***

***

***

***

Meydan oli tavalliseen tapaansa menossa työmatkalle ja Ishilly, kunnon puolison tavoin, oli suukoin hyvästelemässä.

”Muista levätä tarpeeksi”.

”Kyllä kyllä, koita pärjätä täällä”.

Ishilly ei pitänyt yhtään miehensä työmatkoista. Ne kestivät aina viikkoja ja Meydan oli oudon innoissaan niistä. Kaiken lisäksi Ishilly itse joutui jäämään isoon taloon kahdestaan Yasuhiron kanssa. Kaksikko ei vieläkään tullut toimeen keskenään.

Toki talossa oli palvelusväkeä, mutta liian läheisiksi Ishilly ei voinut tulla heidän kanssaan. Ei hän se ole isäntäväen arvolle sopivaa, että on ystäviä sisäkköjen kanssa. Valitettavasti tuo naurettava sääntö teki nuoresta naisesta yksinäisen.

”Äh…”

Ishilly oli melkein istahtamassa sohvalle, kun hän kuuli Yasuhiron tuhahtavan takanaan. Heti kun Meydan oli poissa paikalta, syntyi kissa ja koira tappelu kahden nuoremman ihmisen välillä.

Ishilly ei edes enää yrittänyt tulla toimeen Yasuhiron kanssa. Mies oli lapsellinen, epäili toista koko ajan ja nälvi sen minkä ehti. Toisaalta, ei Ishillykään sanojaan säästellyt, kun pääsi kunnolla vauhtiin.

”Voisit jo luovuttaa. Minä olen tullut jäädäkseni”.

”Pah, samanlainen kuin ne kaikki muutkin hutsut. Muuten olisitte mennyt jo naimisiin”.

”Se ei sinulle kuulu, milloin me mennään”, Ishilly kivahti takaisin, vaikka Yasuhiron sanat jäivätkin kummittelemaan takaraivoon. Kaikki muutkin?

Ishilly ei muista koskaan riidelleensä edes ystäviensä kanssa koulussa niin kauan samoista asioista. Vaikka oli hänen myönnettävä, että Yasuhiro voisi hiljetä hieman, jos he Meydanin kanssa voisivat astella jo sinne alttarille. Kihlauksestakin oli kulunut jo niin kauan aikaa.

”Voi, nyt minä tiedän. Pikku-Yasu onkin kateellinen isilleen”, Ishilly nälvi lapsellisesti, mutta toisen ilme oli sen arvoista. Ei heidän käytöksensä muutenkaan kovin aikuismaista ollut, Ishillyn vanhemmat voisivat jopa järkyttyä tyttärensä touhusta, jos näkisivät.

***

***

Sillä välin kun Ishilly ja Yasuhiro olivat tukkanuottasilla, oli Meydan päässyt perille määränpäähänsä. Hän oli ryhtynyt heti työntouhuun saadakseen homman tehtyä etuajoissa.

Mutta ei hänellä ollut suinkaan tavoitteena päästä kotiin ennen aikojaan. Hän halusi vaalia rauhaa ja hiljaisuutta, mitä hän ei nykyään kotoa saanut. Vaikka Yasuhiro ja Ishilly yrittivätkin pitää suunsa kiinni hänen läsnä ollessa, pelkästään samassa huoneessa oleminen heidän kanssaan oli nykyään tukahduttavaa.

Kaiken lisäksi Meydanin terveys oli rakoillut, vaikka hän tunsikin aina voimistuvansa hetkeksi etelän lämmössä. Hän ei ole viitsinyt käydä lääkärillä todentamassa sairauttaan, mutta ilman diagnoosiakin Meydan tiesi jostain vakavasta olevan kyse. Mutta hän ei halunnut joutua olemaan kiinni kaikissa letkuissa ja säästämään elinaikaansa muutamalla hassulla kuukaudella.

Meydanin pitkillä työmatkoilla oli muukin taka-ajatus, nimittäin Hoshika-niminen henkilökohtainen avustaja/hoitaja.  Tyttö oli vielä nuorempi kuin Ishilly, ei ehkä yhtä kaunis, mutta eloisampi. Täytyihän nyt vanhan miehenkin saada jotain iloa työmatkoillaan, kun nykyään edes kotona ei tahtonut asiat sujua tavalliseen tapaan.

Meydan piti kyllä huolen siitä, että Hoshikan tavatessaan he olisivat toimittajien ulottumattomissa. Ei hän ainakaan vielä halunnut Ishillyn tietävän pikku hoitajastaan. Vaikka sen aika tulisikin myöhemmin.

