***

***

***

***

***

Sisarukset olivat päässeet takaisin Sa'idin luokse ja miehen tyrmistykseksi asiat olivat ottaneet takapakkia. Oli uskomatonta, ettei kukaan hänen sisaruksista ollut halunnut työstää nuorten ongelmia, vaan antaneet heidän mennä takaisin siihen, missä he olivat Kalifalta lähdettyään. 

Sa'id ei aikonut katsoa sitä touhua yhtään enempää, ja kun koululta sekä sossusta alkoi tulla jo pientä uhkailua, päätti brunette ottaa järeämmät otteet kehiin. Oli asioita, joita hänkään ei pystynyt korjaamaan ja jotka oli parempi jättää asiantuntijoille. 

***

Sa'id varasi heti perättäiset ajat sisaruksille psykologille. Nuoret pääsisivät puhumaan asiantuntijalle, joka oli koulutettu tällaisia tilanteita varten. Eikä mies panisi pahitteeksi, jos saisi itsekin jotain neuvojakin, miten toimia jatkossa. E hän ollut valmis heittämään pyyhettä kehään, mutta vinkit olisivat aina tervetulleita.

Sisarukset eivät tietenkään voineet heti ymmärtää, miksi heidän enonsa koki tarpeelliseksi viedä heitä juttelemaan jollekin vieraalle naiselle muka ongelmistaan. Mutta Sa'id pysyi tiukkanan, eivätkä Yaqut ja Paimon päässeet livahtamaan pois tilanteesta.

"Ochiai Yaqut", kuului naisen ääni ovelta. Odotustila oli alkanut täyttyä asiakkaista ja volyymi oli noussut, mutta psykologin ääni kantoi silti kaiken sen yli. 

"Hei, tuosta voit ottaa kahvia, jos haluat", naine kertoi ja ohjeisti nuorukaisen istumaan sohvalle. Yaqut oli odottanut tylsän näköistä huonetta, mutta näköjään psykologi olikin halunnut tehdä työhuoneestaan hieman viihtyisämmän.

Tietenkin Sa'id oli antanut taustatietoja sisaruksista. Psykologi osasi esittää juuri ne oikeat ja ärsyttävimmät kysymykset teinille. Hänellä oli myös arvosanat koulusta ja joitakin opettajien viestejä, mitä Sa'id oli lähettänyt. 

Yaqut oli tietysti aluksi vastahakoinen puhumaan mistään muka ongelmistaan. Hän vastaili tylysti ja näsäviisaasti, yritti hieman provosoidakin naista, mutta yllättäen tämä pysyikin rauhallisena. Teinin kokemuksesta kaikki aikuiset, Sa'idia lukuunottamatta, hermostuivat nopeasti punapäälle. 

Selvästi naista oli koulutettu työhönsä ja kokemus tuonut oman lisänsä hänen ammattitaitoon. Hän ei jäänyt vaatimaan vastausta johonkin tiettyyn kysymykseen, mutta saattoi aina välillä palata niihin, kuin kokeillakseen kepillä jäätä, miten Yaqut reagoisi tiettyihin aiheisiin.

"Oletko onnellinen enosi luona?"

Yllättäen Yaqutin piti jäätä miettimään vastausta. Hänen oli hyvä olla Sa'idin luona. Siellä ei tarvinnut huolehtia ylimääräisistä asioista. Mutta onnellinen?

"En tiedä, miltä tuntuu olla onnellinen..."

***

Paimonin kanssa istunto alkoi hyvin pitkälti samallailla kuin Yaqutin. Tosin tytöllä oli koko ajan imelä hymy naamalaan, kuin pilkatakseen edessä olevaa naista. Hän ei aikonut antaa mitään tietoja itsestään, niitä kuitenkin käytettäisiin häntä vastaan myöhemmin.

"Onko tätinne koskaan vienyt teitä vanhempienne haudoille? Tai edes puhunut heistä? Entä enosi, puhuuko hän koskaan vanhemmistanne vai onko se aihe tabu?"

"Emme nyt ehtineet käydä kaikkia asioita läpi, mutta tästä onkin hyvä jatkaa seuraavala kerralla. Vaihdan vielä muutaman sanan huoltajanne kanssa ja sitten olette vapaita menemään".

Paimon lähti heti veljensä kanssa odottamaan ulos Sa'idia, joka jäi vielä juttelemaan psykologin kanssa. Nainen kertoi, ettei edesmenneistä vanhemmista puhuminen ole huono asia, ehkä se voisi antaa kuvan kadoksissa oleville nuorille, jotka eivät ollete pystyneet rakentamaan kunnon minä-kuvaa itsestään. Ja tietenkin hän antoi seuraavat ajat sisaruksille.

