***
***
***
***
Säännölliset tasokokeet saivat koko ryhmän joka kerta hermostuneeksi. Kukaan ei halunnut saada huonompia arvioita ja joutua avustettuun ryhmään, mutta oli takana myös se, että kyseistä luokasta oli totuttu jo kaikkiin. Uuteen ryhmään joutuminen olisi kauheaa ja pelottavaa. Silloin olisi se luokan uusi oppilas, jota ei oteta mihinkään mukaan.
Tasokokeet olivatkin lähes ainoat koulun kokeet, mihin jokainen oppilas panosti täysillä. Jopa ne laiskimmat ja saamattomimmatkin, jotka eivät yleensä jaksaneet tehdä mitään, ennen kuin heitä oli uhattu kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Opettajat suorastaan nauttivat katsellessaan oppilaiden ahkeraa kirjoittamista, tuskaisia huokaisuja, kumin ja kynien kuluttamista. Keskittyminen kokeeseen oli ihanteellista ja moni opettajista toivoikin, että oppilaat jaksaisivat panostaa samalla lailla muihinkin kokeisiin ja tehtäviin. Mutta innostus lopahti aina heti, kun tasokokeet oli palautettu.
***
***
Arba itse ei ollut järjin innokas opiskelemaan ja viihtyikin paremmin kuntosalilla nyrkkeilemässä, kuin tyttöjen oleskelutilassa opiskelemassa tai juoruilemassa muiden kanssa. Ei hänellä oikeastaan ollut kuin yksi tyttö, jonka kanssa juoruta, mutta Michiko oli kiinnostuneempi lukemaan kirjoja tai olemaan koneella.
Eizokin viihtyi yleensä maalaustelineensä luona tai potkimassa palloa, joten ainoa, joka tuli pitämään Arballe seuraa kuntosalille, oli Tatsui. Poika tuli lähes aina kuntosalille katsomaan toisen treeniä, juttelemaan omiaan tai oli ihan hiljaa.
”Täällä sitä vain ahkerasti treenataan”, Tatsui sanoi kävellessään lähemmäksi. Arba lopetti säkkiin iskemisen huomatessaan toisella olevan selvästi jotain mielessään. Kaksikko katseli vähän aikaan toisiaan, Tatsuin selvästi hakiessa mielessään oikeita sanoja.
Lopulta poika otti askeleen lähemmäksi ja kuiskutteli Arban korvaan:
”Just sun laisista tytöistä mä tykkään. Et ole mikään massatuote, vaan tommonen omapäinen ja silti hyvännäköinen”.
Arban posket punehtuivat pojan sanoista ja hän lähes kikatteli vastaukseksi.
Ja saipa tyttö lopulta ensisuudelmansa. Tatsuin huulet maistuivat jännältä, mutta Arba piti mausta.
Kaksikko oli niin keskittynyt toisiinsa, etteivät he huomanneet oven taakse tullutta Eizoa. Poika oli itsekin viimein päättänyt tunnustaa tunteensa Arballe, mutta tuli paikalle selvästi liian myöhään. Tietysti Tatsuin piti tulla pilaamaan kaikki. Ja tietysti Arban piti retkahtaa mokomaan ketaleeseen.
Eizo katseli näkymää edessään sydän pirstaleina. Kaikki hänet haaveet ja kuvitelmat murenivat siltä istumalta. Tulevaisuus näytti äkisti tavallista ankeammalta.
***
***
Seuraavana päivänä Eizo yritti vältellä Arbaa ja Tatsuita, mikä olikin yllättävän helppoa. Kaksikko näki vain toisensa välituntisin ja tunneilla piti keskittyä muihin aiheisiin, vaikka varmasti Arban ja Tatsuin ajatukset olivat olleet jossakin muualla kuin yhtälölaskuissa.
”Seuraava työ on muotokuva. Saatte maalata vieressänne olevan henkilön muotokuvan omalla tyylillänne”, taideopettaja sanoi pudottaen Eizon takaisin maanpinnalle syvistä ajatuksistaan.
Eizon vieressä olevan henkilö, Aino, kääntyi katsomaan poikaa odottavan näköisesti.
”Me ollaan siis pari, haluatko ensin itse olla malli vai maalaaja”, tyttö kysyi ja Eizo mutisi voivansa toimia mallina. Hänen tuurinsa oli näköjään yhä huono, sillä Aino sattui olemaan hänen kiusaajansa. Tai Entinen, koska porukan pahimmat olivat valmistuneet ja lähteneet, joten Eizon pilkkaaminen oli vähentynyt huomattavasti.
