QajZGaR.png

***

***

***

***

***

KoXCSrm.png

Sa'id valmisteli hampurilaisia vuokraisännän järjestämälle bileillalle. Aina tasaisin väliajoin talon asukkaat juhlisivat yhdessä katolla tanssien ja syöden hyvää ruokaa. Oli huvittavaa, miten joinakin päivinä sitä juhlittaisiin ihan virallisesti, vaikka lähes joka päivä katolla oli joku jammailemassa milloin minkäkin biisin tahtiin.

6Xccb2L.png

Mutta jotkut asiat yhdistvät ihmisiä ja musiikki oli yksi niistä. Sa'id oli varma, että jos he asuisivat jossain toisessa taloyhtiössä, missä ei voisi kuunnella yhteisissä tiloissa musiikkia, niin he eivät varmasti tuntisi niin hyvin naapureitaan, mitä nyt.

r3lpMtX.png

Ja Sa'id piti muutenkin kerrostalostaan. Katolta oli hyvät maisemat esikaupunkialueelle, siellä sai grillata ja ottaa aurinkoa, mistä etenkin Paimon piti. Ja oli katolla baaritiskikin, jossa tosin ei säilytetty mitään alkoholipitoisia juomia. Muuten nuorisolla voisi olla suuria kiusauksia mennä maistelemaan silloin, kun Sa'id oli työmatkoilla. 

jTp6VAH.png

Ja nuorisosta puheenollen, Yaqutilla ja Paimonilla meni hyvin. Koulukin oli viimein alkanut sujua, vaikkei kumpikaan heistä koskaan pääsisi luokkansa kärkipäähän arvosanojen kohdalla. Mutta ainakaan he eivät olleet enää vaarassa jäädä luokalle.

bEEyL6P.png

Sa'id oli ylpeä siskonlapsistaan ja pitikin heitä välillä ominaan. Kalifasta ei ollut kuulunut mitään, paitsi että sisko oli ottanut Kamikaan yhteyttä ja kertonut olevansa kunnossa. Sa'id oli hieman loukkaantunutkin siitä, ettei Kalifa voinut ottaa suoraan häneen yhteyttä, mutta ehkä sisko pelkäsi veljensä alkavan ristikuulustelemaan heti, kun kuulisi toisen äänen luurin toisesta päästä. Kamika ei kysele.

QjVeGqY.png

Mutta Kalifa ei ollut koskaan kertonut, milloin hän aikoi palata takaisin Tsukimuraan. Sa'id pelkäsi hieman toisen vastausta. Hän oli niin tottunut nuorten seuraan, piti heitä lähes omina lapsinaan, joten kaksikosta luopuminen voisi olla vaikeaa. Olihan hän tehnyt niin paljon heidän eteensä.

KwVo20d.png

Paimon kävi vielä välillä psykologilla, mutta oli alkanut puhua sen lopettamisesta. Hän ei kokenut sitä enää niin tarpeelliseksi, kun omat haamut oli hänen omien sanojensa mukaan kohdattu ja käsitelty. Kyllä sen huomasi, kuinka paljon iloisempi tyttö oli, mutta käyntien lopettamista Sa'id ei kannattanut vielä.

aHsKMjk.png

Yaqut oli jo itse lopettanut psykologilla käynnin aikaa sitten ja oli saanut pidettyä elämänsä tasaisena. Nuorukainen oli saanut muutaman "kunnon" kaverin koulusta, eikä lintsaamisiakaan enää ilmennyt kuin aniharvoin. 

M4jFoCc.png

Joten Sa'id oli tyytyväinen heidän elämään. Hän itse oli saanut ylennyksen töissä, mutta se ei estänyt kuukausienkin kestäviä työmatkoja. Mutta nyt mies usklasi jättää teinit kahdestaan kotiin ilman huolen häivää. Tai ainahan hän huolehti, mutta hän luotti heihin jo paljon enemmän. 

4l4qgWE.png

Sitä paitsi naapureista oli paljon apua. Vaikka suurin osa talon asukkaista olikin vanhempaa sukupolvea, olivat he hyvin ottaneet Yaqutin ja Paimonin vastaan. He eivät olleet hätkähtäneet teinien alussa ollutta niskurointia ja rennolla asenteellaan he saivat sisarusten luottamuksen. 

