***

***

***

***

Enno oli liftannut hetken mielijohteesta kaupungista toiseen ja päätynyt lopulta vuoristoon leirintäalueelle. Tyttö ei millään meinannut asettua aloilleen ja rauhoittua hetkeksi.  Virtaa tuntui riittävän vaikka mihin, Enno ei muistanut, milloin hän olisi viimeksi ollut niin aktiivinen, toimelias, niin energinen.

Muut leiriläiset tietysti vähän katsoivat teinitytön perään ja kyselivät, miten tämä oli sinne päätynyt. Ennon vaatetus ei sopinut vuoristoiseen leirintä elämään, eikä tytöltä meinannut saada mitään järkevää vastausta. Leiriläiset miettivät keskenään, oliko Enno kenties karkulainen ja pitäisikö heidän ottaa johonkin yhteyttä.

Ei Enno mitenkään vaarallisesti käyttäytynyt, joten kukaan ei ollut vielä tarttunut toimeen, kunnes paikallinen kokki sattui vaivihkaa kyseltyään saamaan Ennolta ehkä lähimmäksi totuutta osuvan vastauksen. Tyttö oli lähtenyt kesken koulupäivän vain menemään ja oli vieläkin sillä reissullaan.

Yleensä karkulaiset varoivat sanomisiaan tai kiinni jäätyään alkoivat panikoida tai kiukkuilla, mutta Enno pysyi rauhallisena kokin kertoessa ottavansa yhteyttä viranomaisiin.

”Voisi olla hyvä idea, ehkä ne kotona voivat olla vähän ihmeissään”.

***

Enno pääsi lopulta Tsukimuraan ja ollessaan yhteistyöhaluinen hän pääsi ilman suurta poliisisaattuetta kotiin. Arballe ja Yoshille oli ilmoitettu etukäteen, ja äidin kauhuksi tiedossa oli jälleen palavereita opettajien sekä sossujen kanssa.

Enno tuntui olevan kuitenkin tyytyväinen päästessään kotiin. Vaatteet olisi mukava päästä vaihtamaan ja oma sänkykin houkutteli kovasti. Arba ja Yoshi juoksivat sisältä tytärtään vastaan, mutta Ennolla ei ollut minkäänlaista käsitystä tulevasta kohtalostaan.

Kaksoset olivat olleet tähän asti onnekkaita ja säästyneet äitinsä pahimmalta raivoamiselta, mutta nyt Enno joutui ensimmäistä kertaa elämässään äitinsä hampaisiin. Olisi vähättelyä sanoa, että Arba oli vihainen. Hän oli raivoissaan, huolissaan ja pettynyt. Enno ei tuntunut heti edes tajuavan, minkälaista huolta oli vanhemmilleen aiheuttanut.

Lopulta Yoshin oli astuttava äidin ja tyttären väliin, ennen kuin naapurit soittaisivat poliisit paikalle. Mutta ei Enno silti päässyt ilman nuhteita nukkumaan. Vaikka Yoshi oli rauhallinen, rauhallisempi kuin Arba, oli mies yhtä lailla ollut huolissaan tyttärestään.

Kun vanhemmat lopulta päästivät Ennon nukkumaan omaan sänkyyn luvaten keskustelun jatkuvan seuraavana päivänä. Mutta kaivautuessa peittonsa alle Esra asteli huoneeseen ja Enno tiesi nukkumisensa viivästyvän vielä vähän. Siskon ilme kieli selvästi sitä, että hän saisi lisää lokaa niskaansa.

”Oot säkin aika ääliö, mitä sun pääkopassa oikein liikkui, kun lähit vaan tolleen menee?” Esra tivasi ja Ennon teki mieli näyttää keskisormeaan ja painaa päänsä tyynyyn. Esra näytti huomaavan siskonsa olevan sillä hetkellä yhteistyökyvytön ja antoi asian olla. Siltä illalta, ei Enno vielä ollut päässyt kuin koira veräjästä.

***

***

Saatuaan Ennon turvallisesti kotiin Arba soitti esikoiselleen kertoakseen uutiset ja ettei Eddan tarvinnut enää opiskelujensa lisäksi stressata kadonneesta siskostaan.

