***

***

***

***

***

Rin oli onnellinen saatuaan viimein heidän tyttärensä Dimarian kotiin. Yaqut oli antanut nimen, eikä Rin voinut olla enempää tyytyväinen toisen nimen valintaan. Se oli kaunis nimi. Täydellinen nimi heidän lapselle.

Vaikka he olivat saaneetkin Dimarian kotiin, ei elämä silti ollut helppoa. Sairaalassa piti käydä jatkuvasti, tytön lääkitys oli kallista, hoitovälineet maksoivat, sekä tietysti Dimarialla oli oma hoitaja. Palkkapussi tyhjeni nopeasti, mutta Rin ei voinut olla hymyilemättä.

Myös Yaqut oli yhtä hymyä, kun Dimaria näytti menevän koko ajan eteenpäin. Sairas oli yhä vahvasti läsnä heidän elämässä ja huonoja päiviä oli paljon. Mutta silti Dimaria jaksoi hymyillä ja nauraa, eivätkä vanhemmatkaan pystyneet pysymään silloin vakavina.

Rin olisi mielellään hoitanut Dimaria koko päiväisesti, mutta valitettavasti heillä ei ollut varaa luopua terapeutin palkasta. Siksi heillä oli pari hoitajaa, jotka huolehtivat tytöstä, vaikka se kuinka sapettikin vanhempia, etteivät he itse siihen pystyneet.

Koska Dimaria oli viimein kotona, pystyi Rin viimeistelemään opintojaan istuntojensa välissä. Hän alkoi lähestyä valmistumista koko ajan ja pian hänen harteiltaan olisi jälleen yksi taakka pois.

Yaqutin työtunnit vaihtelivat ja vaikka mies vihasikin yötöitä, sai niistä silti parempaa palkkaa. Yaqut oli ottanut paljon työvuoroja saadakseen rahaa kaikiin kuluihin.

Mutta mies alkoi silti tuntea väsymyksen painavan harteita jälleen, eikä tunnelin päässä näkynyt vielä valoa.

Molemmat vanhemmat toivoivat, että he pystyisivät luopumaan hoitajista. He veivät melkeinpä eniten rahaa, mutta Dimarian terveys oli etusijalla. Rin ei pystyisi ottamaan tytärtään mukaan istuntoihin. 

Ainakin Dimarian hoitaja oli mukava ja opetti tyttöä silloin, kun tällä oli energiaa oppia ja leikkiä. Ne päivät olivat vielä harvassa, mutta Rinille ja Yaqutille vakuutettiin Dimarian paranevan koko ajan pikku askelin. 

Rin oli paljon yhteydessä lääkärien kanssa. He kertoivat tietoja Dimarian edistymisestä ja Rin oli hieman rauhoittunut heidän ahdistelusta. Mutta huoli oli silti läsnä ja Rin halusi aina tietää tarkalleen, mitä oli tekeillä ja missä mentiin. 

Kun lääkärit ehdottivat leikkausta, nainen oli vähällä pudottaa luurin lattialle. Pelkkä ajatuskin taaperon leikkauksesta kauhistutti Riniä. Niissä oli aina riskinsä, eikä Dimaria ollut edes kovinkaan hyvässä kunnossa. 

"Oletteko nyt aivan varma asiasta?"

Lääkäri kertoi tietoja leikkauksesta. Tietenkään sitä ei vielä heti suoritettaisiin, sillä Dimarian kunnon pitäisi nousta hieman, ennen kuin operaatio voitaisiin suorittaa. Rin suostui lopulta, mutta tietenkin Yaqutillekin pitäisi asiasta puhua. Varsinkin, kun leikkaus tulisi maksamaan.

Yaqut itse oli väsynyt usein töidensä jälkeen ja nukkui suurimman osan ajastaan kotona ollessaan. Hän yritti työskennellä mahdollisimman paljon, mutta jokaisella oli rajansa ja Yaqut alkoi saavuttamaan omansa pikku hiljaa. 

Rin halusi viettää vapaa-aikansa tyttärensä kanssa, ettei hoitajat tulisi tutummiksi kuin omat vanhemmat. Ja edes muutama tunti iltaisin ilman hoitajan palveluksia oli pienikin kevennyt vanhempien rahapussissa. Kaksikärpästä yhdellä iskulla, vaikka hoitajien tarpeellisuus olikin tärkeää.

Mutta jos Dimarian leikkaus onnistuisi, ehkei hoitajillakaan olisi enää niin suurta tarvetta. Sitten he voisivat alkaa yrittää elää normaalia elämää. Vaikka Dimaria näytti usein siltä, ettei tyttöä tuntunut haittaavan sairaus. Ei ainakaan hymyn ja naurun perusteella.

Mutta nopeasti hän väsyi ja Rin oli ottanut tehtäväkseen yrittää aina ehtiä laittamaan Dimaria nukkumaan ennen yöhoitajan tuloa. Mutta joskus hänen istunnot venyivät pitkälle iltaan, eikä aikaa jäänyt juuri mihinkään muuhun.

Koska Yaqut oli hivenen parempi tekemään ruokaa, oli päivällisen tai iltapalan laitto usein punapään tehtävä. Kyllä Rinkin joskus valmisti heidän aterian, jos Yaqut oli töissä tai todella väsynyt. He molemmat olivat väsyneitä, henkisesti sekä fyysisesti.

