***

***

***

***

Saki oli tyytymätön elämäänsä. Kahlittuna kotiinsa, kahlittuna pikkuiseen tyttöönsä Ikarugaan. Armakan oli töissä päivät pitkät, mutta Saki ei voinut lähteä noin vain kaupungille. Ei, ellei joku olisi hoitamassa Ikarugaa.

Jopa sää kuvasti nuoren naisen mielialaa. Harmaa, sateinen, tyypillinen syyskeli.

Ehkä Sakin vanhemmat voisivat alkaa myös kustantamaan lastenhoitajan, silloin nainen olisi itse vapaa kulkemaan minne haluaisi. Toisaalta oli mainekin ajateltavana. Ihmiset voisivat paheksua, jos hän jättäisi pienen tyttärensä hoitajan käsiin.

Sakista oli huvittavaa, miten vähän ihmiset supattivat hänen heiloistaan, vaikkei se nyt niin salaisuus ollutkaan, ettei hän ollut Armakanille uskollinen. Jopa Armakan tiesi vaimonsamiesseikkailuista ja lukumäärästä. Olipa mies itsekin kerran tokaissut yhden heilan ulkonäköä Sakille.

Ei Saki kuitenkaan unohdellut Ikarugan olemassaoloa. Kyllä hän varmisti, että tyttö hengitti ja oli hyvin syötetty. Siihen se oikeastaan jäikin. Vaippoja hän ei suostunut kovinkaan mielellä vaihtamaan, mutta Armakanin työpäivät eivät olleet mitään lyhyitä, joten jonkun olisi senkin homman tehtävä.

Saki mietti vaihtoehtojaan tuijotellessaan tyttärensä silmiä. Hänen silmiä. Saki oli varma, että Ikarugasta kasvaisi oikea sydänten särkijä.

Mutta ennen sitä oli hankittava lastenhoitaja vaippoja vaihtamaan. Ja sitä varten oli soitettava vanhemmille, jotta he voisivat kustantaa lastenhoitajan.

”Äiti, lastenhoitaja on välttämätön. Tiedäthän sinä…”

”Eh… Toinen lapsi? Tuota… Me aiomme pian yrittää… Aivan, kerron… Heippa ja kiitos”, Saki lopetti puhelun ahdistuneena. Halusivatko hänen vanhempansa toisenkin lapsenlapsen? Vaatisiko perinnön saaminen kaksi lasta? Saki ei ymmärtänyt, vanhemmat eivät koskaan selittäneet mitään. Oliko kyse jostain typerästä periaatteesta? Jostain vanhasta käytännöstä? 

***

Armakan ei tiennyt Sakin ajatuksista mitään. Mies yritti totutella yhä isänä olemiseen ja Ikarugaan. Tyttö oli niin pieni ja helposti särkyvä, että häntä pelotti pitää omaa lastaan sylissään. Välillä tuore isä mietti, oliko hänen vanhemmillaan koskaan tällaisia ajatuksia. Pitivätkö hänen vanhempansa häntä edes sylissään?

Ruuan laitto oli siirtynyt lähes kokonaan Armakanin harteille. Mies valmisti aamiaisen ja illallisen. Saki söisi illalliselta jääneitä tähteitä seuraavana päivänä miehensä ollessa töissä. Armakan alkoikin olla jo aika hyvä ruuanlaitossa, mutta välillä hän toivoisi Sakinkin tekevän jotain kotona ollessaan.

Illalliset olivat yleensä hiljaisia. Heillä ei ollut enää mitään keskusteltavaa. Armakan oikeastaan odotti, milloin hänen niin kutsuttu vaimona ilmoittaisi olevan aika erota. Että perintö oli saatu, eikä Armakanilla ollut enää mitään virkaa.

”Juttelin äidin kanssa tänään…”

***

Armakan oli joutunut opettelemaan vaippojen vaihdon ja sietämään sen hajua, kun Saki ei siihen halunnut osallistua. Periaatteessa Armakan itse huolehti tyttärensä perustarpeista ja Saki vain silloin, kun Armakan olisi töissä. Ja jostain syystä se ei ollut yllättänyt nuorta miestä yhtään.

