljaa hän oli alkanut tottua niihin eläytymiseen ja lukemisesta tuli koko ajan helpompaa sekä hauskempaa. 

Rinin yövuorot alkoivat välillä myöhemmin, yleensä Dimarian mentyä jo nukkumaan. Äiti ja tytär eivät välttämättä nähneet toisiaan ollenkaan koko päivänä. Rin ei pitänyt tilanteesta, mutta jos velkoja ei makseta, Dimarian hoidot jouduttaisiin lopettamaan tai koko perhe menettäisi katon päänsä päältä.

Valitettavasti raha oli aina ongelma lähes jokaisessa perheessä, eikä Rin ja Yaqutkaan enää voineet vältellä siitä puhumisesta. Ei varsinkaan, kun Yaqut kieltäytyi jatkuvasti Kalifan tarjoamasta avustuksesta. Rin ei voinut ymmärtää miehensä jääräpäisyyttä ja Yaqut puolestaan ei jaksanut koko ajan yrittää selittää, miksei hän halunnut apua tädiltään.

Ylpeys oli yksi kuoleman synneistä ja ongelmien lähteistä, mitä Rinkin jaksoi koko ajan muistuttaa miehelleen. Vaikkei kumpikaan heistä kovin uskovaisia olleet, alkoi Yaqut hieman jo kyllästyä toisen muistutkseen demoneista ja synneistä.

Vaikka kaksikko riitelivätkin melko usein, malttoivat he yleensä pitää volyymi tason matalalla. Enää he eivät huutaneet toisilleen kurkku suorana, vaikka mieli olisi välillä tehnytkin. Huutaminen ei kuitenkaan auttanut tilannetta, mutta suurin syy kuitenkin oli se, että Dimaria oli seinän takana.

Joskus kuitenkin keskustelut muuttuivat kiivaammiksi ja jos tytöllä oli huono yö, saattoi hän välillä herätä vaimeaan keskusteluun. Koskaan Diamria ei kuullut selviä sanoja tai mistä oli puhe, mutta siitä vaimeasta keskustelusta huolimatta hän aisti, etteivät vanhemmat kovin iloisia olleet.

***

Kalifa oli sinnikäs, eikä lopettanut rahan tarjoamista, vaikka Yaqut monta kertaa kieltäytyi. Hän soitti vähintään pari kertaa viikossa ja yleensä se oli Yaqut, joka vastasi. Ja aina mies antoi kieltävän vastauksen ja sulki luurin, ennen kuin täti ehti edes päättää puhettaan. 

Rin toivoi miehensä kuitenkin nielevän ylpeytensä, varsinkin kun heille alkoi tulla lasku muistutuksia. Kalifan tarjoama summa oli suuri, kattaisi suurimman osan veloista. Ja Rin todellakin halusi vastaanottaa anteliaan tarjouksen sen enempiä miettimättä.

Joten kun Kalifa seuraavan kerran soitti ja Rin ehti vastaamaan, nainen päätti ihan omaa uteliaisuuttaan tiedustella, miksi vanhempi rouva oli valmis antamaan niin suuren summan heille noin vain. Vai mahtoiko toisella olla sittekin taka-ajatuksia. Kalifa kuitenkin vakuutteli olevansa täysin vilpitön, hän halusi auttaa ja ehkä hieman parantaa omatuntoaan, kuinka hän oli luovuttanut aikoinaan Yaqutin ja Paimonin suhteen.

Rin päätti puhelun vähän ennen kuin Dimaria palasi kotiin koulusta. Vanhemmat olivat yhtä mieltä siitä, eteivät he halunneet rasittaa lastaan rahaongelmilla. Dimarian ei kuulunut edes miettiä niitä asioita, eikä varsinkaan, jos hänen sairautensa oli syynä vanhempien ahdinkoon.

Toki tyttö oli utelias ja välillä kysynyt vanhemmiltaan, oliko kaikki hyvin. Mutta joka kerta Rin sekä Yaqut vakuuttelivat kaiken olevan täydellisesti ja hymyilivät päälle. Tietenkin Dimaria tiesi, ettei hänen sairautensa hoitokulut olleet halvimpia mahdollisia, mutta tyttö päätti pysyä vaiti, kerta vanhemmatkaan eivät halunneet asiasta puhua.

"Dimaria, mitä on ollut puhetta yksin ulkona leikkimisestä?"

"Ettei se ole mahdollista..."

"Niin, tulehan siis tekemään läksysi".

