***

***

***

***

Yliopisto oli loppunut ja sekä Saki että Armakan olivat palanneet kotikaupunkiinsa juhlimaan häitä Sakin vanhempien kartanoon.

Akio oli tyytyväinen, kuinka asiat näyttivät sujuvan mutkattomasti. He tarjoutuivat maksamaan hääjuhlat ja tietysti Akio vaimoineen nauttivat joka hetkestä voidakseen näyttää rikkauttaan muille. He tekivät kaikesta mahdollisimman näyttävää ja loistokasta.

Kaikki vieraat eivät kuitenkaan arvostaneet rahojen silmittömästä tuhlailusta. Armakan oli jopa hieman yllättynyt, kuinka tyytymättömiltä hänen vanhempansa näyttivät kuullessaan häiden järjestämisestä. Vielä yllättävämpää oli, että vanhemmat olivat koko ajan varmistamassa, olihan Armakan täysin varma avioliitosta Sakin kanssa?

Yasuhiro oli juuri sanomassa jotain selvästi tärkeää pojalleen, kun Sakin äiti tuli ilmoittamaan seremonian alkavaksi. Armakan olisi halunnut kuulla isänsä asian, sen kerran kun tämä puhui hänelle, mutta ei voinut myöhästyä omista häistään.

Kädet hikosivat ja tärisivät, kun Armakan kahlitsi itsensä naiseen, jota ei osannut edes rakastaa. Tosin ei hän tuntenut rakkautta myöskään Sakin puolelta, pelkkää omien tarpeiden tyydyttämistä. Mutta ehkä heistä voisi tulla kuitenkin ystäviä.

Armakan näki silmäkulmastaan isänsä vakavan olemuksen. Yasuhiron sanat, jotka oli keskeytetty, kummittelivat nuoren miehen mieltä. Ihan kuin isä olisi yrittänyt varoittaa, mutta mistä?

Ei äitikään näyttänyt yhtään iloisemmalta, melkeinpä pettyneeltä. Armakan oli hieman surullinen, eivätkö vanhemmat voineet edes yrittää esittää olevansa onnellisia poikansa pääsevän avioliittoon?

Megumi ja Akio, sakin vanhemmat, eivät malttaneet olla mahtailematta varoillaan vierailleen. Erityisesti sulhasen vanhemmat saivat kuunnella korvat verille, mihin Nobumuran pariskunta käytti rahojaan. Yasuhiro oli salaa mielissään, ettei Ishilly ollut haksahtanut botoksiin ja kauneusleikkauksiin, niin kuin Megumi.

Saki sai pitää puheen, olihan hän moderni nainen, joka janosi huomiota. Eikä Armakan halunnut avata suutaan vieraiden edessä ja olisi mieluusti silläkin hetkellä ollut jossain muualla, kuin omissa hääjuhlissaan.

***

***

Lyhyen häämatkan jälkeen Armakan ja Saki asettuivat asumaan naisen vanhempien maksamaan taloon esikaupunki alueelle, pienen poukaman rannalle. Armakan oli tyytyväinen, talo oli sopivan kokoinen ja ranta oli kaikkein tärkein.

Mutta talon sisustus oli ehkä hieman liian pelkistettyä nuoren miehen makuun. Ainoa, minkä suhteen hän oli saanut ilmaista mielipiteensä, oli hänen työhuoneensa. Ja siihenkin Sakin oli päästävä käsiksi.

Mutta työhuone oli Armakanin huone, paikka missä hän sai rentoutua ja olla rauhassa. Armakan piti ovea lukossa, mutta ei Sakin pitäisi edes olla kiinnostunut tulemaan tähän huoneeseen. Naista tuntui kiinnostavan kaikki muu, paitsi työnteko.

Jos häntä nyt kiinnosti mikään. Saki oli tehnyt selväksi, ettei häntä saisi millään töihin. Eikä varsinkaan sen jälkeen, kun nainen huomasi olevansa raskaana. Armakan oli tyytyväinen, että hääyö oli tuottanut tulosta, niin hankalaa kuin se olikin. Mutta lasta kävi jo nyt sääliksi, olla osana tätä sekaista perhettä.