”Ikaruga… Sinusta tulee jossain vaiheessa isosisko… Jaatte yhdessä saman kohtalon tässä kurjassa maailmassa…”

Armakan ei ollut innostunut ajatuksesta yrittää toista lasta, mutta antoi tavalliseen tapaansa Sakin vetää ohjaksia. Koko tilanne oli hankala ja jos joskus Armakan oli ajatellut heidän olevan tulevaisuudessa ystäviä, niin se ajatus oli pelkkää harhaa enää.

***

***

Vaikkei Armakanilla ja Sakilla ollut palvelusväkeä, niin kuin vanhemmillaan, niin silti he elivät prameammin, kuin keskiverto kansalainen. Olihan heillä viimein palkattu lastenhoitaja, kodinhoitaja sekä puutarhuri. Heidän piti ainoastaan tehdä ruoka itse, mutta Saki oli jopa ajatellut hovimestarin palkkaamista. Armakanista ajatus tuntui turhalta.

Mutta Armakan ei halunnut murehtia niitäkin asioita. Mies oli saanut töitä professorina ja häntä jo hermostutti ensimmäiset kunnon työpäivät. Olisiko hänestä siihen? Mitä jos hän vain tekisi itsestään naurettavan?

Sakista ei pahemmin ollut apua, päinvastoin. Toinen oli nauranut pilkallisesti kuultuaan miehensä uuden työnkuvan.

”Ethän sinä pysty puhumaan kunnolla edes kahden kesken, miten sitten lauma keskenkasvuisille?”

***

Saki halusi nauttia elämästään ja hänestä alkoi tuntua, että vaikka hän oli aikuinen, niin hänen vanhempansa silti ohjailivat häntä miten halusivat. Armakanin vanhemmat olivat yllättäen antaneet poikansa olla rauhassa, luulisi heidänkin haluavan lapsenlapsia turvaamaan yrityksensä pysymisen perheellä, kun Armakanista ei siihen ollut. Ehkä siksi Sakin vanhemmat halusivat kaksi lastenlasta, kumpikin perisivät toisen yrityksistä.

Armakan itse ei tiennyt mitään siitä, kuka saisi mitäkin joskus tulevaisuudessa. Hän oli päättänyt olla Ikarugan elämässä, tämän kehityksessä. Yrittää aina vastata tyttärensä tarpeisiin. Mikä oli hankalaa, sillä Ikaruga ei osannut puhua eikä Armakan aina tiennyt, mitä hänelle yritettiin kertoa.

Lapsessa olisi koko iän kantava vastuu. Armakan tiesi sen ja pelkäsikin olevansa huono isä. Hän pelkäsi Ikarugan vihaavan häntä. Armakan voisi kestää Sakin vihat, vanhempiensa vihat, mutta ei oman tyttärensä. Oli pelottavaa, miten niin pieni olento oli saanut niinkin suuren otteen Armakanin sydämestä.

”Onko tämä rakkaus?”

Ainakin tytön hymy toi pientä iloa Armakanin synkkään elämään. Mies ei jaksanut enää välittää itsestään, mutta hän halusi Ikarugan olevan onnellinen, tuntea olevansa rakastettu. Että Ikarugalla oli väliä.

***

***

Saki onnistui viimein tulemaan toisen kerran raskaaksi ja nainen oli äreämpi kuin koskaan aikaisemmin. Vanhemmat eivät olleet antaneet vielä rahoja tulevan lapsen remonttiin, joten Armakan oli joutunut maksumieheksi. Onneksi heillä oli säästöjä, mutta Sakia silti oli alkanut epäilyttämään vanhempiensa jahkailu maksamisen suhteen.