”Lomamatkalla se oli… Ei, kyllä minä vielä saarnaan ja pauhaan, älä kuvittele että hän olisi päässyt vähällä…”

Enno oli palannut kouluun ja joutui käymään tukiopetuksissa saadakseen luokkatoverinsa kiinni. Opettajat olivat pitäneet puhuttelun ja antaneet vinon pinon rästitehtäviä.  Kyllä Enno siinä vaiheessa katui äkkilähtöään telttailemaan. kun huomasi jääneensä muista niin paljon jälkeen, että häneltä menisi loppu lukuvuosi ottaessaan muita kiinni. Tai siltä se ainakin tuntui.

Arba oli vielä vihainen karkumatkasta, mutta Yoshi näytti rauhoittuneen jo sen verran, että kykeni auttamaan lastaan läksyissä. Tietysti pientä noottia asiasta oli tullut, kun Yoshi oli nähnyt tehtävien määrän, mutta asialle ei voinut enää mitään. Tehty mikä tehty.

Aivan opettajien, vanhempien ja Esran motkotukset eivät olisi jo olleet tarpeeksi, päätti myös Edda soittaa kipakan puhelun siskolleen. Siinä vaiheessa Ennokin alkoi jo hermostua, sillä hänestä Eddalla ei ollut mitään oikeutta lähteä muille saarnaamaan käytöksestä. Sen hän myös ilmoitti Eddalle ääneenkin.

***

***

Yliopistolla:

Ennon kommentti hänen murrosiän käytöksestä pyöri Eddan päässä niin, ettei sinä iltana ainakaan esseiden tekemisestä meinannut tulla mitään. Ehkä ensimmäistä kertaa eläessään Edda alkoi pohtia syvemminkin sitä, miten paljon harmaita hiuksia hän oli äidilleen aiheuttanut.

***

Yön nukuttua huonosti, Edda halusi jotain muuta mietittävää. Saadakseen ajatuksensa muualle päätti hän soittaa tapailemalleen nuorukaiselle. Kaksikko sopi treffit luistinradalle, Edda halusi jotain tekemistä, eikä vain kuherrella ahtaassa asuntolan huoneessa.

Keiichi ja Edda olivat tavanneet yhden kampuksen yökerhossa tyttöjen keikan jälkeen. Nuorukainen oli hieman tavallisen oloinen vähän räiskyvämmän persoonan, kuten Eddan, vieressä. Silti kaksikko tuli melko hyvin toimeen. Heillä oli hauskaa yhdessä ja he pitivät säännöllisesti yhteyttä toisiinsa.

He kävelivät luistelemassa, keilaamassa tai muuten vain juhlimassa. Keiichi vaikutti enemmänkin siltä, että hän nauttisi rauhallisista koti-illoista, kun taas Edda halusi toimintaa. Selvästi yhtä levoton sielu kuin vanhempansakin.

***

***

Lemmen liekki kuitenkin kuihtui ja muuttui ainaiseksi riitelyksi Keiichin ja Eddan välillä. Pienet erimielisyydet olivat jääneet selvittämättä, jolloin kärpäsestä tuli härkänen, ja tappelu oli valmis. Ja koska kaksikko ei pystynyt sopimaan välejään, ilmoitti Edda napakasti, että tämä suhde oli tässä. Eikä Keiichi pistänyt yhtään vastaan.

Kun nuorukainen oli palannut omaan asuntolaansa ja Edda veti muutaman kerran syvää henkeä, iski katumus täysillä päin kasvoja. Waki ja Erumo olivat sisällä odottamassa ystäväänsä, kun tämä tuli silmät kyynelistä märkänä. Waki kaappasi heti Eddan halaukseen ja antoi toisen itkeä rauhassa, ennen kuin he pyysivät selitystä toisen surulle.

Kerrottuaan lyhyesti kaksikolle olevansa jälleen sinkku, lukkiutui Edda omaan huoneeseensa.  Lopputentin tekeminen oli äkkiä paljon mielenkiintoisempi kuin aikaisemmin ja Edda yritti kaiken tavoin välttää Keiichin ajattelemista. Varsinkin kun ylpeys esti toiselle soittamisen ja Eddahan oli se, joka pisti suhteen poikki.

