RwlzyGF.png

***

***

***

***

gTb3ZSg.png

Hiramera tapasi uudestaan klubilla tapaamansa nuorukaisen, Takauji nimeltään. Ja nyt kun ympäristö oli rauhallinen, tyttö huomasi, että pelkän puheenkin perusteella voisi kertoa nuorukaisen olevan maalta. Mutta vaikka puhe olikin hieman hassun kuuloista, Hiramera hullaantui silti tämän herttaisesta olemuksesta.

Gk0JvFZ.png

Takauji oli kiltin oloinen, kohtelias ja tuntui olevan kovinkin kiinnostunut Hirameran elämästä. Hän antoi toisen puhua, eikä keskeyttänyt. Täysin erilainen kuin Hirameran muut tapaamat pojat. Ehkä Takauji myös vältteli puhumista murteensa takia, vaikka Hiramera huomasi pitävänsä siitäkin.

cPu5sJ3.png

He kävivät treffeillä, aina silloin kun ehtivät. Tai Hiramera ehti, tosin hän alkoikin lipsua opiskeluistaan ja jätti muutaman kerran luennot väliin voidakseen viettää aikaa Takaujin kanssa. Tai joskus Emilinkin kanssa, sillä hänkin kaipasi punapäätä yhtä paljoin kui Emili häntä.

WxkH0x5.png

Hiramera ei ollut uskonut löytävänsä itselleen poikaystävää ennen Emiliä. Hän oli kuvitellut olevansa liian kiireinen ihastua yliopistolla ollessaan. Mutta näköjään kohtalolla oli toisenlaiset suunnitelmat hänen varalleen.

5aYki9t.png

Emili oli iloinen Hirameran puolesta, vaikka kiusasikin tätä välillä poikaystävästään.

”Onhan Takauji oikein komea, kunnes avaa suunsa”.

O97xjdK.png

”Haha, hyvin hauskaa. Murre on ihan kivan kuuloista”.

”Entä sitten kun kuulet sitä koko ajan?”

”… Se tarttuu”.

***

***

YRNcZRo.png

Hirameran elämässä meni hyvin. Hän alkoi päästä jo isompiin rooleihin esityksissä, jopa päärooliin. Hän pääsi esiintymään isommalle yleisölle. Hän antoi kaikkensa lavalla, hän antoi kehonsa puhua puolestaan.

vP2mj0X.png

Hän oli saavuttamassa unelmaansa. Agentit ja ohjaajat olivat alkaneet ottamaan häneen yhteyttä ja Hiramera pystyi sanomaan, että yliopiston jälkeen seuraavat pari vuotta olisivat varmasti kiireisiä.

2b2IZRP.png

Ja mikä ilahdutti tyttöä eniten oli, kun hän näki katsomossa Takaujin ja Emilin. Kaksikko oli yleensä parvella katsomassa esitystä ja jätti eturivin paikat innokkaimmille, kuten Takurolle ja Misalle, jotka myös kävivät ahkerasti Hirameran esityksissä.

GO7WvZc.png

Takauji oli erittäin kannustava. Hän toi aina kukkia esitysten jälkeen onnittelujen saattelemana. Hän oli kannustava, ei koskaan häirinnyt Hirameran harjoituksia. Mies oli liian hyvä ollakseen totta.

***

rmyna2v.png

Suhde syveni ja Hiramera pystyi sanomaan rakastavansa Takaujia. Ja mies näytti tuntevan samoin, kun hän kertoi rakastavansa Hirameraa takaisin.

”Minnoon läsössä sinnuun”.

LePiSUt.png

Takauji oli myös päättänyt paljastaa perivänsä vanhempiensa tilan yliopiston jälkeen. Mutta mikä eniten kiinnitti Hirameran huomio oli, kun Takauji ohimennen ilmaisi toivovansa jakaa elämän maatilalla hänen kanssaan.

5mFRexH.png

”Totta kai minä haluan olla yhdessä yliopiston jälkeen, mutta…”

”Minä huolehin kyl tilan työt, sine voet jatkoo baletti uraas”.

***

***

su9vLAQ.png

Takaujia alkoi näkyä useammin tyttöjen asunnossa. Emili oli sujut asian kanssa, vaikka jokin miehessä häiritsi punapäätä. Mutta Hiramera oli onnellinen, eikä Emili halunnut pilata sitä. Toinen oli joutunut elämään hankalien vanhempien kanssa ja selvästi Takauji sai hymyn palaamaan hänen kasvoille.

acwOhvv.png

Hiramera selvästi nautti elämästään. Baletti oli yhä tärkeä, mutta nyt hän malttoi olla sosiaalinen muidenkin kanssa. Vaikka Takauji olikin usein paikalla, oli tytötkin alkaneet käydä keskenään enemmän keskusteluja pitkään aikaan.

