***

***

***

***

***

Paimon oli kotiutunut nopeasti veljensä taloon. Olivathan he asuneet aikuisinakin yhdessä (joskaan eivät virallisesti) ja Rininkin kanssa he tulivat hyvin toimeen. Paimon tiesi olevansa tavallaan töissä, mutta silti arki oli melko rentoa. 

Dimarian leikkaus oli mennyt hyvin ja tyttö oli päässyt takaisin kotiin. Vanhemmat työskentelivät hikihatussa maksaakseen kaikki velat ja Paimonin ansiosta he pystyivät vähentämään vielä entisestään kotihoitajien tarvetta. Nyt heillä ei ollut yöhoitajaakaan, vaan kolmesti päivässä heillä kävi yksi hoitaja tarkistamassa Dimarian kunnon.

Paimonin tehtävä oli yhä huolehtia veljentytöstään, leikkiä tämän kanssa, ruokkia ja antaa lääkettä. Paimon tuli tutuksi hoitajien kanssa, sillä hän vietti eniten aikaa Dimarian kanssa. Rin ja Yaqut luottivat naisen arvioon siitä, miten heidän tyttärensä eteni.

Paimonilla oli paljon vastuuta ja joinakin öinä se tuntui hieman painavan hänen hartioitaan. Mutta hän oli oppinut ajattelemaan enemmän positiivisesti, jotta negatiiviset ajatukset ja tuntemukset eivät kasaudu hänen sisällään.

Samaa ei tosin voinut sanoa Rinistä ja Yaqutista. Kaksikon välit olivat jälleen kiristyneet. Rin oli ottanut enemmän asiakkaita ja naisen päivät olivat pitkiä sekä henkisesti raskaita. Yaqut oli ottanut sivutyön, joten mies ei paljon ehtinyt olemaan kotona. Hän oli väsynyt henkisestä sekä fyysisesti.

Silti he molemmat tuhlasivat vähäisiä voimavarojaan riitelyyn rahasta ja parisuhteesta. Välillä Paimon halusi puuttua tilanteeseen, mutta toisaalta hänen tehtävänsä oli hoitaa Dimariaa, ei olla parisuhdeterapeutti Rinille ja Yaqutille. Sitä paitsi Rin itse oli se terapeutti, vaikka nainen olikin kieltäytynyt analysoimaan perheenjäseniään vapaa-ajallaan.

Mutta Paimon tiesi, että hänen veljensä oli lähes kokonaan loppuunpalanut. Varmasti Rinkin oli, vaikkei Paimon juuri nähnyt toista naista. Mutta Yaqut ei nukkunut tarpeeksi ja silloinkin kun hän oli kotona, uni ei aina tullut. Kukaan ei tiennyt, kuinka kauan mies oli mennyt nukkumatta silmäystäkään.

Rinilläkin alkoi olla vaikeuksia keskittyä töihinsä ja välillä hän vain haluaisi tiuskaista asiakkaileen kestämään vastoinkäymiset kuin aikuinen, mutta hän ei voinut. Jokaisella oli eri sietokyky ja eri kipukynnykset. Jotkut asiat olivat suurempia toisille ja jotkut taas ei. 

Paimon saattoi vain toivoa, että Dimarian vanhemmat saisivat molemmat päänsä selviksi kaikista ajatuksista. Dimaria ansaitsi ehjän ja onnellisen kodin, jossa oli rakastavat vanhemmat. Mutta se ei olisi mahdollista niin kauan, kun Rin ja Yaqut tappelisivat pienistäkin asioista.

***

Yaqutin tuntui käyvän automaatilla. Kaikki, mitä mies teki, oli konemaista. Hän ei puhunut, katse oli kaukainen ja ajatukset olivat harhailevia. Paimonia hirivitti katsoa toisen töihin menoa siinä tilassa.

Rin oli kirjoittamassa raporttia viimeisimmästä istunnosta, kun puhelin soi. Hän ei kuitenkaan vaivautunut nousemaan, sillä hän tiesi Paimonin hoitavan vastaamisen. Todennäköisesti se olisi taas sairaalasta kyselyä Dimarian tilasta ja tytön täti osasi parhaiten vastata. Soitto lakkasikin nopeasti ja jos Rin oikein keskittyi, hän pystyi etäiseti kuulemaan Paimonin äänen.