Armakan oli maksanut mukisematta vaimonsa kustannukset, sillä ehdolla, että ruokasali saisi jotain lisää eloa. Tuloksena oli syöttötuoli ja pari viherkasvia. Armakan ei uskaltanut valittaa ja pakenikin Ikarugan huoneeseen Sakin mieliala vaihteluja.

Niin pienen oli helppo olla. Ei tarvinnut murehtia maailmasta. Pienetkin asiat saivat iloiseksi. Armakankin oli oppinut hymyilemään tyttärensä läsnä ollessa.

Tosin oli lastenhoidossa varjopuolensakin ja se oli potan siivoaminen.

***

***

Ilmat viilenivät ja Armakan oli saanut alkaa palvella vaimoaan oikein kunnolla. Joka ilta sai lämmittää olohuoneen takkaa ja sitä varten he olivat joutuneet ostamaan pari mottia puita. Ja Armakan joutui yllättäen jälleen maksumieheksi, vaikka Sakin vanhemmat lupailivatkin maksaa sen kaiken pian takaisin, kunhan ehtisivät.

Sakista joku haiskahti siinä jutussa, mutta lääkäri oli varoittanut verenpaineen kohoamisesta ja siksi hän yrittikin olla ajattelematta vanhempiensa oikkuja. Tanssi löysi tiensä Sakin arkeen jälleen kerran, vaikka ison mahan kanssa ei jaksanut tanssahdella niin paljon enää.

Armakan yritti parhaansa mukaan pysytellä poissa Sakin silmistä. Nainen oli jopa ajanut miehensä työhuoneen sohvalle nukkumaan, hyvin pienelle ja epämukavalle sohvalle. Armakanin selkä alkoi oireilla pahasti ja työntekokin alkoi kärsiä.

***

***

Eräänä päivänä Saki oli hakemassa postia, kun pari ikävän väristä kirjettä osui hänen silmiinsä. Maksukehoitus, unohtuneita laskuja, miten se saattoi olla mahdollista? Saki pisti aina laskunsa vanhemmilleen, jotka maksaisivat ne pois saman tien. Olivatko he unohtaneet?

Saki kiiruhtikin heti puhelimella ja soitti äidilleen.

”Hei äiti, aika jännä juttu, postissa tuli muistutus unohtuneista laskuista…”

”Mitä…?! Miten niin teillä ei ole varaa?! Miten me nyt elämme?”

”Onhan sinulla mukava mies, joka on töissä. Armakanhan tienaa mukavasti?”

”Mutta… Meillä oli sopimus… Perintö… Avioliitto…”

”Teillä on idylliperhe, ei Armakan voi sitä jättää. Ja vaikka jättää, niin hän joutuu maksamaan elatusta sinulle, hän ja hänen vanhempansa ovat rikkaitta. Tulet aina elämään parempaa elämää, kuin muut. Mutta tietenkin hyödyt enemmän, jos asutte saman katon alla. Täytyy mennä, heippa kulta!”

”Saatanan muija…”

***

Armakan ei teinnyt mitään vaimonsa ja tämän äidin keskusteluista. Hän oli täysin tietämätön, että rahahanat olivat sulkeutuneet ja että hänen palkkansa hupenisivat pian kaikkeen siihen luksukseen, mikä heillä nyt oli. Mies vain katseli tyytyväisenä Ikarugan leikkimistä.

Yllättäen kiireiset askeleet kuuluivat oven takaa ja hetkessä Saki oli syöksynyt tyttärensä huoneeseen.

”Armakan, nyt on hätätilanne. Ei, en synnytä, vielä!”

”Äiti ja isä ovat menettäneet kaikki rahansa. Heidän yrityksensä oli kaatunut. Olemme pian köyhiä, naurun alaisia. En voi elää kadulla!” Saki kertoi ahdistuneena ja Armakanilla meni hetki sisäistää toisen sanat.

”Kyllähän me pärjäämme, pitää vain tehdä budjetti ja …”

”EI! Et ymmärrä! Pyydä vanhemmiltasi rahaa!” Saki lähes huusi ja Ikaruga pelästyi ääntä. Armakan joutui suostumaan, ennen kuin Saki saisi heidän tyttärensä peloteltua kunnolla.