1M49fbq.png

Paimon ja Yaqut viihtyivät enonsa luona, eivätkä halunneet palata Kalifan luokse, jos tämä joskus vielä palaisi. Sa'idin luona oli kaikki, mitä he tarvitsisivat. Sitä paitsi Kalifan naapurit eivät olleet pitäneet lapsista, mutta Sa'idin naapurit olivat olleet jopa valmiita viemään heitä retkille, kun sisarusten eno oli ollut kiireinen. Oli hämmentävää, kuinka erilaisia ihmiset olivat.

YdhYyUy.png

Sa'id tunsi suurta helpostusta, kun hän meni nukkumaan. Enää ei tarvinnut murehtia niin paljon, menisivätkö sisarukset seuraavana päivänä kouluun, tulisko opettajilta soittoa vai karkaisivatko he yöllä taas ulos. Oikeastaan opettajat ja sosiaalityöntekijät olivat kehuneet, minkälaisen muutoksen Sa'id oli sanaut aikaan Yaqutissa ja Paimonissa. 

zbUDuTA.png

Kun vähän antaa huomiota ja luottamusta, niin miten hyvin se vaikuttaa eksyneisiin lapsiin. Tai ainakin tässä tapauksessa se auttoi. Ja kuinka Sa'idilla oli energiaa paneutua selvittämään sisarusten ongelmia alusta loppuun asti. Yaqut eirtyisesti ollut tullut paljon rauhallisemmaksi, mitä poika oli ollut vielä joitakin vuosia sitten. Kun hän teki kotitöitä, Sa'id jaksoi kiittää niistä, olivat ne kuinka pieniä asioita tahansa. Vaikkei teini odottanut astioiden koneeseen pistämisestä kiitosta, tuntui se aina hyvältä.

3Qglzrv.png

Opettajat olivat esittäneet myös huolen siitä, että Kalifa palaisi ja ottaisi sisaurkset luokseen. Se aiheuttaisi vain haittaa heille kaikille. Kun Yaqut ja Paimon olivat kuulleet huolen, olivat he molemmat kovaan ääneen sanoneet haluavansa jäädä Sa'idin luokse niin kauan, kunnes olisivat täysi-ikäisiä. Ja Yaqutin kohdalla siihen ei olisi enää pitkä aika.

***

***

4eDL0Pa.png

Aamut olivat aina mielenkiintoisia Ochiain taloudessa. Koska heillä oli vain yksikylpyhuone ja teinityttö, oli aina kilpajuoksu siitä, kuka ehtisi ensin aamusuihkuun. Paimon yleensä voitti, heräämällä rutkasti aikaisemmin kuin miehet. Hän tarvitsi aikaa ehostaa myös meikkinsä ja laittaa hiuksensa prikulleen oikein.

LUIkpwQ.png

Yaqut tykäsi nukkua yleensä niin pitkään kuin mahdollista, mikä aiheutti myös kiirettä, jos poika ei vielä kolmannen torkun jälkeen noussut ylös. Paimon olikin ottanut tehtäväkseen saada isoveljensä hereille ja kun sisko oli todellakin toteuttanut uhkauksensa jääkylmästä vedestä, oli Yaqut alkanut nousemaan ajallaan ylös. Viimeistään Paimonin astellessa täysin valmiina huoneeseen.

PAdkuzY.png

Paimon oli myös saanut kaverin tai parikin koulusta, joidenka kanssa tuli jopa vietettyä aikaa vapaa-ajallakin. Myös tytön kaverit olivat niitä "kunnollisia" tai ainakin kohtuullisen hyviä oppilaita, joilla ei ollut tarvetta houkutella Paimonia rikkomaan sääntöjä ja saattoivat olla jopa järjen äänenäkin.

***

***

BcMNgEN.png

Sa'id työmatkojen pituus vaihteli ja välillä lähdöt saattoivat tulla hyvin äkisti. Niinkin äkisti, että miestä tultiin hakemaan helikopterilla talon edestä. Onneksi Yaqut ja Paimono livat tottuneet enonsa äkkilähtöihin, eivätkä saaneet kohtausta tullessaan kotiin tyhjään taloon.