Pian nainen kuitenkin kuuli askelia portaissa ja vaikka hän ei nostanut katsettaan ruudusta, tunsi hän pulssinsa kiihtyvän. Paimon ei tullut alas, ellei ollut joku kiireellinen tai asia tai hätätilanne.

"Sairaalasta soitettiin, tosin ei Dimarian vuoksi vaan Yaqutin", Paimon kertoi ja Rinin oli pako tallettaa kesken eräinen raportti ja keskittyä täysin toisen puheeseen.

"Mitä tapahtui?"

"En ole varma, mutta näköjään veli oli joutunut töissä psykoosiin. Pomo oli soittanut ambulanssin ja he veivät hänet suljetulle tarkkailuun".

"Eli hän on siellä ainakin neljä päivää...", Rin huokaisi huolissaan. Ihan kuin ei olisi tarpeeksi vaikeata jo muutenkin, niin nyt Yaqutinkin tila oli romahtanut.

"En halua puuttua teidän asioihin, mutta tähän on tultava muutos. Teidän molempien on saatava apua, ennen kuin sinäkin olet samassa tilassa kuin veli", Paimon jatkoi ja Rin pystyi vain puoliksi keskittymään toisen sanoihin. Mustahiuksinen syytti itseään, hänen olisi pitänyt nähdä ajoissa miehensä tila, ennen kuin tilanne eskaloituisi näin pahaksi.

"Rin!" Paimon korotti ääntään ja palautti toisen takaisin maanpinnalle.

"Älä syytä itseäsi, teillä molemmilla on raskasta".

"Mitä muuta he kertoivat sairaalasta?" Rin kysyi kommentoimatta Paimonin viimeisintä lausetta. 

"Eivät paljon mitään, mutta sinun pitää ehkä itse soittaa sinne vielä. Olet enemmän perillä näistä mielenterveysasioista, kuin minä".

Rin huokaisi syvään ja siirtyi sohvalle istumaan Paimonin seuratessa perässä. Kaikki tuntui kaatuvan päälle ja Rinistä alkoi tuntua, että jokainen oletti hänen jaksavan kannatella muitakin. Että hän olisi se tukevin pilari, vaikka Rinillä itselläänkin oli rajansa. Rajat, jotka olisi pian saavutettu.

"Minä jatkan tietysti auttamista, mutta ehdotan lisäkäsiä taloon", Paimon sanoi.

"Ei meillä ole varaa hoitajiin..."

"En tarkoittanut hoitajaa, vaan ihan erästä eläkeläistä...".

"Hyvä on, luotan sinuun. Pyydä tätä tarkoittamaasi henkilö käymään, niin voidaan yhdessä sopia asiasta", Rin sanoi, sillä Paimon oli oikeassa. Hän tarvitsi lisää apua, varsinkin kun Yaqut oli nyt suljetulla vähintään parisen päivää.

Paimon ryhtyi tuumasta toimeen ja soitti tuttuun numeroon. Hän joutui nielemään ylpeytensä pyytääkseen apua. Vaikka varsinaisesti se olisi Rin, joka apua tarvitsi, mutta ei se paljon naisen egoa helpottanut. Paimonille oli aina ollut vaikea pyytää apua, mutta erityisesti tältä henkilöltä se oli kaikkein vaikeinta.

Kun luurin toisessa päässä vastattiin, Paimon ryhtyi heti kertomaan tilannetta ja eikä huomannut, että hän monta kertaa korosti Rinin tarvitsevan apua, ei hän. Mutta näköjään sillä ei ollut edes väliä, apua oli tulossa ja se oli kaikkein tärkeintä.

Meni muutama tunti, kun ovikello soi ja Rin näki vanhemman puoleisen rouvan olevan ovella. Nainen ei näyttänyt tutulta, mutta hänen oli pakko olla Paimonin kutsuma henkilö, sillä he eivät odottaneet ketään muuta vierailulle. Rinin asiakkaatkin menivät aina suoraan alaovelle, kuten oli ohjeistettu.

Rinin yllätykseksi vanharouva kaappasi hänet tiukkaan halaukseen.