”No, mä maalaan sitten ensin. Haluatko pitää vakavan ilmeen tai erikoisen asennon?” Tyttö kysyi innostuneena hymyillen. Eizo kohautti olkiaan, hän ei uskaltanut avata suutaan, ettei saisi pilkkausryöppyä niskaansa.
Tosin sitä ei näkynyt tulevankaan, kun Aino otti tarvikkeet esille ja käski Eizon ottaa haluamansa asennon ja ilmeen, jotta he voisivat ryhtyä töihin. Poika teki työtä käskettyä ja parin tunnin aikana hänen käsityksensä vaaleatukkaisesta tytöstä muuttui täysin. Ainohan oli ihan mukava, puhui paljon, mutta ainakin heillä oli hauskaa.
***
Eizo huomasi nauttivansa Ainon seurasta ja kemian tunnilla hän saikin tytöstä vierustoverin. Arba istui ystävänsä takan ja katsoi edessä olevaa näkyä ihmeissään. Mistä lähtien kaksikosta oli tullut noin hyvää pataa?
Arba keskittyi tuijottamiseen, ettei huomannut heti Tatsuin istuneen hänen viereensä. Poika katseli hämmentyneenä Arbaa ja Eizoa, tunsi pienen mustasukkaisuuden pistoksen ja tökkäsi tyttöystäväänsä kylkeen saadakseen viimein tämän huomion.
Arba ei ehtinyt tosin selittää, mikä häntä oli niin yllättäen alkanut kiinnostaa Eizossa, kun opettaja jo asteli luokkaan aloittaakseen tunnin. Keskustelu saisi jäädä myöhemmäksi, vaikkei Tatsui ehkä niin innoissaan ollutkaan kuulemaan mitään Eizosta.
***
Tunnin päätyttyä Arba syöksyi ulos luokasta Eizon perään jättäen Tatsuin hämmentyneenä perään. Tyttö huuteli vanhaa ystäväänsä, mutta Eizo oli aluksi kuulematta, kunnes he olivat kahdestaan alakerran aulassa. Enää hän ei voinut esittää, ettei huomaisi toista.
”Hyvän tähen sentään, mikä sinuun on mennyt?” Arba aloitti mutisten saatuaan toisen kiinni. Eizo vain mulkoili tyttö kulmiensa alta, kun tämä jatkoi kyselyään Ainoasta.
”Miksi olet niin äkkiä hyvää pataa sen kanssa?”
Arba olisi jatkanut puhumistaan ja muistuttamistaan Ainon vanhoista tempuista, kun Eizo keskeytti hänet. Poika ei ollut koskaan aikaisemmin keskeyttänyt ketään, ei Arbaa.
”Älä viitsi olla niin äkkiä taas joku ystävä. Sä et ole mun äiti, joten anna mun olla. Mä saan itse valita omat kaverini, aivan kuten säkin”.
Niine sanoineen Eizo jätti hämmentyneen Arban seisomaan taakseen. Toisen purkaus oli tullut täysin puun takaa, Arba ei ollut ymmärtänyt puoliakaan, mitä poika oli tarkoittanut toisen sanoillaan. Kyllähän hän halusi huolehtia ystävästään, olihan Arballakin täysi oikeus epäillä Ainoa.
***
Illalla Tatsui sai tavalliseen tapaansa musiikki luokan käyttöönsä harjoitellakseen kitaran soittoa. Riidan haastaminen toisten kanssa oli vähentynyt, kun hänelle oli annettu tällainen mahdollisuus. Arba tuli usein kuuntelemaan toisen soittamista, vaikka sinä iltana hänen ajatuksensa olivat hänen lapsuuden ystävässään.
Arba oli selittänyt tilanteen poikaystävälleen, mutta Tatsui vähät välitti Eizosta. Eiväthän he oikein koskaan olleet kavereita, edellisenä vuona ujompi oli vain käyttänyt Tatsuita suojakilpenään kiusaajiltaan. Oikeastaan Tatsui ei välittänyt kenestäkään muusta koulun oppilaista kuin Arbasta, joten häntä ei pahemmin kiinnostanut kuunnellakaan toisista oppilaista.
”Anna Eizon olla. Jos Aino pettää hänet, niin omapahan on ongelmansa. Ei se sinun tehtäväsi ole huolehtia Eizosta”, Tatsui lopulta sanoi kaapaten tytön syleilyynsä. Suuteleminen oli paras tapa hiljentää toisen puhetulvan.
***
***
Tatsuin sanoista huolimatta Arba ei voinut asian antaa olla. Hän ei pitänyt Ainoasta, ei luottanut tähän ja Eizon kiukutteluista huolimatta hän aikoi pitää asioista huolta. Ja se tarkoitti vakaa keskustelua Ainon kanssa.
