***

***

***

***

Ishilly ja Yasuhiro olivat halunneet Armakanin oppivan niin monta taitoa kuin mahdollista, mikä tarkoitti sitä, että pölyjä kerännyt flyygeli pääsi viimein käyttöön. Ishilly ei tosin tiennyt, vetelikö flyygeli viimeisiään vai oliko heidän poikansa vain sävelkuuro.

Nana oli vastuussa siitäkin asiasta ja vaaleaverikkö ei tiennyt, miten uskaltaisi ilmaista asian herrasväelle, ettei pojasta mitään muusikkoa tule. Hän tiesi kyllä, mitkä kriteerit näissä piireissä vallitsi, mutta Armakan oli lahjaton musiikin suhteen. Poika tiesi sen itsekin.

Armakan ei nauttinut sormiharjoituksista, mutta ei uskaltanut sitä ääneenkään sanoa silloin kun vanhempiaan näki. Hetken äidin ja isän kanssa olivat niin harvassa, ettei poika halunnut käyttää sitä valittamiseen. Mutta toisaalta, olisihan se mukavaa, jos voisi harrastaa sellaista mistä piti.

Töiden suhteen oli kiireitä. Asiat menivät ylös alas joka päivä. Tänään saattoi mennä hyvin ja tulevaisuus näytti turvatulta. Huomenna asiat saattoivat kääntyä päälaelle ja elämä näytti synkältä sekä lyhyeltä. Ishilly yritti silti pitää langat käsissään ja Yasuhiron oikealla polulla. Aviovaimon tehtävähän oli tukea miestään.

***

***

Nanalla oli harvinainen vapaapäivä, tai ainakin vapaat tunnit, ja nainen käyttikin sen ajan Marin kanssa puutarhan penkillä. Nana pystyi parhaiten juttelemaan asioista Marin kanssa, sillä he molemmat olivat olleet, tai ovat vieläkin, vastuussa Armakanista. Marille saattoi uskoutua murheista.

Nanasta oli äärettömän surullista, että Ishilly ja Yasuhiro tuntuivat välillä jopa unohtavan sen tosiasian, että heillä on lapsi. Kouluikäinen lapsi, joka janosi heidän huomiota. Mari pystyi ymmärtämään Nanan tunteita, mutta hän kehotti myös ajattelemaan positiivisesti.

”Ainakaan hänen ei tarvitse elää riitojen ja draamojen keskellä”.

***

Ishilly piti harvinaisen vapaapäivän ja käytti sen siskonsa luona vierailulla. Siitä oli aikaa, kun he olivat viimeksi nähneet toisensa, sillä vanhempi ei ollut ehtinyt edes ravintolassa pyörähtämään.

Vielä harvinaisempaa oli, että Ishilly oli ottanut Armakanin mukaan. Poika sai tutustua serkkuunsa Astarothiin ja viettää aikaa hänen kanssaan samalla, kun Ishilly juttelisi Shalulian kanssa.

”Toivottavasti et saa ahtaanpaikan kammoa täällä”, Shalulia tokaisi ohjatessaan sisarensa sohvalle. Talo oli pieni, vastasi ehkä kartanon takkahuonetta ja ruokasalia yhteensä. Mutta se oli kodikas, sitä Ishilly ei voinut kiistää.

Ulkona Astaroth oli ohjannut serkkunsa leikkitelineille ja Armakan vähän epävarmasti liittyi toisen leikkeihin mukaan. Poikaa pelotti likaiset ulkoleikit, vaatteet saattoivat likaantua ja mustelmia tulla.

Astarothilla oli selvästi omat leikit meneillään, eikä tuntunut välittävän siitä, että serkku katsoi sivummalta ihmeissään hänen eläytymistä merirosvoiluun. Armakan ei voinut olla ihmettelemättä, eivätkö naapurit häiriinny moisesta.

Armakan muutenkin tunsi olevan täysin vieraalla maaperällä. Ja hieman apeissaan hänen oli myönnettävä itselleen, ettei hän tiennyt miten leikkiä. Tosin koulussa monetkaan oppilaat eivät leikkineet välitunneilla, vaan touhusivat jotain kehittävämpää.

***

***

Vanhemmilla alkoi selvästi työt helpottua, kun Armakan löysi äitinsä yläkerran olohuoneesta. Poika taisteli itsensä kanssa tovin, ennen kuin uskaltautui samaan huoneeseen Ishillyn kanssa. Nainen oli tutkailemassa kirjahyllyä, kun kuuli hiljaisten askelien lähestyvän.

”Armakan, eikö sinun pitäisi olla opiskelemassa?” Ishilly kysyi yllättyneenä nähdessään poikansa huoneen ulkopuolella. Armakan pureskeli huultaan ja näytti vieläkin painivan itsensä kanssa, että Ishillyn oli hoputettava lastaan sanomaan mikä mieltään painoi.