***

Dimaria ei halunnut joka ilta satua, tai ei ainakaan vanhempien lukemana. Välillä hän nautti itse lukemisesta ja saattoikin lukea puolille öihin asti. Vanhemmilla kun oli tapana lopettaa tiettyyn kellon aikaan, kun taas Dimaria saattoi helposti lukea luvun toisensa perään tarinaan eläytyneenä.

Sinä iltana tytön lukeminen kuitenkin keskeytyi, kun vanhempien huoneesta alkoi jälleen kerran kuulua kiivasta muminaa. Tyttö oli utelias kuulemaan, mikä aiheutti vanhempien välillä kitkaa. Hän ei halunnut näiden eroavan uudestaan. Hän halusi heidän olevan onnellisia ja että molemmat olisivat useammin kotona.

Rin oli päättänyt hyväksyä Kalifan tarjouksen, mitä Yaqut ei tietenkään voinut hyväksyä. 

"Kyse ei ole vain sinun ylpeydestä, Yaqut. Ymmärrätkö?"

"Minulla ei ole ongelmaa vastaanottaa rahaa, mutta en halua sitä Kalifalta. Oletko edes varma, että hänen aikeensa ovat puhtaat?"

"Olen, hän haluaa auttaa ja parantaa omatuntoaan".

"Eikö sinusta muka ole epäillyttävää, että hän nyt on alkanut tarjoamaan meille rahaa? Olemme olleet tässä tilanteessa jo liian kauan, miksi nyt?"

Dimarian uteliasuus voitti ja tyttö hiipi hiljaa vanhempien oven taakse, josta äänet kuuluivat helpommin. Hän halusi tyydyttää uteliasuutensa ja selvittää, mikä oli äidin ja isän salaisuus. Mistä he puhuivat aina, kun Dimaria nukkui. Tai pitäisi olla nukkumassa.

Tyttö lähes pidätti hengitystään ja terästi kuuloaan. Hän kuuli oman nimensä äidin suusta.

"... maksetaan Dimarian sairaalakuluja vielä pitkään, ellet sinä nyt niele ylpeyttäsi ja hyväksyt tädiltä rahat. Se olisi meidän kaikkien parhaaksi".

Tytö kuunteli vielä hetken vanhempiaan, kunnes oli paremmin perillä, mistä oli kyse. Hän olikin epäillyt sairautensa vievän ison osan vanhempien rahapussista, mutta että ongelma oli näin iso. Tyttö tunsi hieman huonoa omatuntoa asiasta ja päätti yrittää auttaa vanhempiaan.

***

***

Seuraavana aamuna Yaqut oli valmistanut aamupalan, kun Dimaria asteli alakertaa. Vanhemmat näyttivät normaaleilta. He hymyilivät aidosti toivottaessaan huomenet tytölle. Ilmapiiri ei ollut raskas, vaan normaali, niin kuin jokaisena aamuna. Rin kyseli Dimarian tulevasta päivästä, mitä oli koulussa luvassa.

Dimaria vastaili, mutta sekä Yaqut ja Rin huomasivat, että jokin painoi tytön mieltä. Että hänen mielessään pyöri kysymys, jonka hän halusi esittää, mutta ei uskaltanut tai tiennyt miten. He molemmat päättivät antaa aikaa. Dimaria saisi avattua suunsa omaan tahtiin, eikä painostamalla.

"Isä...?"

"Mmm?"

"Rakastatko minua?" Dimarian kysymys sai Yaqut melkein tukehtumaan munakkaaseen ja Rin katseli huolestuneena kaksikkoa.

"Tietenkin rakastan. Miksi kysyt?"

"Rakastatko äitiä?" Nyt vanhemmat nostivat kummastuneina kulmiaan. Mitä Dimaria oikein ajoi takaa?

"Tietenkin rakastan", Yaqut vastasi taas. Hän todellakin halusi tietää, mitä tyttö ajoi takaa.

"Jos rakastat meitä, niin voitko silloin hyväksyä Kalifa-tädin rahalahjoituksen?" Dimaria kysyi ja sillä kertaa hän sai kaksi hieman pelästynyttä ja hämmentynyttä katsetta. Dimaria kertoi kuulleensa heidän keskustelun viime yönä ja kuinka hän vain halusi vanhempien lopettavan riitelyn.

Yaqut ei pystynyt sanomaan ei Dimarialle ja suostui lopulta hyväksymään Kalifan tarjouksen. Rin oli hämmentynyt. Hän ei ollut uskonut Dimarian ottavan asiaa näinkin hyvin ja onnistuvan vielä ratkaisemaan vanhempiensa riidan. Mutta mikä tärkeintä, tulevaisuus näytti taas hieman kirkkaammalta, kun yksi murheista oli pois harteilta.

**

***

***

***