”Voidaanko jutella hieman?” Arba kysyi tullessaan blondin tytön vierelle, mutta hänen äänensävynsä teki selväksi, että he juttelisivat joka tapauksessa. Halusi Aino itse tai ei. Blondi tyttö ei sanonut mitään, mutta katsoi odottavasti toista.
”En tiedä, mitä haluat Eizosta tai mitä taka-ajatuksia sulla on, mutta ihan vain tehdäkseni nyt kerralla asian selväksi: jos satutat Eizoa, vastaat siitä mulle”, Arba sanoi ja katsoi toista niin kylmästi kuin osasi.
”Käsittääkseni et ole Eizon äiti? Eiköhän hän osaa itsekin tehdä omat päätöksensä ilman sun puuttumista asioihin. Me ollaan kavereita, jos sulla on ongelmia sen asian kanssa, niin voi voi”, Aino vastasi ja hymähti hieman ivallisesti toiselle.
”Totta, en ole Eizon äiti, mutta se on kuitenkin mun ystävä, vaikkei se itse niin uskokaan. Mun puolesta saatte olla vaikka sydän ystäviä, mutta et satuta sitä”, Arba varoitti kertaalleen ja kääntyi poistuakseen pois paikalta. Hän oli saanut sanottua asiansa, enempää hän ei halunnut olla tekemisissä Ainon kanssa.
”Enemmän sä olet satuttanut sitä kuin mä”, Aino mutisi hiljaa katsoessaan koneen ruutuaan. Arba ei ollut varma, oliko se lause tarkoitettu hänen kuultavakseen vai ei, mutta hän kuitenkin kuuli sen. Ainolta oli kuitenkin turha kysyä lisä selvitystä, ei Arba halunnut kuulla tämän suusta enää mitään sinä päivänä. Ehkä Eizo leppyessään kertoisi asiansa itse Arballe.
***
***
Kaksikon maalausprojekti eteni ihan verkkaiseen tahtiin. Aino ja Eizo jäivät joskus jatkamaan töitään, vaikka tunti olisikin jo päättynyt. Blondi ei ollut viitsinyt mainita hänen keskustelustaan Arban kanssa pojalle, tappeluahan siitä vain syntyisi. Eizo olisi onnellisempi tietämättömänä ja se kelpasi Ainolle paremmin.
”Siitähän näyttää tulevan hyvä”, Eizo totesi toisen lopetettua maalaamisen ja tarkasteltuaan taulua vähän joka kulmasta. Aino itsekin nyökkäili tyytyväisen oloisena maalaukselleen. Hän halusi panostaa tähän työhön tavallista enemmän.
”No, pitäisiköhän meidän lähteä?” Eizo kysyi, mutta Ainolla oli vähän muuta mielessään.
”Tota, mä en ole sanonut tätä aikaisemmin, mutta… oon niinku… pahoillani siitä, millainen olin viime vuonna. Oot oikeesti aika kiva ja… no… ihan söpökin…” tyttö takelteli sanoissaan ja Eizo tunsi poskiensa kuumottavan. Tunnustettiinko hänelle juuri rakkautta?
Kauaan pojan ei tarvinnut pohtia kysymystä, kun hän tunsi Ainon huulet omillaan. Tytön kirsikan makuinen huulirasva maistui ihan kivalle ja Eizo ei voinut kiistää, etteikö hänen sydämensä olisi läpättänyt tuhatta ja sataa. Ehkä Arba unohtuisi, kun hänellä olisi Aino.
Kaksikko ei tiennyt oven takana olevasta salakuuntelijasta. Tosin nyt Arba oli lisää sekaisin tilanteesta. Hän ei edelleenkään luottanut Ainoon, mutta pakkohan hänen olisi antaa kaksikolle rauhaa. Eizo ei edes enää katsonut Arban suuntaan, joten kai poika oli sitten unohtanut heidän ystävyytensä.
Tosin kyllä Arba itsekin tunsi piston sydämessään muistaessaan itse lumoutuneensa Tatsuista niin paljon, että Eizo oli jäänyt vähän sivummalle. Ei hänellä ollut kuitenkaan tarkoitus unohtaa poikaa ja heidän ystävyyttään. Ja Eizo itsehän oli aina joko maalaamassa tai potkimassa palloa, kun Arballa olisi ollut hänelle aikaa. Mikä sotku.
”No, ehkä Tatsui on oikeassa. Eizon on aika vastata itse omista tekemisistään ja päätöksistään”.
***
***
***
***
Tämmöistä tällä kertaa, risuja ja ruusuja saa antaa :)
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.