Osa ykkösen aika. Nää muutamat ekat osat ovat vähän lyhyempiä, mutta jatkossa tulee sitten pidempiä osia.

***

***

***

***

Lastenkodissa oli harvoin hiljaista, nytkin Romin korvat soivat jatkuvasti, vaikka ruokailuhuoneesta kantautunut kirkuna oli viimein lakannut. Välillä asiat karkasivat käsistä ja Romilla oli täysi työ saada kaikki jälleen hallintaansa.

Motokolla ja Sawaolla oli uhmaikä tuloillaan ja se näkyi lähes kaikessa arjen toiminnoissa. Vaikka lapsimäärä oli sopivan kokoinen, oli tekemistä ja melua silti paljon. Edes yksinkertaiset ruokailuhetket eivät onnistuneet ilman kiukuttelua ja ruuan heittelemistä seinille ja lattialle.

Kahdessa taaperossa oli jo tarpeeksi huolehtimista ja sitten sosiaalityöntekijä soitti ja kertoi, että Tadashit olisivat saamassa kaksi uutta lasta asumaan heille. Toinen heistä oli taapero, toinen jo kouluikäinen. Onneksi kuitenkin yksi vanhemmista lapsista oli adoptoitu ja toinen oli menossa sisäoppilaitokseen, joten ainakin lapsiluku pysyisi samana.

Yo oli pakkaamassa yläkerrassa aivan innoissaan. Kyllä hän piti Tadasheista ja muutkin lapset olivat ihan kivoja, mutta poika lähes hyppi riemusta saadessaan perheen. Hänen tulevat vanhempansa hakisivat huomenna pojan ja Yo oli pakkaamassa vähäisiä tavaroitaan laukkuihin. Enimmäkseen vaatteet koostuivat alusasuista ja joistakin arkivaatteista. Jotkut pitäisi jättää lastenkotiin.

Olohuoneen puolella oli vielä täysi opetus meneillään. Arba, Asaka ja Manami istuivat hiljaa paikoillaan, kun Misaki selitti heille vielä jotain koulutehtävää, vaikka läksytkin oli jo tehty. Miehellä oli paha tapa jäädä jaarittelemaan asioista, vaikka lapset liikahtelivatkin levottomina paikoillaan.

Erityisesti Arba ja Asaka näyttivät siltä, kuin heidän housuissa olisi muurahaisia. Mutta Misakin ei huomannut, välillä hän komensi tyttöjä pysymään paikoillaan, eikä tajunnut menneen jo asiansa ohi. Tytöt eivät enää edes ymmärtäneet, mitä mies heille puheli.

Lopulta Misaki tuli katsahdettua kelloon ja kehotti tyttöjä menemään hiukan ulos haukkaamaan happea ennen illallista. Näkyi vain vilahdus kahden nuorimmaisen rynnätessä leikkimään, kun taas Manami nousi paikoiltansa laiskan oloisesti.

Myös Romi päätti viimein vapauttaa Sawaon ja Motokon syöttötuoleista, kun Misaki pystyi nyt auttamaan häntä opettaa taaperoita puhumaan tai kävelemään. Yksin nainen ei siihen pystyisi, kiitos lasten uhmaiän.

Manami oli aina ollut ujon puoleinen tyttö, mutta saadessaan tietää joutuvansa sisäoppilaitokseen, oli tytön into kaikkea kohtaan lopahtanut. Kun pariskuntia tuli katsomaan lapsia, Manami ei jaksanut enää edes esitellä itseään. Mitä turhaan, kun hänen tulevaisuutensa oli jo lyöty lukkoon.

Arba ja Asaka leikkivät innoissaan kiipeilytelineen luona. Heillä oli vielä mahdollisuuksia saada perheet, eikä tyttöjä huolettanut huonompi vaihtoehto tulevaisuutensa suhteen. Itse asiassa molemmat heistä oli jo suunnitellut omaa tulevaisuuttaan. Molemmat halusivat malleiksi isona, saada paljon rahaa, ison talon, koiran, kissan sekä hovimestarin.

Tyttöjen kuvitteluleikki loppui pian, kun Misakin kutsui lapset sisälle syömään. Taaperot olivat olleet tänään niin uhmakkailla päällä, ettei mistään opettamisesta tullut mitään. Romi oli suosiolla alkanut valmistaa illallista aikaisemmin, kun Misakin yritti vielä saada lasten huomion, tuloksetta.

Ruuanlaitto keskeytyi sisällä, kun puhelin soi toistamiseen. Sosiaalityöntekijä siellä vain varmisteli kaikista kellonajoista seuraavien päivien suhteen, kuten Manamin lähdöstä sisäoppilaitokseen, Yon hakeminen, uuden lapsen saapuminen. Romi yritti muistaa kaikki ajat ulkoa, koska puhelimen lähellä pidettävät muistilehti ja kynä olivat kadonneet.