Saki vaelteli ympäri taloa päivät pitkät. Hänen vanhempansa maksoivat kotiapulaisenkin ja kaikki kulut, mitä heillä oli. Silti Armakan halusi töihin ja jätti tuoreen vaimonsa yksinään päivät pitkät. Vähemmästäkin tylsistyy ja Saki alkoi jo kyllästyä samoihin draamasarjoihin, mitä televisio näytti.

Onneksi oli aina mahdollisuus mennä uimaan, mutta sitten kun ilma viilenisi, niin Sakin pitäisi keksiä jotain uutta viihdykettä. Ehkä Armakan voisi lopettaa työnsä, eihän heidän tarvinnut maksaa mistään, kun heidän vanhempansa kustantaisivat kaiken.

Kaikkea vanhemmat eivät halunneet palkata nuorelle pariskunnalle, tai voineet, sitä Saki ei tiennyt. Hän joutui kuitenkin itse tekemään jotain pikku kätösillään ja se oli ruuan valmistaminen. Tai oikeastaan yhden aterian valmistaminen kerran päivässä.

Koska Saki joutui ensimmäistä kertaa elämässään tekemään jotain, joutui hän varaamaan siihen tuplasti enemmän aikaa. Hän ei voinut soitella äidilleen ja pyytää apua, sillä Megumista ei juuri ollut apua. Armakan oli kerran auttanut Sakia ruuanlaitossa soittamalla omalle äidilleen. Ja yllättäen Ishilly tiesi, miten spagettia keitetään.

Sen jälkeen Saki ja Armakan olivat syöneet vain spagettia ja lihapullakastiketta. Ishillyn äidin ohjeen mukaan. Saki oli yllättynyt, että Ishilly tiesi jotain ruuanlaitosta, sillä Yasuhiron perhe oli tunnettu siitä, että he kunnioittivat perinteitä. Naisen paikka oli näyttää kauniilta, olla hiljaa ja tukea miestään. Siihen ei kuulunut kokkaaminen.

Armakan itsekään ei tiennyt hirveästi äitinsä perheestä, muuta kuin sen, että sekä hänen tätinsä että enonsa olivat molemmat yrittäjiä. Täti piti keskustassa ravintolaa, joka oli kuulunut aikoinaan sisarusten isälle, missä myös Ishilly oli työskennellyt. Eno puolestaan piti kotona vaimonsa kanssa kampaamoa.

”Perheesi on siis kaikki yrittäjiä. Vanhempasihan omistavat myös yrityksen”, Saki totesi ja oli salaa iloinen miehensä jakamasta tiedonmurusesta.

Saki soitteli paljon ystävilleen, erityisesti miespuolisille. Hän ei edes yrittänyt salata sitä mieheltään. Hehän olivat yhdessä vain perinnön toivossa, joten Armakan ei voinut periaatteessa valittaa, jos Saki haki rakkautta jostain muualta. Tai ei välttämättä rakkautta, mutta huomiota ja ylistystä.

Armakan tiesi, eikä välittänyt asiasta. Hän tunsi enemmänkin elävän kämppiksen kanssa kuin vaimonsa. Heillä oli omat elämänsä, ainoa mikä yhdisti, oli sormus sormessa.

***

***

Raskaus alkoi muuttua yhä pahemmaksi, ainakin Sakin mielestä. Hän vihasi oksentamista, varsinkin silloin, kun ei edes ehtinyt pöntölle asti, vaan kaikki roiskui lattialle sekä rinnuksille.

Onneksi oli kodinhoitaja siivoamassa.

Myös Armakan oli hitaasti omaksumassa tapoja hoitaa itse kotia. Ja se sisälsi pedin petaamista. Kun oli koko ikänsä tottunut siihen, että oli palkattu henkilöitä tekemään asioita puolesta, niin yhtäkkiä oli vaikea osata olla itsenäinen.

***

***

Saki vihasi raskautta. Vaatteet olivat kireitä, mutta hän ei suostunut pukeutumaan epämuodikkaisiin säkkeihin. Armakan ei voinut ymmärtää Sakin pakkomiellettä pukeutua muodikkaisiin vaatteisiin. Nainen ei edes poistunut kotoaan, niin olisihan hän yhtä hyvin voinut pukeutua pyjamaan.

Armakan oli saanut töitä luonnontieteiden parista, vaikkei juuri se aihe häntä niin kiinnostanut, vaikka olikin mielenkiintoista omalla tavallaan. Hänen vanhempansa olivat halunneet Armakanin opiskelevan itselleen kokonaan eri ammatin, eikä yrityksen perimisestä ollut puhetta. Eikä se nuorukaista haitannut, hän olikin kiinnostuneempi tieteestä, kuin pörssistä.

