ASJM5d7.png

***

***

***

***

***

YPwrQKt.png

Paimon asui, joskaan ei virallisesti, veljensä luona. Sisarusten yhteiselo oli kuitenkin kaikkea muuta kuin helppoa, mitä he olivat kuvitelleet. Yaqutin hartioilla painoi aikuisen ihmisen vastuut, eikä ailahteleva pikkusisko helpottanut hänen taakkaansa ollenkaan. 

wfZ4I3k.png

Paimonille oli tullut hieman järkytyksenä, kuinka vaikeaa elämä taas saattoi olla. Veli pakotti hänet kouluun ja saarnasi lintsaamisesta, vaikkei tämä koskaan aikaisemmin ollut moksistaan asiasta. 

L3wy6dB.png

"Hyvä on, hyvä on, minä menen...", Paimon mutisi luovuttaneena, vaikka koulua olisi enää pari tuntia jäljellä. Yaqut oli kuitenkin kyllästynyt saamaan vihaisia puheluita Kalifalta sisarensa lintsaamista koskien. Ei ollut hänen vikansa, jos Paimon ei halunnut asua tätinsä luona ja ettei koulu maittanut. Yaqut teki kuitenkin yövuoroja, joten hän ei pystynyt joka aamu herättämään nuorempaa kouluun.

***

B4lba3C.png

Pari tuntia myöhemmin Paimon palasi koulusta tylsistyneen näköisenä. Yaqut ei edes viitsinyt kysyä tämän läksyistä, sillä sisko kuitenkin vastaisi kieltävästi. Oli surullista, miten nopeasti Paimonin alkamäki oli alkanut ja Yaqut uskoi, ettei siskon ollut hyvä asua hänen luonaan.

HmDQbnY.png

Valitettavasti Paimon ei uskonut samaan ja Yaqut tiesi, että jos hän ottaisi asian puheeksi, toinen saattaisi saada raivokohtauksen. Tyttö oli jo kertaalleen hajottanut heidän televisionsa ja Yaqut oli joutunut uhkaamaan soittavansa poliisit paikalle. Hän ei tiennyt enää, mitä tehdä Paimonin kanssa.

8XFwzDE.png

Eikä Kalifa ainakaan helpottanut nuorukaisen taakkaa. Täti soitteli jatkuvasti Paimonin perään vaatien tätä välillä yöpymään kotona, vaikka kaikki tiesivät, että tyttö livahtaisi heti puolenyön jälkeen ulos. Joko veljensä luokse tai sitten jollekin kaverilleen. Yaqut ei edes ymmärtänyt, miksi täti yritti niin kovasti saada Paimonin luokseen, mitä hän hyötyi siitä?

k0JIVHC.png

Eikä se ollu koskaan helppoa kertoa Paimonille, että hänen pitäisi mennä taas Kalifalle. Yaqut vihasi niitä hetkiä, vaikka saisikin sitten myöhemmin olla rauhassa. Muistakaan sukulaisista ei ollut apua, nyt kun Sa'idikin oli ulkomailla pidemmän aikaa. 

qxPxE0s.png

Paimon osasi olla hieman manipuloiva ja saada veljelleen huonon omatunnon tämän lähettäessä siskoaan kotiin.

"Mitä hyötyä siitä on, että minä menen sinne näyttämään naamaani? Haluatko minusta eroon?"

"En, mutta sinä tiedät tädin. Hän on uhannut soittaa poliisitkin hakemaan sinua, jos et mene sinne kohta".

PDsGvwj.png

"No hyvä on sitten!" Ja niine sanoineen Paimon lähti paiskaten oven perässään kiinni. Yaqut huokaisi syvään. Hän oli jo kertaalleen saanut valituksia naapureilta sisarensa aiheuttamasta melusta.

1wTZGp3.png

Yaqut ei voinut kuitenkaan jäädä pähkäilemään sisarensa tempperamenttia, kun työauto tuli häntä jo hakemaan. Hänellä oli kuitenkin työ, mihin mennä ja mistä hän ei niin vain voinut olla poissa, jossa halusi pitää rahahanat auki. Paimon ei tuntunut sitä aina ymmärtävän.