***

Armakan päätyi kutsumaan äitinsä kylään. Puhelimessa asia oli epäkohteliasta esittää.

”Olet varmaan kuullut, mitä Sakin vanhemmille tapahtui…”

”Kyllä, odotettavaa se oli. He eivät olleet järjin… fiksuja rahan käytössään”.

”Niin…” Armakan vaikeni. Hän ei ollut läheinen äitinsä kanssa. He olivat halunneet poikansa käyvän töissä, tienaavan omaa rahaa, olla itsenäinen. Ja nyt hän oli kerjäämässä heiltä rahaa.

Armakan lähes inhosi itseään.

”Tuota… Saki on huolissaan meidän… Öh, rahallisesta selviytymisestä. Hän ei ehkä kestä ajatusta olla ilman kodinhoitajaa ja muita mukavuuksia, joita hänen vanhempansa ovat maksaneet…”

”Ja haluat meidän ryhtyvän maksumiehiksi?”

”Saki… haluaa”, Armakan mutisi häpeissään. Ishilly ei näyttänyt tyytyväiseltä.

”Valitettavasti talousmaailmassa tapahtuu muutoksia koko ajan. Maailma kehittyy. Me Yasuhiron kanssa myytiin yritys”, Ishilly paljasti ja Armakan oli yllättynyt.

”Emme halua sinun perivän ja opeteltava tekemään jotain, mitä et selvästikään halua. Olemme jo ohjailleet sinua ihan tarpeeksi sen asian suhteen. Me pystymme Yasuhiron kanssa elämään nykyistä elämäämme, mutta maksumiehiksi emme voi ruveta”.

”Te elätte muutenkin leveämmin, kuin minun perheeni aikoinaan. Siellä puutarhatyöt, vaippojen vaihdot ja siivoukset tehtiin itse. Oli kolme lasta ja kolme koiraa. Kaksi yritystä ja minun vanhempani hoitivat kaiken valittamatta”, Ishilly paasasi ja Armakan pystyi ymmärtämään hyvin äitinsä vastahakoisuuden maksumieheksi ryhtymisen suhteen.

”Miksi edes halusit naida Sakin? Sen näkee kauas, ettette ole rakastuneita”

”Tuota… Sopimus…” Armakan mutisi ja vihasi änkyttämistään. Ishilly kohotti kulmiaan kysyvästi.

”Hän ei tule mitään perintöä saamaan, muuta kuin velkoja. Sen sijaan sinä et voi niin vain erota hänestä, koska tässä ei ole enää kyse teistä kahdesta. Mitä ikinä teette, se koskee myös lapsianne. Saki hyötyy, mutta sinä et”.

***

***

Saki oli murtunut. Maailma oli murentunut hänen altaan. Hänen vanhempansa joutuivat muuttamaan vuokra-asuntoon. Armakanin vanhemmat pystyivät elämään leveästi omassa kartanossaan, mutta kieltäytyivät auttamasta hädässä olevia. Yasuhiro ei ollut selvästikään suostunut yhdistämään kahden perheen yrityksiä, vaan oli myynyt sen jollekin toiselle. Jollekin perheen ulkopuoliselle.

”Vihaan sinua…”, Saki mutisi miehelleen ja Armakan ei voinut kieltää, etteikö sanat olisivat satuttaneet. Nyt he joutuisivat elämään hänen palkalla ja siinä olisi haastetta saada Saki ymmärtämään, että jostain olisi luovuttava.

***

***

***

***

Uhraan muutaman minuutin työajasta julkaistakseni uuden osan... Mitä sekin kertoo minusta? Itse osasta kuitenkin, Sakin ja Armakanin suhde on aika mielenkiintoista. Varsinkin kun Sakin vanhemmat ovat kunnon nukkemestareita... Kommenttia saa jättää :)