Mutta vaikka Armakan olikin saanut valita kerrankin itse ammattinsa, seurasi synkkä varjo seurasi silti hänen mieltään. Ajatus isäksi tulemisesta pelotti häntä. Liian paljon vastuuta liian nopeasti. Eihän Armakan osannut edes itsestään huolehtia, niin miten sitten lapsesta?

***

***

Saki oli tyytyväinen vanhempiensa rahallisesta tuesta. Kun Armakankin työskenteli itselleen ”pientä taskurahaa”, asiat näyttivät oikein hyvältä Sakin silmissä. Kun pikku perijäkin oli tulossa, niin Saki saisi elää loppuelämänsä leveästi.

***

Armakan ei ajatellut tulevaisuuttaan yhtä loistokkaaksi kuin Saki. Kun koko lapsuus oli suunniteltu valmiiksi, niin omien päätösten tekeminen oli vaikeaa. Armakan tiesi sen, ettei hän osannut itse tehdä päätöksiä, vaan oli toisten tallottavana.

Siihen oli jo tottunut, että antoi muiden viedä ja itse seurasi perässä. Välillä hän toivoi saavansa enemmän itseluottamusta ja sanoa ajatuksiaan ääneen, mutta kun hetki koittaisi, niin hiljentyminen oli helpompaa.

Hän halusi vain olla kerrankin onnellinen, mutta silloinkin sai aina varautua pahimpaan. Armakanista alkoi välillä jopa tuntua siltä, ettei kukaan halunnut hänen olevan onnellinen.

***

***

Saki ei näyttänyt sitä usein, mutta oli hänkin surullinen ja ahdistunut. Ei hänestä ollut äidiksi. Lapsi oli vain pääsy vanhempien rahoihin. Valmiiksi ankea tulevaisuus viattomalle sielulle. Ehkä Saki oppisi rakastamaan lasta, niin kuin usein sanotaan. Hänen äitinsä ei tosin koskaan rakastanut tytärtään, joten pystyisikö Sakikaan rakastamaan?

Armakan oli mennyt rannalle kävelemään ja nauttimaan viileästä yöilmasta. Se oli aina rauhoittavaa kuunnella veden loisketta. Armakan oli iloinen, että se kuului hänen takapihalta.

Tietenkin meri olisi ollut nautinnollisempaa, mutta pikku lampikin oli miellyttävä. Yhtä rauhoittava se silti oli.

Armakan ja Saki harvoin viettivät aikaa keskenään. Ehkä heidän pitäisi, ettei tulevan lapsen tarvitsisi kärsiä etäisistä vanhemmista. Koti ilman rakkautta pystyi olemaan ankea paikka, eikä heidän lapsen tarvitsisi kasvaa yhtä onnettomassa kodissa, kuin mitä hän ja Saki olivat.

Ehkä Saki ajatteli samalla tavalla, tai sitten kukaan hänen heiloistaan ei halunnut olla raskaana olevan naisen kanssa, sillä hän ehdottikin elokuvailtaa Armakanin kanssa. Nauttia vain hyvästä, tai huonostakin, elokuvasta ja unohtaa hetkeksi kaikki paineet ja odotukset. Unohtaa menneisyys ja tulevaisuus, keskittyä vain siihen hetkeen.

He päätyivätkin katsomaan elokuvaa, jonka juonta Armakan ei ymmärtänyt. Saki kuitenkin vaikutti innostuneen elokuvasta ja kertoikin unelmoivansa joskus maailmalla matkailusta.

”Ehkä sitten, kun perintö on saatu. Myyn asunnon ja lähden, lapset voisivat tulla joko mukana tai jäädä isovanhemmille kasvatettavaksi”.

”Lapset?”

”Niin, näköjään yksi lapsi ei riitä, pitää kuulemma turvata perintö, niin kuin isä sanoi. Typerät periaatteet…”

Tuo oli jo uutta Armakanille.

***

***

***

***

Ja näin uusi osa taas julki. Melankolia vain jatkuu ja jatkuu. Sakin perhe on sekaisin ja ohjailee nuorenparin elämää ihan kunnolla... :p Kommenttia saa jättää :)