***
***
***
***
Ishillyä hävetti. Hän oli lähes työntänyt vieraat ovesta ulos, kun Meydanin poika oli pelmahtanut sisälle. Nyt he kolme istuivat olohuoneessa jossa tunnelma oli pakkasen puolella. Nainen tuijotti avopuolisonsa sivuprofiilia hieman syyttävästi samalla, kun Meydan yritti aloittaa keskustelua.
”Eikö sinun pitäisi olla opiskelemassa?”
”Minä valmistuin. Lähetin kutsun, mutta varmaan poltit sen. Sitten luin uutiset, että olit mennyt kihloihin ja vielä sihteerisi kanssa”, poika vastasi ja tuijotti kylmillä silmillään vuoroin isäänsä ja vuoroin Ishillyä.
”Ehm… Ishilly, tämä tässä on siis poikani, Yasuhiro. Tuota… Voisitko…”
”Poistua? Mielelläni”, nainen vastasi nopeasti ja kiitti mielessään korkeimpia voimia. Hän ei kestänyt tunnelmaa enää hetkeäkään.
Hetken hän jopa harkitsi menevänsä kotiin nukkumaan, sillä jotenkin Meydanin (ja hänen) makuuhuone tuntui väärältä paikalta. Yasuhiro ei selvästi hyväksynyt häntä isänsä vaimoksi. Ja jos Ishilly oli rehellinen itselleen, kyllä hänkin nostaisi metelin, jos oma isänsä toisi hänen ikäisen vaimon kotiin.
Ishilly ehti hädin tuskin portaisiin, kun Yasuhiro aloitti metelin.
”Oikeasti, mitä helvettiä? Tuo hutsu on puolet nuorempi, sinun työntekijä ja vain rahojen perässä. Koita nyt älytä se”.
”Noh noh, poika. Sinä et edes tunne Ishillyä. hän on oikein hyvästä perheestä, joskin keskiluokkaisesta. Hyvä työssään ja älykäs”.
”Sen sijaan olen utelias, mikä toi sinut tänne? Ettet vain itse olisi huolissasi perinnöstäsi?” Meydan kysyi ja Yasuhiro mulkoili isäänsä.
”Minä en yllättyisi, jos sinulla ei olisi kohta mitään taskussa ja puukko selässä”, poika mutisi.
”Äsh, mene nukkumaan. Keskustellaan huomenna uudestaan”, Meydan ärähti ja kerrankin Yasuhiro totteli. Ehkä matka oli uuvuttanut hänet niin, ettei hän jaksanut väitellä isänsä kanssa enempää.
”Toivottavasti huoneeni on pysynyt samana”.
”Oivoi, mitähän tästäkin tulee…”.
***
***
Ishilly yritti nauttia seuraavana aamuna rentouttavasta vaahtokylvystä. Mutta mieli laukkasi koko ajan käytävän toisella puolella majailevaan Yasuhiroon. Ehkä pojan, tai pikemminkin nuorukaisen, näkeminen sai Ishillyn pohtimaan tarkemmin hänen ja Meydanin suhdetta. Ja miltä se näyttää ulkopuolisten silmissä.
Ishilly ei halunnut välittää muiden mielipiteistä, mutta ei hän nyt halunnut joutua syljettäväksi kaduillakaan. Tuntuihan se oudolta mennä naimisiin ja ottaa äitipuolen roolin ikäiselleen miehelle. Ei, Ishilly ei aikonut ruveta kenenkään äitipuoleksi. Hänen ei pitäisi edes miettiä moisia asioita, kun käsiteltävänä oli isompiakin ongelmia.
Ishilly veti kasvoilleen hurmaavan aurinkoisen hymyn ja astui ulos makuuhuoneesta, ja saikin tehdä kaikkensa, ettei hymy pudonnut murjotukseksi. Että pitikin törmätä heti ensimmäisenä Yasuun, kun astuu ulos turvapaikasta. Miehen naamaa koristi kyllä syvempääkin syvempi murjotus, mutta Ishilly ei aikonut alentua samaan. Hän oli parempi ja kypsempi.
Meydan luki sanomalehteä aamiaispöydässä, kun Yasuhiro ja Ishilly liittyivät miehen seuraan. Talon isäntä ei juuri reagoinut nuoremman polven läsnäoloon, mikä hieman loukkasi Ishillyä. Ehkei hän ollut mistään yläluokkaisesta perheestä, mutta kyllä heillä aamuisin toivotettiin huomenet.
”Mm… Ajattelin, että olisi ehkä viisasta kutsua vanhempani syömään. Hehän eivät ole oikeastaan tavanneet sinua kunnolla ja olisi hyvä näin jatkoa ajatellen, jos he voisivat saada paremman kuvan tästä… kaikesta”, Ishilly päätti ja yritti estää hymynsä horjumista, kun Meydan ei edes vilkaissut hänen suuntaansa.