***

***

Loppu opiskelujen ajan Edda keskittyi opintoihinsa ja alkoi pohtia syvemmin tulevaisuuttaan kuin koskaan aikaisemmin. Musiikki ei tuonut enää samanlaista tunnetta ja tytöt olivat joutuneet perumaan keikkojaan inspiraation puutteessa. Pääaine ei tuntunut enää omalta ja tumman vaatteet laatikossa vain masensi. Niinpä Edda päätti tehdä muutoksia elämässään.

Erumo ja Waki olivat huolissaan ystävästään. Edda oli enemmän huoneessaan tai nenä kiinni kirjassa. Keikkailun ollessa tauolla heilläkin oli enemmän aikaa panostaa opiskeluun, mutta Eddan muutos ihmetytti heitä.

Tuntui, ettei heidän ystävänsä ollut enää se sama Edda, johon he olivat tutustuneen aikoinaan.

***

***

Koti:

Ennon palattua karkumatkaltaan tyttö oli jaksanut hetken panostaa kouluun ja muutenkin hänen elämänsä oli näyttänyt alkaneen tasaantua. Mutta sitten alkoi taas alamäki. Enno liikkui vain sänkynsä, vessan ja sohvan väliä. Koulu alkoi kärsiä.

Arba ja Yoshi olivat huolissaan, ja Arba oli alkanut miettiä tyttärensä viemistä lääkärille, psykologille, kelle tahansa joka osaisi auttaa tai edes valottaa hieman tilannetta. Esra sen sijaan ei hyväksynyt sisarensa ”laiskottelua” ja olikin motkottamassa toiselle siitä, miten paljon huolta hän aiheutti muille. Ja siitä taas aina seurasi tappelua kaksosten välillä.

***

Arba ja Yoshi päättivät lopulta viedä Ennon psykologien juttusille, vaikka siitäkin syntyi tappelua. Ei Enno halunnut puhua ongelmistaan kenellekään, kun ei hän itsekään aina tiennyt, miksi hän käyttäytyi niin. Arba kuitenkin sai lopulta kiskottua tyttärensä psykologin vastaanotolle pienellä, kiristys, lahjonta, uhkailu-menetelmällä.

Enno oli tyytymätön, kun hän odotti äitinsä kanssa vihreän sävyteisessä odotushuoneessa äitinsä kanssa. Tosin ainakaan hänen ei tarvinnut olla koulussa, vaikka mieluummin hän olisi tämänkin ajan muuhun käyttänyt.

Arba yritti piristää tytärtään ja kertoa sen kaiken olevan vain Ennon parhaaksi. Ja kaikkien muidenkin, vaikkei Arba sitä ääneen sanonutkaan. Enno ei silti tuntunut hyväksyvän sitä tosi asiaa, että hän istui parasta aikaa psykologian odotushuoneessa odottamassa sitä, että joku kirjoittaisi kaiken hänen sanomansa ylös ja toteaisi niiden perusteella, mikä hänessä on vikana.

Lopulta ovi kävi ja oranssihiuksinen nainen asteli ulos.

”Ochiai Enno?”

”Tässä…”

Arba liittyi mukaan alkukeskusteluun ja antoi vähän taustatietoja siitä, minkä takia he olivat tulleet sinne. Enno pysyi hiljaa tuijottaen lasisen pöydän pintaan. Psykologi yritti esittää muutamia kysymyksiä, tosin vastaukseksi hän sai pelkkää mutinaa.

Arba kertoi Ennon tempauksista, karkumatkausta ja yöllisistä käynneistä kaupungilla. Kun psykologi kyseli Ennolta, miltä hänestä oli tuntunut olleessaan karkumatkoillaan, hymyili tyttö hieman vastatessaan tunteneensa olonsa hyväksi. Ei hän ollut suunnitellut tappavansa itseään metsikössä.

Alkukeskustelun jälkeen Arba siirtyi odotushuoneeseen lukemaan päivänlehteä Ennon jäädessä psykologin kanssa kahdestaan. Arba tunsi olonsa avuttomaksi ja epäonnistuneeksi. Ainoastaan Esran tuntui olevan lapsista kaikista tasapainoisin, kun Eddallakin oli ollut omat villityksensä teininä.