6EySFzc.png

Sa'idin ollessa poissa, jäi vuokranmaksu nuorten tehtäväksi. Aluksi se oli vaatinut työtä, että nekin asiat tulisi hoidettua automaattisesti ajallaan. Sitten vuokraisäntä oli alkant muistuttelemaan maksupäivästä nähdessään sisaruksia ulkona, kunnes se alkoi luonnistua heiltä automaattisesti.

CjTxBDt.png

Myös muiden laskujen maksu oli hoidettava Sa'idin poissaollessa. Mies yleensä jätti rahaa ja tarpeentullen siirsi sitä myös Yaqutin tilille, sillä poika oli vastuussa niistä. Paimon oli vielä hieman huonomuistinen sellaisten asioiden kanssa ja Yaqut koki helpommaksi tehdä jotkut asiat itse, kuin neuvoa siskoa.

TTROSIf.png

Alussa, kun Sa'id oli jättänyt sisarukset keskenään kotiin, oli nuorison tehnyt mieli järjestää bileet. Kunnon bileet päästäkseen luokkansa suosituimpien joukkoon. Hyväksynnän tarve kuitenkin laantui, kun kavereita alkoi ilmestyä ja asiat alkoivat muutenkin mennä parempaan suuntaan heidän elämässä.

mLJwzk5.png

Kyllä he välillä kutsuivat kavereita kylään, pitivät peli-iltoja ja tilasivat pitsaa, mutta harvoin. Yleensä Paimon ja Yaqut pelailivat kahdestaan ja tilasivat noutoruokaa puhelimitse. Ja joskus he pitivät hauskaa rentojen naapurieidensa kanssa. 

OUUOLyX.png

Yaqut harvoin jaksoi nähdä kavereita koulun ulkouolella, johtuen siitä, että teini oli hankkinut itselleen työpaikan. Hän oli pättänyt jättää menemättä yliopistoon, minkä Sa'id oli pystynyt hyvin ymmärtämään. Kampuksella vaadittiin niin paljon enemmän ja Yaqut saattaisi sortua vanhoihin tapoihinsa takaisin.

ysttFsV.png

Veljensä ollessa töissä sai Paimon omaa aikaa omille jutuilleen. Vaikka tyttö olikin löytänyt kiinnostavan harrastuksen, yllättäen sorkkimalla kodinkoneita, niin oli tanssiminenkin hänestä hauskaa. Varsinkin hölmötanssi, jota ei voinut tanssia kenenkään muun edessä.

GT6Z5Nt.png

Paimon alkoi muutenkin seurata veljensä jalanjälkiä ja oli alkanut etsiä pientä sivutyötä opiskelujen ohella, vaikka Sa'idista se ei ollut hyvä idea. Tytön arvosanojen pitäisi olla hieman paremmat ja opiskelun helpompaa, jotta hän voisi kuluttaaa aikaansa tienaamalla rahaa. Muuten nuorten eno tuki heitä työnteossa.

***

bdcvYO5.png

Yaqutilla oli vapaailta töistä ja sisarukset nahistelivat tavalliseen tapaansa olohuoneessa. He eivät olleet tapelleet kunnolla pitkiin aikoihin, eikä nytkään ollut mikään tosi riita kyseessä. Se oli vain lämmintä sisarusrakkautta, ilman luunmurtumia ja kovin kipeitä mustelmia. 

Jl0viee.png

Heidän touhunsa kuitenkin keskeytyi oven koputukseen. Jokaisella naapurilla oli oma koputustyyli ja Sa'id oli poissa, joten sisarukset olivat ihmeissään, kuka oven takana mahtoi olla. He eivät odottaneet ketään, eivätkä olleet tilanneet mitään. Eikä se selvästi ollut kukaan naapureista.

gVMfqYY.png

Yaqut avasi oven katsomatta ovisilmästä, mikä hänen ehkä olisi pitänyt tehdä. Silloin hänen ei olisi tarvinnut avata ovea sen takana seisovalle henkilölle.

***

***

***

***

Tätä osaa oli todella vaikea kirjoittaa... Mutta! Kuitenkin, en tiedä saanko aikaiseksi laittaa seuraavaa osaa ennen joulua mutta katsotaan... Kommenttia saa jättää :)