***

***

Sisarukset kävivät psykologilla ja alkoivat pikkuhiljaa hyväksyä ongelmansa. Tai sen, ettei heillä ylipäätänsä oli ongelmia. Sa'id jaksoi työstää niitä heidän kanssaan ja lopulta muutoksia alkoi tapahtua askel kerrallaan. Yaqut oli alkanut ottamaan enemmän vastuuta omasta elämästään.

Paimon kävi useammin kuin veljensä psykologilla, sillä yllättäen tytöllä todettiin masennusta, vaikkei kukaan olisikaan heti uskonut sitä. Paimon oli vain onnistunut piilottamaan kaiken kipunsa pois toisten silmistä, mutta purkanut pahaa oloa muulla tavoin.

Tietenkin nuoret kokivat olonsa hyväksi siitäkin, että Sa'id luotti heidän pärjäävän keskenään hänen työmatkojen ajan. Toki hän oli värvännyt naapurit apureiksi, jotka yllättäen pitivät Yaqutista ja Paimonista. Ehkä asiaa vaikutti sekin, että talon muut asukkaat tykkäsivät viettää vapaa-aikaa katolla jammaillen, eivätkä olleet mitään pikkutarkkoja nenän nyrpistelijöitä.

"Ajattelin, että voisimme huomenna käydä hautausmaalla. Tehän ette ole käyneet siellä vielä kertaakaan? Minun pitäisi käydä katsomassa kukkien kuntoa ja teillekin voisi tehdä pieni retki ihan hyvää", Sa'id kertoi välipalalla, eikä sisaruksilla ollut mitään vastaanpanemista.

***

Sa'id todellakin vei sisarukset hautausmaalle. Mutta hän ei alkanut esittelemään sukuhautoja nuorisolle, vaan vei heidät suoraan Shakuyakun ja Raidenin haudoille. Sharrakan tuntui olevan Sa'idin lisäksi ainoa, joka kävi hautausmaalla huolehtimassa heidän kuolleen siskonsa haudan kunnosta. Ja vanhempien sekä isovanhempien. 

Edes Raidenin vanhemmat eivät käyneet poikansa haudalla. Kamika kävi joskus, mutta yleensä se oli perheen pojat, tai miehet nykyään, jotka huolehtivat kuolleet kukat pois ja laittoivat tilalle uusia. Tai ehkä se oli Sharrakanin vaimo, joka hankki uudet kukat, mutta Sharrakan ne toi.

Sa'id ylätyi, mutta samalla ei yllättynyt, kun Yaqut aivan äkkiä purskahti itkuun. Teini muisti hämärästi omat vanhempansa. Kuinka isä leikki hänen kanssaan ja äiti luki iltasatuja tai lauloi. Hän muisti hämärästi, kuinka hänen vanhempansa rakastivat häntä.

Paimonilla ei ollut samanlaisia muistoja ja se suretti häntä. Hän ei osannut itkeä kuolleita vanhempiaan, hän ei tiennyt heistä mitään. Häntä suretti ja oli katkera, kuinka aikaisin he olivat jättäneet lapsensa yksin tähän julmaan maailmaan. 

Sa'id päätti antaa nuorille omaa aikaa. Hän lohduttaisi heitä myöhemmin, Yaqut tuskin arvostaisi enonsa pyyhkivät kyyneleitä poskilta. Itkeköön nyt rauhassa, ilman pelkoa tulla nolatuksi.

Paimonilla ei ollut mitään ongelmaa halata veljeään ja ehkä tyttö itsekin tarvitsi halauksen. Hän ei voinut olla miettimättä, millaista elämä olisi, jos vanhemmat olisivat elossa. Mutta jos he eivät olisi koskaan kuolleet, olisivatko silloin Yaqut ja Paimon niin läheisiä? Tyttö ei halunnut miettiä sitä, isoveli oli kuitenkin loppujen lopuksi hänen suurin tuki ja turva.

Sa'id kuunteli toisella korvalla siarusten hiljaista juttelua samalla, kun hän käveli haudalta toiselle. Jotkut heidän serkkunsa ja pikkuserkkunsa kävivät myös hoitamassa kuolleiden isovanhempien hautoja, ainakin kynttilöistä ja tuoreista kukista päätellen. 

***

***

Hautausmaa reissu tuntui tehneen hyvää sisaruksille. Olihan se ensimmäinen kerta, kun he pääsivät varsinaisesti itkemään vanhempiensa poismenoa näiden haudoille. Kotimatkalla Sa'id oli kertonut heidän vanhemmistaan, erityisesti siskostaan. Viimeinkin Yaqut ja Paimon alkoivat saada jonkinlaista kuvaa vanhemmistaan. Yaqut varsinkin alkoi löytää pikkuhiljaa energiaa taas kuntoilua kohtaan.