”Tuota… Mietin vain, kun… Astarothin vanhemmat näyttivät läheisiltä. Oikeastaan koko perhe näytti läheiseltä. Ja koulussa Kikun perhe käy yhdessä lomilla monta kertaa vuodessa. Ja…”

”Ja pointtisi on?”

”Miksei me koskaan tehdä jotain… perheen kesken?”

”Koska me teemme töitä”, Ishilly vastasi napakasti, mutta tunsi pienen piston sisällään nähdessään Armakanin apeat kasvot. Poika taisi piilottaa oikeat tunteensa vanhemmiltaan suurimman osan ajasta.

”Menehän jatkamaan niitä opiskelujasi”.

Armakanin sanat kuitenkin vainosivat Ishillyä. Kyllä hän pystyi myöntämään, että enemmän tietokonetta oli tullut tuijoteltua, kuin omaa lastaan. Ja ettei Ishilly osannut kertoa mitään pojastaan, jos joku kysyisi tämän mieltymyksiä. Niinpä illalla nainen päätti ottaa asian puheeksi Yasuhiron kanssa. Yllättäen mies oli samaa mieltä Ishillyn kanssa ja ehkä he kerrankin saattaisivat tehdä jotain, mitä kunnon perheet tekevät.

***

***

Nimittäin mennä lomalle Yasuhiron perheen loma-asunnolle.

Nana, sekä myös Aya, olivat lähteneet perheen mukaan. Jonkunhan täytyi hoitaa ruuanlaiton ja siistimisen. Nana taas tuli sen takia mukaan, että joku pitäisi Armakanille seuraa vanhempien viettäessä vähän kahden keskistä aikaa.

Armakan ei tiennyt, mitä ajatella tilanteesta. Oli mukava päästä lomalle. Ehkä hän saisi mahdollisuuden viettää edes päivän vanhempien kanssa. Toisaalta he olivat vain muutaman päivän rannalla ja Yasuhiro sekä Ishilly olivat päättäneet vähän kunnostaa suhdettaan. Armakan vaan roikkuisi perässä.

Ishilly oli tyytyväinen edes pienestä lomasta. Viimeiset vuodet olivat olleet hankalia, eikä vieläkään ollut varmaa, jäisikö heiltä mitään Armakanin perittäväksi. Se oli murhe, joka vaivasi joinakin öinä uupuneita vanhempia.

***

***

Aamulla Aya onnistui luomaan syötävän aamiaisen ja Ishilly sekä Armakan aloittelivat ennen Yasuhiroa.

”Mikä on tämän päivän suunnitelma, äiti?” Armakan kysyi Ishillyltä odottavasti. Hänellä oli ehkä turhankin korkeat odotukset, joista äidillä ei tainnut olla mitään käsitystä.

”Nana kertoi paikallisista nähtävyyksistä. Ovat kuulemma tosi vanhoja”, Armakan alkoi selittää lastenhoitajan mainitsemista raunioista. Hän halusi nähdä ne ja kuulla niiden historiasta.

”No sepä kiva, mutta tänään me ajateltiin Yasun kanssa vähän käydä rentoutumassa. Emme ole moneen vuoteen pitäneet lomaa, joten tämä on todellakin tarpeen”, Ishilly sanoi ja hän saattoi nähdä, kuinka pojan hymy alkoi horjua.

Lopulta myös Yasuhiro saapui paikalle ja vanhemmat alkoivat keskustella päivän suunnitelmista. Armakan jäi taas sivuun. Hän oli oikeastaan jo tottunut siihen, mutta kerta sitä oltiin ”perhelomalla”, niin eikö silloin pitäisi koko perheen voimin viettää aikaa?

***

Aamiaisen jälkeen Ishilly ja Yasuhiro lähtivät kuumille lähteille rentoutumaan ja nauttimaan hieronnasta sekä hyvästä ruuasta. Nana jäi Armakanin (ja Ayan) kanssa loma-asunnolle viettämään aikaa.

Nana katseli rantatuolilta, tai sohvalta, kun Armakan pulikoi meressä. Onneksi poika oli koulun uimatunneilla oppinut edes jonkin verran alkeita, mutta lastenhoitaja oli silti rauhaton katsellessaan ruskeiden hiusten katoavan välillä aaltoihin.

Kun Nana ei enää kestänyt rauhatonta sydäntään, hän komensi Armakanin pois merestä, kunnes aallot vähän rauhoittuisivat. Sen ajan pojan pitäisi keksiä jotain muuta tekemistä ja ensimmäistä kertaa elämässään hän päätti rakentaa hiekkalinnan. Ja tuhota sen.

Nana ei arvostanut pöllyävää hiekkaa ja Armakan saikin kuunnella pientä läksytystä. Tietenkin oli hyvä, että oli joku vaaraton tapa, millä Armakan sai purettua patoutuneita tunteitaan, mutta luulisi poikaa itseäänkin häiritsevän, miten hiekka tarttui rasvatulle iholle niin helposti.