Taaperot olivat taas istutettu syöttötuoleihin ja he kyllä osoittivat närkästystään riistetystä vapaudestaan. Huuto oli aivan kamala, eikä Romi meinannut aina saada selvää, mitä toisessa päässä luuria puhuttiin. Hän jo alkoi pelätä, että sosiaalityöntekijä alkoi epäillä hänen ja Misakin kykyjä kasvattaa lapsia.

Ruualle kaikki kuitenkin rauhoittuivat, kun taaperotkin saivat ruokansa nenän eteen. Pöydän ääressä oli aluksi hiljaista, kun jokainen keskittyi nauttimaan lämpimästä ruuasta. Pitkään hiljaisuus ei kuitenkaan kestänyt, kun Yo alkoi kertoa tulevasta elämästään uuden perheensä parissa.

”Minä tulen olemaan ainoa lapsi, saan oman huoneen ja he käyttävät kaikki rahansa vain minuun”, poika kehuskeli. Arba ja Asaka vilkaisivat toisiaan vaivihkaa ja pyöräyttivät silmiään. Joka kerta sama juttu. Vanhempi poika kehuskeli perheellään, kun muut joutuivat vielä jäämään lastenkotiin. Manami yritti selvästi hukuttautua ruokaansa, sillä hän ei ollut yhtä onnekas kuin Yo.

Tytöt olivat jo aikaisemmin huomanneet Yon kehuskelevan luonteen. Poika oli itsevarma ja varmaan siksi hänet oli valittu heistä kuudesta. Olivathan hänen vanhempansakin sen näköisiä, etteivät he mitään hissukkaa halunneet. Onneksi Romi ja Misakin aina lopettivat Yon kehuskelut, kun ne alkoivat mennä liian pitkälle.

Manami oli vaiti, kuten tavallisesti. Tyttö oli aina ollut ujo ja hiljainen, mutta Yon kertoessa tulevista adoptiovanhemmistaan, oli Manamin hiljaisuus pahentunut. Tytön ympärillä saattoi lähes havaita synkkyyden hänen odottaessa sisäoppilaitokseen joutumista.

Eikä Yo helpottanut tytön masentuneisuutta sitten yhtään. Poika suorastaan hieroi suolaa haavoihin kyselemällä Manamilta, miltä hänestä tuntui mennä sisäoppilaitokseen, kun Yo itse pääsisi adoptioperheensä luokse.

Onneksi Romi ja Misaki pistivät siinä vaiheessa aina pisteen pojan kehuskeluille, jos tämä ei ollut jo aikaisemmin tajunnut lopettaa. Aikuiset yrittivät kaikin voimin saada illallispöytään rauhallisen tunnelman, joka syystä tai toisesta ei tuntunut onnistuvan sinä iltana.

***

Illalla nukkumaan mennessä Manamin synkkyys oli pahentunut. Illallinen oli ollut viimeinen yhteinen ateria tässä taloudessa, sillä aamulla Romin ja Misakin aika menisi asioiden järjestelyihin, joten lapset saisivat poikkeuksellisesti syödä silloin kun heräisivät.

Manamin katse ajautui sängyn jalkopäässä oleviin laukkuihin, mihin oli pakattu tytön vähäiset omaisuudet. Paljon hänellä ei ollut, enimmäkseen omat alusvaatteet, joitakin vaihtovaatteita ja tuleva koulupuku kaksin kappalein. Muuta tyttö ei omistanutkaan.

***

***

Aamulla Yon adoptiovanhemmat, herra ja rouva Rabbe, saapuivat ajallaan hakemaan poikaa luokseen asumaan. Romi ja Misakin hoitelivat viimeisiä tärkeitä asioita pariskunnan kanssa odotellessaan samalla Yota tulemaan alas.

Yo oli herännyt jo aikaisin aamulla, laittanut itsensä valmiiksi ennätysnopeasti ja poukkoilut paikasta toiseen jännityksen vallassa. Hän ei malttanut odottaa päästä pois lastenkodista. Hän saisi olla ainoa lapsi.

Rouva Rabbe oli rakastunut poikaan heti ensisilmäyksellä ja vastoin kaikkia suunnitelmiaan adoptoida taapero, oli pariskunta päätynyt jo kouluikäiseen poikaan. Varmasti heille oli luvassa hyviä vuosia Yon kanssa, olihan poika reipas ja sosiaalinen.