Ja se alkoi näkyä vähän kaikessa. Varsinkin Yaqutissa, kun tutut helpot ohjeet kärähtivät tai paloivat pohjaan, vaikkei aikaisemmin moista ongelmaa olisi ollutkaan. Keskittyminen oli heikkoa ja sen takia Rin sekä Yaqut olivat lähes tottuneet syömään mustunutta ruokaa.

***

***

Yaqut oli täysin Dimarian lumoissa. Tytössä oli paljon äitinsä näköä ja Yaqut tiesi tämän vetävän poikia puoleensa, kunhan kasvaisi vanhemmaksi. Mies kieltäytyi ajattelemasta "jos" sanalla alkavia lauseita. Hän oli varma, että Dimaria selviytyisi kouluun, pääsisi kokemaan teini ajan murheet ja ilot. Olihan Dimaria hänen tyttärensä.

Dimaria oli selvä Ochiai, sen Yaqut oli huomannut nopeasti. Taapero ei antanut minkään estää itseään vaan jatkoi sinnikkäästi eteenpäin. Vielä kun vanhemmatkin löytäisivät jostain samanlaista energiaa ja motivaatiota.

***

Yaqut ja Rin saivat helpotusta rahahuoliinsa, kun punapään sisko ilmoittautui vapaaehtoiseksi apulaiseksi. Paimon oli eronnut miehestään ja heidän lapsensa asui isällään. Joten pikkusisko oli valmis muuttamaan veljensä luokse ja auttamaan Dimarian hoidossa.

Paimon apu merkitsi sitä, että vanhemmat pystyivät luopumaan päivähoitajasta lähes kokonaan. Heillä kävi silti yöhoitaja ja päivisin yksi hoitajista kävisi antamassa lääkkeet ja katsomassa kunnon, mutta muuten hoito jäisi Paimonin vastuulle. Yaqut luotti siskoonsa. Tämä oli saanut elämänsä kuntoon, eikä ollut sortunut erosta huolimatta vanhoihin tapoihinsa.

Dimaria ihastui nopeasti värikkääseen tätiinsä, eikä Paimonkaan ovinut vastustaa veljentyttöään. Rinkin luotti kälyynsä, olihan Paimonilla omakin lapsi, joten Dimarian hoitaminen ei ollut aivan vierasta naiselle. Toki tytön kohdalla piti ottaa paljon asioita huomioon, mutta Paimon tuntui selvästi hallitsevan asian.

Lääkkeistäkin naisella oli hieman kokemusta työnsä puolesta, josta hän oli parhaillaan vuosilomalla auttaakseen veljeään. Asumisestakaan ei tarvinnut huolehtia, sillä Paimon sai nukkua vierashuoneessa ilmaiseksi, syödä perheen ruokaa palkaksi ja leikkiä päivät pitkät Dimarian kanssa.

Ja Paimon piti leikkimisestä. Oma lapsi oli jo kasvanut sen verran, että osasi viihdyttää itseään, eikä tarvinnut äitiään kaverikseen. Mutta Dimaria oli vielä pieni, joka kaipasi seuraa ja viihdykettä.

Paimon osasi antaa rakkautta, mitä hoitajat eivät pystyneet ja tytön terveys tuntui paranevan paljon nopeammin, mitä lääkärit olivat olettaneet.

***

***

Lopulta koitti päivä, jolloin vanhempien oli aika tehdä päätös leikkauksen suhteen. He olviat sopineet ajan Dimarian hoitajan kanssa, joka kertoisi heille tarkempia tietoja toimenpiteestä ja jatkosta, sekä vastaisi vanhempien kysymykseen. Erityisesti Yaqutin, joka ei ymmärtänyt niin hyvin sanontoja kuin Rin.

"Onko millaisia takeita, että leikkaus onnistuu? Pystyykö sitä siirtämään, kun Mari on vanhempi? Hänhän voi nyt ihan hyvin..."

"He uskovat, tai sanovat, että hän on tarpeeksi vahva toipuakseen leikkauksesta", Rin vastais hoitajan puolesta miehelleen.

"Dimarian sairaus on harvinainen, joten mitään sata prosenttista varmuutta leikkauksen onnistumisesta ei ole. Ainahan jokaisessa leikkauksessa on riskinsä. Myöskään jatkosta ei voida sanoa varmaksi, ettei ongelmia enää ilmene, mutta lääkärit ovat positiivisia", hoitaja selitti.

"Mutta silti...", Yaqut epäröi. Rin oli kuullut leikkauksesta aikaisemmin ja ehtinyt sulatella asiaa hieman ennen kuin oli puhunut siitä miehelleen.

"Jatkosta sen verran, että Dimarian on käytävä säännöllisesti kontrolleissa. Vaikka leikkaus onnistuisikin nyt hyvin, niin Dimarian terveys ja immuunikyky tulee aina olemaan heikompi kuin muiden. Hänen kehonsa ei tule koskaan olemaan yhtä vahva kuin muiden ikäistensä, mutta hänellä on silti hyvät mahdollisuudet hyvään elämään", hoitaja selitti tarkkaavaisille vanhemmille. Rin ja Yaqut yrittivät molemmat sisäistää kaiken kuulemansa.

Rin halusi esittää vielä muutaman arkentavan kysymyksen, mutta he molemmat olivat sitä mieltä, että leikkaus olisi vain hyväksi Dimarialle. Maksoi mitä maksoi, heidän lapsensa henki oli paljon tärkeämpi kuin rahat.

***

***

***

***

***

Seitsemän osaa jäljellä ja pari extraa :o Eiköhän tämän saa saatettua loppuun vielä tämän vuoden puolella :D