”Miksi me välitämme toisten mielipiteistä?” Meydan kysyi, ei selvästikään yhtään innostunut tapaamaan tulevan vaimonsa perhettä.
”Kyllä minusta olisi mukavampaa tavata vanhempiani ilman, että ensimmäisenä he alkavat dramatisoida kaikkea”, Ishilly mutisi ja vilkuili silmäkulmastaan Yasuhiron hymähtelevän hänen sanoilleen.
”Hyvä on, kai heidät voi kutsua pienellä aterialle… Toivottavasti he osaavat käyttäytyä ja pukeutua asiallisesti”, Meydan luovutti, vieläkään siirtämättä katsettaan lehdestä. Ishilly yritti olla ärähtämättä miehen vihjailulle siitä, että naisen perhe olisi luolamiehiä täynnä.
”Hienoa, menen heti ilmoittamaan. Ja ole huoleti, he osaavat käyttäytyä”, Ishilly sanoi ja riensi pois pöydän äärestä koskemattakaan aamupalaansa.
”Isä, pane tuo hemmetin lehti syrjään. Meidän pitää keskustella”, Yasuhiro ärähti. Meydan vain huokaisi syvään. Kuka kumma oli opettanut pojan kiroamaan noin paljon?
”Ei aamiaispöydässä”.
***
Ishilly oli alun perin meinannut soittaa kotiinsa, mutta kuunneltuaan toisella korvalla ruokasalista kantautuvaa kinastelua nainen päätti kipittää omin jaloin vanhempiensa luokse ilmoittamaan kutsusta. Hänhän voisi keskustella tilanteesta Shalulian kanssa. Sisko rakasti juoruja, mutta osasi myös pysyä hiljaa.
Ishilly saapui kotiovelleen juuri ennen sadetta. Hän huomasi auton olevan poissa, mutta toivoi Shalulian silti olevan kotona, eikä ravintolalla. Nuori nainen ei voinut ymmärtää siskonsa intoa ravintolayrittäjyydestä.
Ishilly löysi äitinsä kellarista olohuoneesta ja vanha rouva yllättyi iloisesti huomatessaan esikoisensa vierailun. Tosin ehkä Eddan mielessä oli käynyt toive siitä, että Ishilly olisi tullut ilmoittamaan kihlauksen perumisesta, eikä toisesta kutsusta kartanolle.
”Kyllähän me tulemme, mutta Ishilly oletko ihan varma tästä?”
”Äiti, emmekö me ole jo käyneet tämän tarpeeksi monta kertaa…?”
”Olen vain huolissani. Sinua tullaan ryöpyttelemään lehtien palstoilla… Siitä tulee rankkaa”.
”Olen vahva ja ennen kaikkea, olen sinun tyttäresi”, Ishilly sanoi ylpeänä.
”Totta kai sinä olet, mutta… mitä meinasit tuolla?”
”Isä on kertonut ehkä vähän juttuja sinun lapsuudesta…”
”Se juorukello”.
Rupateltuaan tovin Ishilly meni juttelemaan pikkusiskolleen. Shalulia oli levittäytynyt lattialle ja niinkin hienoa neitiä kuin Ishilly yritti arkisin olla, nyt hän istahti sisarensa seuraksi lattian rajalle välittämättä mitään siveydestä tai puhtaudesta.
”No, millaista on elää herra Pomon kanssa isossa kartanossa?” Shalulia kysyi tavalliseen härnäävään tapaansa. Ishilly kertoi suurimmaksi osaksi, mistä hänen työpäivänsä koostui ja kuinka usein niitä illanistujaisia tuli järjestettyä. Mutta lopulta hän hyppäsi suoraan asiaan:
”Meydanin poika tuli eilen”.
”Onko komeakin?”
”Luli, älä viitsi…”
”Rehellisesti, onko komea?” Nuorempi tivasi ja Ishilly pysyi hetken vaiti. Lopulta virnistys kohosi naisen kasvoille, kun tämä vastasi:
”On, selvästi isänsä poika. Ehkä vähän vakavampi tosin”.
”Hmm… Ehkä pitäisi yrittää iskeä hänet, kun tullaan sinne”, Shalulia tuumi ja Ishilly toivoi saavansa tyynyn, jolla viskaista toista naamalle.
”Uskallapas, hän on saman ikäinen kuin minä, ja sinullahan on jo poikaystävä”.
”Siis paljon hyväksyttävämpää ja ainahan voi vaihtaa”.
Pian tyttöjen seuraan liittyi myös Ithnan, joka oli myös innokas kuulemaan seurapiiri juoruja. Ishilly nautti ajasta sisarustensa kanssa, varsinkin kun kartanolla tunnelma oli kireä Yasuhiron yllätys vierailusta johtuen. Kotona oli lähes aina rentoa ja kaikesta huolimatta vanhemmat olivat aina valmiita vastaanottamaan lapsensa avosylin vastaan.