"Voi, Rin, olen niin pahoillani", ja silloin nuorempi muisti. Paimon oli kutsunut heidän vanhan huoltajansa Kalifan paikalle. Rin oli tavannut naisen vain kerran heidän häissään ja oli ollut siinä uskossa, ettei Yaqut ja Paimon olleet kovinkaan hyvissä väleissä tätinsä kanssa.

Paimonin kutsu sisältä keskeytti Rinin ja Kalifan hetken. Sairaalasta soitettiin jälleen ja tällä kertaa he halusivat puhua Rinin kanssa Yaqutin tilanteesta. Mies olisi muutaman päivän tarkkailussa, minkä Rin itse jo tiesikin. Sen jälkeen he jatkaisivat avohoidolla ja tietysti koko perheelle tarjottiin tukea sekä neuvontaa. Rin oli vähällä kieltäytyä, mutta Paimon tökkäsi häntä kylkeen, joten naisen oli pakko suostua tarjottuun vertaistukeen.

***

***

Yaqut pääsi lopulta kotiin, mutta miehellä oli vielä raskas tie edessä. He olivat jo hieman Rinin kanssa puhuneet asioista, mutta kunnon keskustelu olisi vielä edessä päin. Mutta ensin miehen pitäisi keskittyä lepoon ja itsensä hoitamiseen. 

Rin tuli miestään ovelle vastaan ja halasi tätä tiukasti. He rakastivat yhä toisiaan, ongelmista huolimatta. Yaqutin sairaalan joutuminen oli ollut pieni herätys heille molemmille. Heidän pitäisi muistaa huolehtia toisitaan sekä itsestäänkin.

"Dimaria voi hyvin, kovasti ikävöinyt sinua. Paimon on ollut suureksi avuksi", Rin selitti ja kertoi heidän tyttärensä edistymisestä miehelleen. Yaqutista tuntui, että hän oli ollut monta viikkoa poissa, vaikka oikeastaan hän oli ollut vain muutaman päivän. 

"Niin ja Paimon pyysi lisäapua tänne", Rin sanoi, kun kaksikko käveli ovesta sisälle. Yaqut kohotti kulmiaan kysyvänä, kunnes näki, kuka sohvalla istui. Rin pelkäsi hieman miehensä reaktiota, mutta Kalifa oli korvaamaton apua heidän perheessä. Ehkä sisarukset voisivat alkaa hieman parannella välejään tätinsä kanssa. 

Kalifa istui sohvalla ja katseli siskonpoikaansa tutkailevasti. Hän oli ollut hieman yllättynyt Yaqutin joutuessa sairaalaan ja muutama hänen perheenjäsenistä olivatkin kyselleet, oliko huumeilla ollut osansa. Mutta Kalifa tiesi paremmin. Yaqut ei koskisi niihin aineisiin, ei varsinkaan nyt, kun hänellä oli pieni tytär, jota mies palvoi.

"Kalifa...".

"Yaqut, mukava nähdä, että voit jo hieman paremmin", Kalifa sanoi noustessaan seisomaan. Rin katseli sivummalta, miten kaksikon jälleennäkeminen menisi. Keskustelu jäi kuitenkin lyhyeksi, kun Kalifa päätti mennä yläkertaan Paimonin ja Dimarian seuraksi jättäen pariskunnan kahdestaan.

Rin ja Yaqut istuivat molemmat sohvalle. Heillä olisi paljon puhuttavaa, tärkeää sellaista.He olivat jo aikaisemmin hieman avanneet keskustelun aiheitaan ja jättäneet ne ilmaan roikkumaan. Molemmat olivat miettineet tulevaisuutta, miltä se näyttäisi ja keitä siihen kuuluisi.

"Luuletko, että he eroavat?" Paimon kysyi tädiltään leikkiessään Dimarian kanssa.

"En, ehkä he tarvitsevat taukoa, mutta eivät he eroa. He rakastavat toisiaan", Kalifa vastasi varman kuuloisena ja hymyili Dimairian nauraessa.

***

***

***

***

Pitkästä aikaa taas uutta osaa ja loppu sen kuin lähenee. Eiköhän tämä tule päätökseen vielä tämän vuoden puolella :D