***

Yon lähdettyä Romi ja Misakin eivät oikein ehtineet edes hengähtää, kun jo seuraavaa lasta tuotiin. Eizo oli Arban kanssa samanikäinen. Romi sekä Misaki tulivat portille vastaan ,kun sosiaalityöntekijä toi poikaa. Jälleen kerran hoidettiin tärkeimmät asiat pois alta ja lopulta aikuiset johdattivat Eizon sisälle.

Misaki oli kutsunut tytöt alas ottamaan uuden tulokkaan tervetulleeksi. Eizoa alkoi heti ovella ujostuttaa, näköjään hänkin oli hiljainen ja ujo, helposti jäisi tyttöjen jalkoihin, jos hän ei oppisi hieman pitämään puoliaan.

Samalla oven avauksella sosiaalityöntekijä otti Manamin matkaansa viedäkseen tämän sisäoppilaitokseen. Tyttö oli myrtyneen näköinen, ei hyvästellyt edes Romia ja Misakia, vaikka sossu niin pyysikin. Ei, Manami asteli portista ulos sen näköisenä, kuin hänelle olisi luettu kuolemantuomio.

Kaksi sänkyä lisää oli tyhjillään.

Arba ja Asaka alkoivat heti Manamin lähdettyä kertoa Eizolle talon tavoista. Olivathan he, etenkin Arba, lastenkodin vanhimmat ja pitkäaikaisimmat asukkaat.

”Aina kun tänne tulee joku katsomaan meitä, ei todellakaan kannata jäädä sohvalle tai nurkkaan kyhnäämään”, Arba selitti ja Eizo oli ymmällään.

”Eikö olisi kohteliaampaa istua hiljaa ja käyttäytyä hyvin? Varmasti he haluavat jonkun hyväkäytöksisen lapsen…”

”Ei se niin mene. Aina kun tänne tulee joku aikuinen, sinun pitää lähes myydä itseäsi. Esittelet itsesi, kerrot lempiharrastuksesi, kehut itseäsi sopivasti”, Asaka selitti ja Arba nyökytteli vieressä. Eizo oli ihmeissään, mutta nyökytteli päätään ymmärtämisen merkiksi.

”Aikuiset eivät huomaa, jos olet hiljaa. He haluavat yleensä taaperon, siksi meidän pitää olla näkyviä ja kuuluvia, vaikka yleensä uskotaankin, että pitäisi olla hiljaa”.

***

***

Pian Eizo pääsisikin näyttämään kyntensä, kun uusi pariskunta tuli katsomaan lapsia. Romi kertoi eteisessä jo hieman alustavia tietoja, kuten lapsimäärästä ja ikäluokasta. Sillä välin Misaki oli koonnut kaikki lapset olohuoneeseen odottamaan vierailijoita.

Heti kun pariskunta astui huoneeseen, Arba ja Asaka lähes hyökkäsivät heidän kimppuunsa Eizon arastellessa taempana.

”Hei, minä olen Arba”.

”Olen Asaka, osaan olla kiltisti ja rauhallinen. Pidän piirtämisestä”.

Valitettavasti tämäkin pariskunta halusivat taaperon ja Sawao sai uuden kodin. Taaperot sijoitettiin nopeammin uusiin perheisiin, kuin kouluikäiset lapset.

***

***

Syksyn tullessa vierailevat pariskunnat vähenivät ja Romi ja Misakin saivat enemmän aikaa lapsille ja pihatöille. Misaki usein ohjasi vanhimpia lapsia pihatöissä Romin puuhastellessa hiekkalaatikolla taaperon, nyt vain Motokon kanssa.

Oli oikeastaan helpotus, kun taaperoita oli vain yksi, Romi tuntui jaksavansa taas paremmin arkea pyörittäessään. Vaikka varmaan he pian taas saisivat kiireesti sijoitettavia lapsia huostaansa, syksy tuntui olevan pahinta aikaa joillekin perheille.

Kun pihatyöt oli tehty, saivat lapset leikkiä vapaasti ja nauttia viimeisistä lämpimistä keleistä. Asaka ja Arba kiipeilivät innoissaan telineillä, eivätkä tuntuneet kuulevan Romin käskyjä olla varovaisempia.

Eizo puolestaan laski yksinään liukumäkeä. Hän ei ollut oikein vielä päässyt mukaan lastenkodin toimintatapoihin ja Arban ja Asakan leikkeihin. Tytöt tuntuivat välillä jopa unohtavan pojan olevan edes olemassa, vaikka Misaki ja Romi pyytelivätkin välillä heitä ottamaan Eizon mukaan touhuihinsa.

***

***

***

***

Kommenttia? Kirjoitin tätä pätkissä, joten teksti voi olla vähän sen mukaista.