Kun Ishillyn oli aika lähteä kartanolle takaisin, Iwao halasi tiukasti tytärtään.
”Älä huoli, asiat kyllä kääntyvät parhaimpaan päin. Ja minä pidän huolen, että Edda ei pääse möläyttelemään mitään sitten kun tullaan”.
Ishilly ei meinannut edes myöntää itselleen, että kotoa lähteminen oli vaikeaa. Hän olisi niin paljon mieluummin jäänyt positiiviseen ilmapiiriin, nukkunut pienemmässä huoneessa ja syönyt hieman palanutta tai liian mausteista ruokaa. Ehkä tuo kaikki yhdessä teki kodista… no, kodin.
***
***
Pian koitti se päivä, kun Ishillyn perhe tulivat syömään kartanolle. Vanhemmat olivat tosin mutisseet jotain pukukoodista, jota ei pitäisi olla perhettä tavatessa. Meydan oli oudon väkinäinen ja jäykkä, eikä Ishilly voinut olla huomaamatta miehen luovan vilkaisuja Iwaoon. Liekö hieman kateellinen siitä, ettei hänen apellaan ollut näkyviä harmaita hiuksia.
Jopa Yasuhiro näytti välillä vertailevan kahta vanhaa miestä keskenään, kuinka erilailla he olivat vanhentuneet. Keskustelu käytiin enemmän Ochiaiden osalta ja Meydan poikansa kanssa pysytteli sivummalla. Toki Yasuhiro otti enemmän osaa keskusteluun, kun Iwao kertoi ravintolansa menestyksestä.
Meydan piti ”virkahymyään” naamallaan, mutta näytti olevan muissa maailmoissaan. Ishilly tunsi olonsa hieman loukatuksi, ettei toinen edes yrittänyt keskustella ja tutustua hänen perheensä kanssa.
Shalulia ja Ithnan pitivät suurimmaksi osaksi omaa keskustelua pöydän päässä, mutta puuttuivat välillä aikuisten juttuun. Varsinkin kun Iwao löysi jotain kommentoitavaa tyttärensä tekemisistä muutoksista ravintolassa ja keskimmäinen lapsista halusi päästä itse kertomaan muutoksista tai perustelemaan niitä saadakseen naurahduksia joidenkin suusta.
Ishilly oli yllättynyt, kuinka asiallisesti Yasuhiro käyttäytyi. Nuorukainen tosi vältteli suoraan naiseen päin katsomista ja keskustelikin enemmän Eddalle ja Iwaolle. Välillä kuitenkin mies katsoi ilmeettömänä Ishillyyn, kuin haluaisi sanoa jotain, mutta piti suunsa kiinni. Ja Ishilly oli siitä kiitollinen.
Ishillyä itseään harmitti, ettei hän voinut nauttia ruokailusta. Ja hän kyllä huomasi, että vaikka keskustelu olikin melko vilkasta, niin rentoutunutta se ei ainakaan ollut. Toisaalta tähän oli totuttava. Enää ei voinut puhua mitä vain ruokapöydässä. Oli vain tietyt asiat, mistä keskusteltiin.
Ja kun Meydan niinä harvoina kertoina avasi suunsa, silloinkin hän kohdisti sanansa enemmän Ishillylle ja pojalleen, ei vierailleen. Vaikkei Ishilly nyt seurapiireissä ollut kasvanutkaan tai saanut korkealuokkaista koulutusta, niin oli se hänestä silti tylyä olla huomioimatta vieraitaan tuolla tavalla. Ehkä hänen pitäisi illemmalla puhua asiasta Meydanin kanssa.
Muu pöytä seurue kyllä hiljeni Meydanin puheenvuoron ajaksi, vaikka kaikkien ilmeistä näkikin, että ulkopuolelle jättäminen ihmetytti. Ishillyn pitäisi pahoitella puolisonsa käytöstä perheelleen. Ja toivoa, että äiti malttaa pitää suunsa kiinni loppuun asti, eikä sanoa mitään sopimatonta.
”Anteeksi, mistähän mahtaisi löytyä kylppäri?” Iwao kysyi ja nousi tuoliltaan ja Ishilly antoi suuntaohjeet. Hän kyllä epäili, ettei isä palaisi reissultaan takaisin ruokapöytään, vaan jäisi joko kirjoja katselemaan ja ikkunasta ulos tuijottelemaan.
Pian Meydankin poistui pöydän äärestä, muttei baaritiskiä kauemmaksi. Ishillyn ei tarvinnut päätänsä kääntää tietääkseen miehen kaataneen itselleen viskilasillisen. Se siitä perheateriasta.
***
***
***
Ja näin vielä kuun loppuun yksi uusi osa :) Sain viimeinkin aikaiseksi tehtyä Kysytyt ladatut-osiot, koska ehk se on selvempi, kuin etsiä kommenteista vastauksia :D
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.