Paimon oli vielä vähä hakoteillä omien kiinnostustensa kohtaan, muta Sa'id tuntui silti jaksavan etsiä tytölle jotain tekemistä. Vaikka suurin osa illoista yleensä menikin läksyjen tekemiseen ja asioiden kertaamiseen. Paimon oli jäänyt niin pahasti jälkeen muista koulussa, että luokalle jääminen oli vaarana.

Niinpä Sa'id otti tehtäväkseen lukea yhdessä siskontyttönsä kanssa. Hänen läsnäolonsa tuntui rauhoittavan Paimonia, auttamaan tätä keskittymään kirjoihinsa ja tarpeentullen tyttö pystyi kysymään viisalta enoltaan apua silloin, kun hän ei ymmärtänyt lukemaansa. 

Asiat tuntuivat etenevän oikeaan suuntaan askel kerrallaan. Yaqutin tappelut koulussa olivat lähes loppuneet, kun poika vietti aikansa mieluummin joko kotona juoksumatolla tai koulunkuntosalilla.

***

***

Tietenkin välillä tuli pieniä takapakkeja, mutta Sa'id ei niistä lannistunut. Ne kuuluivat asiaan, niin psykologikin oli sanonut. Vaikka Yaqutin tappelut olivat vähentyneet, niin silti nuorukainen lintsasi välillä koulusta. Nykyään opettajat soittivat heti Sa'idille, jos mies itse ei ollut ilmoittanut pojan sairastuneen tai olevan poissa jostain muusta syystä.

Toisin sanoen, Yaqut jäisi aina heti kiinni lintsaamisesta. Oli välillä jopa pelottavaa, miten hyvin Sa'id tuntui olevan perillä nuorten tekemisistä, mutta ehkä se oli tullut miehen ammatin mukana. Kun olet vastuussa useasta kymmenestä sotilaasta, niin siinä on pakko oppia eri taitoja.

Koulu tuntui muutenkin ottavan askelia parempaan suuntaan. Paimon ei ollut enää uhalla jäädä luokalle, vaikka arvosanojen pitäisi silti nousta entisestään edes tyydyttävälle tasolle. Mutta opettajat tuntuivat olevan nykyään ymmärtäväisempiä ja paremmin perillä asioista. Sa'id oli selvästi tehnyt heille jotkut asiat selviksi.

Mies oli tyytyväinen. Aina kotiin tullessa paikat oli siistinä, ehkä joskus muutama likainen astia oli jäänyt pöydälle, mutta mitään täyskaaosta ei ollut koskaan vastassa. Opettajien viestit alkoivat olla nykyään enemmän positiivisia, sillä Sa'id oli pyytänyt tasaista infoa siitä, miten teineillä meni koulussa. Elämä oli alkanut siis viimein tasottua, vaikka työtä olisikin vielä paljon jäljellä.

Yksi selvitettävistä asioista oli kuitenkin se, milloin Kalifa aikoi palata takaisin. Sa'id ei ollut kuullut siskostaan mitään sen jälkeen, kun tämä oli lähettänyt teinit veljensä luokse. Kamika oli viimeksi kuullut nuorimmaisesta, mutta siitäkin oli aikaa. Se ainakin oli varmaa, ettei Kalifa ollut enää kapungissa. 

Sa'id oli jo monta kertaa yrittänyt ottaa siskoaan kiinni, mutta tuloksetta. Osa hänestä ei välittänyt koko asiasta. Selvästi Kalifa ei ollut kykeneväinen huolehtimaan lapsista ja jättänyt veljensä selvittämään ongelmia. Sa'id ei haluaisi lähettää Yaqutia ja Paimonia takaisin sisarensa luokse, ellei nuoret itse haluaisi sitä.

Mutta toinen osa Sa'idista oli huolissaan. He olivat kolmoset, joista yksi oli jo kuollut. Kalifa ei tuntunut koskaan muistavan sitä asiaa. Hän oli aina pitänyt itseään ja Shakuyakua läheisimpinä, ja valitellut, kuinka osa hänestä oli kuollut siskon mukana. Sa'idista tuntui samalta, mutta hänestä tuntui, ettei hän voinut koskaan sanoa sitä Kalifalle.

Mutta jos Kalifakin olisi kuollut, Sa'id ei tietäisi, mitä silloin tekisi. Hän varmaan menettäisi itsensä kokonaan, mikä puolestaan ei olisi mahdollsita teinien kannalta. Hänen täytyi psyä vahvana heitä varten.

"Kalifa, jos kuulet tämän viesin, soita. Pyydän".

***

***

***

***

Jos joku ei huomannut, niin kyseessä oli sama psykologin vastaanotto kuin Eddalla aikanaan... Koska olen laiska. Ja näiden päivittäminen on vähän jäänyt, koska uusi Assassin's Creed vaan vie suurimman osan mun valveilla olosta. Tai sit meen jossain, kun vapaapäiviä on.

Arba, I miss her!