Ek7lQPw.png

Ja lopulta Hirameran toive toteutui, kun Takauji polvistui hänen eteensä sormus kädessään.

”Miltee se tuntus vielä joskus muata meijän sukuhauvassa?”

LSaAUdc.png

”Kyllä!”

”Jo tokkiisa!”

***

***

K7jKAFX.png

Vaikka Hiramera olikin innoissaan kihlautumisen johdosta, oli hänen tehtävä esseet ja lopputyöt loppuun ennen kuin hän voisi alkaa juhlistaa asiaa. Hän oli kyllä jo ilmoittanut Takurolle ja Misalle, ja kaksikko olikin tulossa käymään parin päivän päästä. Enää tytön pitäisi kertoa uutinen vanhemmilleen, vaikkeivät he hänestä sitä tarvinnut tietää.

Hw74cla.png

Jotenkin Hiramera osasi arvata, ettei luurin toisessa päässä kiljuttaisi onnesta kihlautumisen johdosta. Mutta silti hän oli yllättynyt kuullessaan, kuinka järkyttyneiltä he kuulostivat. Niin negatiivisia, ei yhtään kannustavilta.

t3wGCwW.png

Teille käy vielä samoin kuin meille

”Paitsi että minä en ole kuin te, voisitte uskoa jo sen…”

Entä miten hän aikoo elättää sinut?”

JX2PrrY.png

”Miksi hänen pitäisi elättää minut?”

No jos aiot haaskata aikaasi piruetteihin, niin et sinä rahoissa kieri”.

nsG0uaM.png

”Ihan tiedoksi, minulla on jo tiedossa kansainväliset esitykset tulossa. Kyllä, juuri ne, joihin te sanoitte ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia”, Hiramera huokaisi kyllästyneen kuuloisena. Hän oli väsynyt samoihin keskusteluihin.

”Kuule antaa olla, minun ei olisi pitänyt ensinnäkään soittaa teille”.

***

E2wr8CB.png

Onneksi Misa ja Takuro tulivat pian käymään ja Emilin äiti halasi heti lämpimästi Hirameraa.

”Onnea kihlautumisen kunniaksi”.

ECY6Wle.png

Tietysti Hiramera sai myös tiukan halauksen Takurolta, joka tuntui hyvinkin liikuttuneelta ilouutisesta. Ehkä tyttö oli vieläkin lapsi miehen silmissä ja uutinen seurustelusta hirvitti häntä. Vaikka tietysti hän oli myös iloinen samalla.

9a0A6Zr.png

Misa oli toki halukas kuulemaan myös Emilin kuulumisia. Hän oli hieman järkyttynyt tämän huutosakkipuvusta ja uudesta kampauksesta, mutta päätti jättää pahemman saarnaamisen kokonaan pois.

”Eikö tuossa tule kylmä?”

”Jos tulee, niin silloin pitää alkaa hyppiä. Tiedätkö, näin…”

RbCh6vR.png

Samalla Hiramera päätti esitellä miehet toisilleen.

”Hyvvee päevää!” Takuro oli ehkä hieman yllättynyt reippaasta murrepojasta, mutta esittäytyi kohteliaasti Hirameran entisenä isäpuolena. Tosin tyttö huikkasi hänen seläntakaa Takuron olevan silti enemmän isä, kuin Denji. Ja kuinka Takauji toivottavasti ei koskaan tarvitsisi tavata hänen vanhempia.

izQKZ70.png

Kun miehet tutustuivat toisiinsa, päätti Misa pitää Hirameralle äidillisen keskustelun. Nainen oli yllättävän innostunut ajatuksesta tulevista häistä maatilalla, vaikkei koko asiasta ole ollut vielä mitään puhuttavaa. Mutta Hiramera kuunteli kiltisti, sillä Ikarugalta ei koskaan saisi samanlaista tukea.

ioTvvbk.png

Kun Takuro oli lopettanut Takaujin kanssa käydyn keskustelun, liittyi hän naisten kanssa juttelemaan tulevaisuudesta. Hiramera kertoi tulevista esityksistä, kuinka hän pääsisi viimein esiintymään koko maailmalle. Takuro oli onnellinen, kaikki ne rahat olivat olleet tarpeen.

”Sinun pitää ilmoittaa, kun esiinnyt sitten täälläpäin, että pääsemme katsomaan”.

3L3Z5x8.png

Kun ”vanhemmat” olivat lähteneet, Hiramera oli onnensa kukkuloilla. Ikävä puhelu oikeille vanhemmille unohtui ja tulevaisuus näytti valoisalta.

***

***

***

***

Ja nyt heti uusi osa taas täältä Suomen kamaralta. Ehkä jossain vaiheessa tässä rupean sitä uutta tarinaa työstämään, katsotaan, miten lähtee sujumaan :D

Niin ja ne ladatut, joita on kyselty, niin löytyy linkkeineen tuolta extroista