***

***

180f0NH.png

Seuraavana päivänä, kun Yaqut heräsi, hän ei yllättynyt löytäessään sisarensa tietokoneeltaan. Enemmän hän olisi yllättynyt, jos Paimon ei olisi tullut. Yaqut ei jaksanut sanoa mitään sisarelleen, vaikka tämä selvästi lintsasi tavaliseen tapaansa. Hän oli vielä liian väsynyt tähän kaikkeen.

K8HJNfD.png

Paimonin koulu oli taas pohjalukemissa ja opettajat olivat lopullisesti menettäneet toivonsa. Kunnolliset kaverit olivat taas vaihtuneet niihin epäilyttäviin tyyppeihin, jotka kiersivät bileitä ja pitivät hauskaa ilman vastuuta. Ja surullisinta oli, ettei Yaqutkaan enää päässyt sisarensa suojakuoren alle. Tyttö ei kertonut veljelleen mitään elämästään.

MF1juma.png

Paimon kiersi iltaisin yökerhoja yksin tai joidenkin tuttujensa kanssa. Oikeastaan Paimon ei tarvinnut itselleen saattaajaa, sillä joka yökerhosta löytyi aina joku, jonka teinityttö tunsi. Yaqut oli nykyään tylsää seuraa ja uteli jatkuvasti hänen tekemisiään.

ImeUJ4z.png

Elämä oli vaikeaa ja Paimon viihtyi mieluummin pitäen hauskaa, kuin murehtien asioita. Hän hukutti pahan olonsa musiikkiin, kirkkaisiin valoihin ja alkoholiin. Hän tiesi, että Sa'id ja Yaqut välittivät hänestä, mutta jotenkin Paimon ei pystynyt ajattelemaan heidän tunteitaan. Hän ajatteli vain itseään. Muilla ei ollut väliä.

ywlGrgh.png

Paimon oli saanu jostain väärennettyä henkkarinsa ja joissakin paikoissa jotkut baarimikot antoivat isompaa maksua vastaan alaikäisille juomaa. Ei mitään vahvaa, mutta antoivat kuitenkin. Paimon suosi niitä paikkoja, missä hänen ei tarvinnut näyttää väärrennettyjä henkkareitaan. Ei hän niin vanhalta kuitenkaan näyttänyt ja epäilevien silmien alla oli inhottava olla.

53cXxFu.png

Yaqut oli kerran sanonut, ettei pään vetämine ntäyteen auta mitään pahaan oloon, mutta Paimonin oli pakko olla eri mieltä. Hän tuli heti paremmalle tuulella ollessaan pienessä hiprakassa. Maailma näytti heti niin paljon mielnkiintoisemmalta, kun sitä katsoi sumein silmin. Huomisaamusta hän ei ajatellut mitään, vaikka silloin yleensä olisikin morkkis.

YGyu9ef.png

Jotkut sukulaiset olivat kuulleet Paimonin alamäestä ja ilmaisseet pettymyksensä. Mutta kukaan ei tarjonnut apua tai tukea Yaqutille. Ja Paimonista se oli selvä merkki, ettei kukan välittänyt heistä. Ei, vaikka kuinka isoveli yritti sanoa muuta.

OAeXNh5.png

Välillä Paimonin hauskanpito ei jäänyt vain muutamaan lasilliseen. Oli yksi kantapaikka, missä hän sai tujumpaa juomaa ja vähän lisä potkua sen rinnalle. Eräs Paimonin "ystävistä" tutustutti tytön kannabikseen. Helppo piilottaa ja ei ollut niin kallista, mitä monet uskovat. 

MQOyXee.png

Vaikka välillä kaikki ne huumeet, musiikki ja alkoholi eivät auttaneet tytön pahaanoloon. Ystävät eivät olleet kunnon ystäviä, he olivat valmiita jättämään Paimonin minä hetkenä hyvänsä porukan ulkopuolelle. Hän yritti niin kipeästi kuulua johonkin porukkaan mukaan. Hän vain halusi olla osana jotakin.

***

***

pl7ffLI.png

Joskus öisin, kun Yaqut palasi kotiin, hän saattoi kuulla pientä kuorsausta sohvalta ja haistaa miedon alkoholin. Ei tarvinnut olla mikään nero, että Paimon oli tavalliseen tapaansa tullut veljensä luokse nukkumaan, eikä ollut edes selviytynyt omaan huoneeseensa ennen sammumista. Oli sentään päässyt sohvalle, eikä lattialle.