Nyt hän halusi vain nauttia.

Joskus he kävivät yhdessä ulkona syömässä ja tanssimassa, mutta normaalisti Meydan näkisi uutta rakastajaansa suljettujen ovien takana. Silloin, kun Hoshika tuli ”hoitamaan” häntä.

Vaikkei Meydanin kunto ollutkaan enää entisensä, Hoshika oli silti valmis auttamaan ja tekemään mitä tahansa toisen puolesta. Meydan nautti siitä, vaikka samalla säälikin toisen sokeaa rakkautta. Se oli yksipuolinen rakkaus, mutta antaa tytön pitää harhakuvitelmansa.

***

Villit yöt ottivat kuitenkin veronsa vanhasta miehestä ja välillä sängystä nouseminen tuotti suurta kipua ja tuskaa. Joka paikkaan koski, olo oli huono. Tuntui kuin keho olisi pettämässä minä hetkenä hyvänsä. Meydania pelotti. Häntä pelotti tiettä sairautensa nimen. Häntä pelotti tietää, kuinka kauan hänellä oli elinaikaa.

Peloistaan huolimatta hän yritti elää normaalisti, mitä voinniltaan pystyi. Kotona ollessaan hän halusi pitää kulisseja. Edes Meydan itse ei tiennyt tarkkaa syytä, miksei hän halunnut näyttää heikkouttaan puolisolleen ja pojalleen.

***

***

”Taasko sinulla on työmatka?” Ishilly kysyi tullessaan juuri sopivasti eteishalliin Meydanin tehdessä jälleen lähtöään ”työmatkalle”.

”Kyllä, niin paljon tehtävää…”

”Koittaisit levätä. Et ole nuori ja näytät sairaalta”, nainen kivahti, mutta mies oli jo sulkenut oven perässään.

Ishilly ei ollut enää pettynyt. Tai oli hän pettynyt ja surullinen. Hän ei juuri nähnyt avomiestään, tämä viihtyi joko työhuoneessa tai niillä työmatkoillaan. Mies piti selvästi Ishillyä tyhmänä. Kyllä nainen tiesi tämän salaavan jotain ja ettei työmatkat voineet kestää viikkoja. Hänhän oli Meydanin sihteeri, mutta silti mies piti työmatkansa salassa häneltä.

Suru alkoi kuitenkin muuttua vihaksi, kun punaviiniä kului. Ishilly alkoi suunnitella eri tapoja saada puolisonsa laulamaan totuuksia, joista hän ei välttämättä pitäisi. Jotain hämärää tässä oli, tyhmäkin sen tiesi. Vähintään sitten palvelijoiden säälivistä ja tietäväisistä katseista, jos ei muusta.

”Pullokin on näköjään löydetty”.

Ishillyn kostosuunnitelmat keskeytyivät Yasuhiron pöllähdettyä jälleen paikalle. Sillä kertaa naisella ei ollut kuitenkaan minkäänlaista intoa alkaa riitelemään.

”Kyllä, pullo on löydetty ja sinä voit pitää suusi kiinni, jos mitään järkevää ei tule”, Ishilly kivahti ja hörppäsi perään lasistaan. Yasuhiro näytti huomaavan tunnelman, sillä mies piti suunsa kiinni ja istahti toiselle sohvalle.

Yasuhiron kasvoille kohosi kuitenkin pian tietäväinen hymy ja hieman härnäävällä äänellä tiedusteli avoparin suhteen tilaa.

”Kuule voit kysyä isältäsi sitten kun hän palaa niiltä lomiltaan. Ennen kuin isken tuon pullon hänen päähänsä”.

”Jonkun olisi pitänyt varoittaa sinua. Tällainen hän oli äidinkin aikoina, ennen ja jälkeen hänen kuoleman”, Yasuhiro sanoi ja se taisi olla miehen ensimmäinen lause Ishillylle, minkä hän sanoi ilmaan mitään negatiivisuutta naista kohtaan. Ishilly ei tiennyt enää, mitä hänen pitäisi ajatella.

Yllättävää kyllä, Yasuhiro ja Ishilly saivat kerrankin asiallisen keskustelun aikaiseksi ja pian he siirtyivät yläkertaan jatkamaan tutustumistaan. Ei suinkaan sänkyyn, vaan pokeripöydän äärelle. Molemmat nauttivat kortin pelaamisesta ja Ishilly tunsi hymyilevänsä aidosti pitkästä aikaa. Ei nuorukainen niin ärsyttävä ollutkaan. Ja ehkä sillä tyhjentyneellä viinipullollakin oli osansa.