Nana oli päättänyt kerätä Armakanille edes jotain onnellisia muistoja lapsuudesta ja kuvien ottaminen oli oivallinen tapa. Ainoa ongelma oli, ettei Nana meinannut osata käyttää vasta hankkimaansa digikameraa. Kuvista tuli aina joko liian sameita, tärähtäneitä tai sitten niissä oli muuta vikaa.

Sillä välin kun Nana tappeli kameransa kanssa, etsi Armakan hiekan seasta simpukoita.

”… Tämähän on rapu..”

”RAPU?! UAAAH… NANAAA… SATTUU!”

Sisällä keittiössä Aya ihmetteli töidensä lomassa ulkoa kantautuvaa huutoa.

”Ehkä tänään voisi tarjoilla rapukeittoa…”

***

Yasuhiro ja Ishilly tulivat takaisin vasta illalla, kun sekä Armakan että Nana olivat menneet jo nukkumaan. Ayan piti pysyä valveilla niin kauan, kunnes isäntäväki olisi saapunut, mutta pääsi itsekin lopulta peiton alle näiden viimein palattua.

Yasuhiro ja Ishilly olivat puhuneet rentoutumisen lomassa myös suhteestaan. Molemmat olivat olleet niin uppoutuneita töihinsä, etteivät he muistaneet edes, että olisivat joskus jopa ihastuneet toisiinsa. Nyt sitä samaa tunnetta oli ajateltu hieman herätellä jälleen. Pientä liekkiä sytytellä uudestaan.

Ja ainakin se näytti sujuvan ihan hyvin. Ehkä Armakan saisi vähän läheisemmät vanhemmat, eikä vain työparia.

***

***

Armakan vietti seuraavankin päivän Nanan kanssa, mutta sillä kertaa lastenhoitaja päätti viedä pojan kiertelemään kylää.

Yasuhiro oli antanut taskurahaa, että Nana voisi ostaa Armakanille mitä poika halusi. Muistoksi reissusta, vaikkei lapsi näyttänyt hirveästi myynti kojuihin tuijottavan.

Turistien vapaasti tutkittavana oleva hylky oli paljon mielenkiintoisempi, kuin halpa koriste palmu. Nana tosin halusi komentaa pojan takaisin, ennen kuin tämä oli ehtinyt edes jalkaa laskea portaille, mutta lastenhoitaja malttoi pitää suunsa kiinni. Antaa pojan tutkia, ettei sentään koko reissusta jää paha maku suuhun.

Pian poika juoksikin kauhuissaan takaisin huutaen jotain aaveesta. Nana vain nauroi.

”Ei haamuja ole olemassa, se oli vain mielikuvitusta”.

”Mutta minä näin”.

”No ehkä se oli joku paikallinen naamioituneena”.

***

Yasuhiro ja Ishilly viettivät senkin päivän kahdestaan tutustuen toisiinsa uudestaan. Ja tällä kertaa he kävivät myös pientä keskustelua Armakanista. Ishilly tunsi pienen piston sydämessään muistellen pojan pettyneitä kasvoja aamulla, kun tämä sai tietää taas viettävän päivää Nanan kanssa.

”Toivottavasti sade ei jatku huomiseen”, Yasuhiro tokaisi kaksikon poistuessa julkiselta rannalta takaisin asunnolle. Sade oli yllättänyt heidät, mutta miehen toetamus seuraavasta päivästä yllätti Ishillyn vielä enemmän.

”Huomenna voitaisiin viedä Armakan niille raunioille, mistä hän on puhunut”.

***

***

Ja sen lupauksen Yasuhiro piti. Armakan oli lähes tukehtunut aamupalaansa, kun vanhemmat kertoivat päivän ohjelmasta. Oli onni, ettei reissu raunioille muuttunut reissuksi ensiapuun.

Yasuhiro oli yön illalla loma-asunnolle palattua tutustunut raunioiden historiaan, jotta hän tietäisi mitä kertoa Armakanille siitä seuraavana päivänä. Ishilly antoi miehensä hoitaa historioinnin ja tyytyi mieluummin nauttimaan auringon lämmöstä.

Reissu raunioille oli ollut antoisa. Ishilly ja Yasuhiro puhkuivat täysin uutta energiaa, eikä huono omatunto soimannut niin pahasti kuin edellisiltana. Tietysti he voisivat useamminkin viettää edes hetken ajan Armakanin kanssa aikaa, sen he molemmat pystyivät myöntämään.

Armakan puolestaan oli onnensa kukkuloilla ja epäilikin näkevänsä unta koko ajan. Vaikka mieli tekikin hyppiä onnesta, samalla poikaa pelotti arkeen paluu. Unohtaisivatko vanhemmat taas hänen läsnäolonsa?

***

***

***

***

Uusi osa näinkin nopeasti, vähän lomatunnelmia. Rennompi osa, kuin mitä tulevaisuudessa on luvassa :p