Xxvwp7Q.png

Yaqut ei tiennyt, mitä hänen pitäisi tehdä. Hänellä oli omat epäillyksensä siskonsa toimista, mutta totuus pelotti häntä samalla. Osa hänestä halusi penkoa Paimonin tavarat ja selvittää, kuljettiko tämä jotain laittomuuksia. Ja osa taas ei halunnut, sillä tieto siskon huumeiden käytöstä saattaisi olla liikaa.

Mm0maZn.png

Yaqut halusi auttaa, mutta hän ei osannut. Paimon ei edes tuntunut haluavan apua, ei tainnut edes ymmärtää tarvitsevansa sitä. Ehkä hänen pitäisi saada sisko tajuamaan, ettei pään vetäminen täyteen ollut oikea tapa käsitellä vaikeuksia. Tosin Paimon kieltäisi olevansa edes missään vaikeuksissa.

***

7XXawun.png

Yaqut ei nukkunut hyvin työvuoronsa jälkeen ja jo parin tunnin päästä hän luovutti. Onneksi hänellä olisi nyt pari vapapäivää, joten ei haittaisikaan, jos unet jäisivät lyhyeksi. Ja kerrankin hänellä olisi kunnolla aikaa tehdä jotain ruokaa, vaikkei jääkaapin sisältö antanutkaan siihen paljon valinnan varaa. 

0lloDlJ.png

Munakas oli valmis ja kuin kutsusta Paimon nousi sohvalta syömään veljensä aamiaista. 

"Helvetti Paimon, jos on nälkä, tee itse omat evääsi", Yaqut ärähti väsyneenä siskolleen kyllästyttyään tämän touhuun. Paimon vain kohautti oliaan ja jatkoi munakkaan mutustelua.

xam0G1O.png

Mutta Yaqut oli päässyt vauhtiin, eikä sille ollut loppua.

"Sulla on tänään koulupäivä ja oot ihan krapulassa. Haiset kuin vanha pultsari.Eikö sulla ole ihan oikeasti parempaakaan tekemistä, kuin pilata oma elämäsi?"

cw8a6lA.png

"Mun elämä, kuten sanoit. Nyt anna mun syödä rauhassa", Paimon murahti suu täynnä ja Yaqut oli vähällä iskeä nyrkkinsä pöytään. Siskosta oli tullut liian koppava ja itsekäs, jotta tämän kanssa saattoi käydä järkevää keskustelua.

VUufUNu.png

Syötyään Paimon siirtyi omaan huoneeseensa, suihkuun varmaan ja Yaqut valmisti itselleenvoileivän. Saatuaan vähän ruokaa mahaansa porkkanapää päätti juhlistaa vapaapäiväänsä kaljatölkillä. Hänellä ei ollut aikomusta juoda päätään täyteen, mutta nyt oli vain tarve saada jotain, ennen kuin paikat hajoaa. Ironista, sillä hän oli itse juuri äsken motkottanut sisarensa alkoholin käytöstä.

eIvvGuf.png

Myös Paimon huomasi tämän, kun kulki ohi mennessään kouluun:

"Mä en sentän juo heti aamusta"

"Sä oot alaikäinen, vedät pään täyteen ja oot holtiton. Mä oon aikuinen, vapaalla ja tää on vain yks. Mee tänään Kalifalle, ennen kuin se oikeasti soittaa poliisit".

***

LiRXdsY.png

Mutta Paimon ei mennyt. Hän tuli suoraan koulusta veljelleen, niin kuin yleensäkin. Paimon katseli alhaisia koenumeroitaan, muttei jaksanut välittää niistä. Mitä hän edes tulevaisuudessa niillä tekisi? Ei hänen osamaista voisi arvioida sillä, osaako hän jotain matikan kaavaa, mitä ei tarvita missään muualla kuin koulussa.

wqqXso9.png

"Mielestäni sanoin, että mee Kalifalle..." Yaqut mutisi, kun hän löysi siskonsa taas sohvalta.

"Ole hiljaa!"

WwlKn36.png

Mutta turhaahan se oli aina lähettää Paimon tädilleen. Tyttö hiipi kuitenkin joka kerta takaisin. Jos hän oli tädillään, hän pyysi kavereita hakemaan hänet yöllä. Jos hän oli veljellään, silloin oli paremmat mahdollisuudet, että Paimon nukkuisikin yön, eikä lähtisi joka kerta baareihin,

***

***

***

***

***

Ei se elämä ole vielä helpottumassa...