Enno istui psykologin sohvalla ja vaihtoi asentoaan jatkuvasti. Huone oli liian violetti, ihan silmä kirveli. Hän oli joutunut täyttämään erilaisia testejä ja nyt pitäisi vastailla kysymyksiin ja puhua. Ei halunnut. Testitkin olivat olleet ihan tyhmiä.

Psykologi istui Ennoa vastapäätä ja tyttö tunsi olevansa hullu, jota tarkkailtiin. Hän kyseli paljon Ennon tuntemuksia ja fiiliksiä, palasi aina johonkin asiaa ja pian tyttö huomasi puhuvansa melko suoraa huolimatta siitä, että yritti hallita sanojaan.

Enno sai kertoa perheestään, koulustaan ja kavereistaan. Oliko hän miettinyt tulevaisuuttaan, miltä se näyttää. Mitä Enno harrastaa, mistä hän tykkää. Ei puhuminen ollut loppujen lopuksi niin paha asia, kuin mitä hän oli kuvitellut. Oikeastaan Ennon olo hieman keveni, vaikkakin hetkeksi. Pian hän alkaisi jälleen velloa itsesäälissä puhuttuaan ohi suunsa.

Kun istunto oli ohi, psykologi vaihtoi vielä muutaman sanan Arban kanssa. Ennon kannattaisi varata vielä pari käyntiä ja psykologi ilmoittaisi sitten tuloksista, kun ne olisivat valmiina. Arban mieli oli hieman kevyempi, sillä ongelmista huolimatta Enno saisi hoitoa.

”Minä soitan sitten niistä tuloksista, kun ne ovat valmiina”.

”Kiitos vielä oikein paljon”, Arba sanoi ja lähti tyttärensä perässä kohti autoa.

***

Yoshi oli hoitamassa pihamaata, kun Arba ja Enno palasivat takaisin kotiin. Tyttö suuntasi suoraan sisälle, joko huoneeseensa tai television ääreen. Arba sen sijaan jäi pihalle kertoakseen miehelleen heidän käynnistään.

”Sieltä soitetaan sitten, kun Ennon diagnoosi on valmis”, Arba selitti ja Yoshi halusi tietysti saada lisätietoja käynnistä. Arba kertoi heidän alkukeskustelustaan, sillä loppuajanhan hän oli ollut oven toisella puolen miettimässä omiaan ja samalla tuijottaen yhtä lehden sivua tajuamatta mitään, mitä siinä sanottiin.

***

***

Enno jatkoi käyntejä ja arki oli muuttunut himpun verran paremmaksi. Tytöt olivat jo menneet kouluun, kun Arba ja Yoshi vasta nousivat sängystä aamukahveille. Yoshi meni keittämään aamukahveja, kun puhelin soi. Mies vilkaisi olkansa yli vain nähdäkseen Arban jo suuntaavaan puhelimelle.

Psykologi soitteli sieltä tuloksista ilmoittaakseen ja viimeisetkin aamuväsymykset katosi Arban silmistä hänen terästäytyessään kuullakseen kunnolla tyttärensä diagnoosista. He viimeinkin saisivat vastauksia.

Yoshi yritti kuunnella, mistä Arba puhui vaikka hänen vaimonsa olikin puhelun aikana enemmän hiljainen. Joitakin tarkentavia kysymyksiä jatkoa koskien tuli kysyttyä, mutta muuten Arba antoi soittajan puhua rauhassa. Jostain ajoista ja tapaamisista myös sovittiin, kun Arba etsi kynää ja paperia kirjoittaakseen ne ylös.

Lopulta puhelu päättyi ja Arba liittyi miehensä seuraan pöydän ääreen.

”No? Kuka se oli?” Yoshi kysyi.

”Se psykologi, soitti Ennosta”.

”No mitä se sanoi?”

”Ennolla on kaksisuuntainen mielialahäiriö”, Arba sanoi ja Yoshin käsi pysähtyi niille sijoille. Kaksisuuntainen mielialahäiriö? Heidän elämä ei todellakaan tule olemaan helppoa, Ennon elämästä puhumattakaan.

***

***

***

***

Jäin työharjoittelusta saikulle, joten onkin taas vähän enemmän aikaa, vaikka ehkä sitä elämääkin pitäisi suunnitella eteenpäin. Ensi osa on puoliksi kuvattu ja kirjoitettu, se toinen puoli on vielä jäljellä.