Oikeastaan heillä oli hauskaakin. Ishilly oli aiemmin pohtinut, ettei siinä talossa pahemmin vitsejä kerrottu, mutta Yasuhiro onnistui kyllä saamaan naisen nauramaan melkein vedet silmissä. Ainakin pojalla oli huumorintajua, toisinkuin isällään.

***

***

”Mari! Tänne!” Ishilly huusi kuin koiraa heidän toista sisäkköään. Meydan oli yllättäen soittanut ja pyytänyt Ishillyä etsimään jonkun tärkeän paperin työhuoneesta. Asialla oli kiire, joten nainen halusi silmäparin avukseen.

Ishilly luotti Mariin tässä asiassa. Mari oli huolellinen ja tarkkaavainen. Ja se oli hänen tehtävänsä pitää työhuone siistinä, joten Marilla pitäisi olla tiedossa papereiden säilytys paikat.

Ishilly selitti sisäkölle, mitä piti etsiä ja kaksikko suuntasi yhdessä etsimään kadonnutta paperia.

Mari ryhtyi heti tutkimaan kirjahyllyä. Hän ei voinut uskoa isännän tulleen jo niin huonomuistiseksi, että unohtaisi työpapereita kotiin. Jopa palvelusväki oli alkanut huomata miehen kunnon heikkenemisen, mutta eivät voineet puuttua asiaan mitenkään.

Ishilly oli aivan yhtä ihmeissään Meydanin muistamattomuudesta. Meydanin työn ei pitäisi edes vaatia työmatkoja tällä hetkellä ja se paperi, jolla oli niin kiire, olisi yhtä hyvin voinut hoitaa loppuun kotona. Mutta Ishilly ei halunnut väitellä vastaan, Meydan tuntui olleen viime aikoina niin kireänä. Varmaan sairastelunsa vuoksi.

”Valitettavasti en löydä kyseistä paperia”, Mari sanoi, kun Ishilly myös lopettanut laatikoiden penkoamisen.

”En minäkään, alan epäillä, ettei kyseistä paperia enää edes ole”, mustahiuksinen mutisi ja huomasi samalla miehensä koneen olevan valmiustilassaan.

Ishilly sai idean etsiä koneen tiedostoista paperin sisältöä, jos Meydan olisi jo sen täyttänyt tai jos sen voisi lähettää suoraan sieltä miehelle. Meydan oli kirjoittanut kaikki tunnuksensa ja salasanansa vihkoon, joten Ishilly pääsi suoraan käsiksi tiedostoihin sekä sähköpostiin. Mari seisoi vieressä lupaa poistua paikalta tai saadakseen tietää, onnistaisiko viimein heidän etsinnöissä.

”Hah, se hölmö on jättänyt sähköpostinsakin päälle”, Ishilly naurahti Marille ja oli kirjautumassa ulos sieltä, kunnes erän viestiketju pisti hänen silmäänsä. Uteliaisuus voitti järjen ja jopa Mari vilkuili uteliaana toisen olan takaa, mitä koneelta löytyi. Ehkä sieltä voisi jopa löytyä vihje siitä, mistä paperista oli kyse. Kunnon etsivätoimintaa

Ishillyn ilmeestä päätellen hänen lukemansa viestit eivät olleet mieluisia ja sen mitä Mari näki, hän uskoi ymmärtävänsä miksi. Ei hänkään haluaisi lukea puolisonsa viestittelevän ”kullalleen”.

”Se helvetin sika!” Ishilly sähisi ja kirosi vielä lisää miestä, joka ei ollut kuulemassa. Mari oli jopa hämmästynyt, kuinka monta loukkausta toinen keksi Meydanille.

”Mari, saat ilmoittaa, ettei mitään löytynyt. Hän on varmaan jo hoitanut sen. Voisit myös kehoittaa tutkituttamaan muistinsa, kerta unohtelee tällaisia asioita tänne”, Ishilly ärähti, mutta Mari tiesi olevansa väärä henkilö kehottamaan työnantajaansa muistitutkimuksiin.

***

***

***

***

Ja näin, Meydan onkin varsinainen viriili pappa. Klassisesti jäi kiinni sähköposti viesteistään. 

Ja lopuksi kuva, kuinka "herrasmies" Meydan onkaan... Antaa nyt naisen joutua ryöstön kohteeksi, kun itse katselee vierestä.