"Kiinnitä huomiosi elämään ympärilläsi - ihmisiin, asioihin, kirjallisuuteen, musiikkiin. Maailma on niin rikas, se sykkii aarteita, kauniita sieluja, mielenkiintoisia ihmisiä. Unohda itsesi." - Henry Miller
***
***
Aamuaurinko onnistui pilkottamaan pilvien välistä suoraan olohuoneen sohvalle, häiriten siten nukkuvan unta.
Tatsuilla oli huono olo, eikä kirkas valo auttanut pään särkyyn sitten ollenkaan. Hän oli kyllä tottunut heräämään aamuisin kaduilta ollessaan pahemmassakin kunnossa, kuin mitä nyt. Meni hetki, ennen kuin Tatsui tajusi olevansa pehmeällä sohvalla, eikä missään likaisella kadulla haisevien roskien seassa tai puistossa ohikulkijoiden mulkoiltavana.
Tatsui hieroi silmiään saadessaan parempaa kuvaa olinpaikastaan. Putkaankaan hän ei ollut selvästi joutunut tai sitten vankien ja muiden yön häiriköiden elinoloja oli parannettu huomattavasti. Päätä jomotti ja oksennus maistui suussa, kun Tatsui tarkasteli lisää ympäristöään. Seinillä oli kuvia, mutta ei Tatsui osannut yhdistää niissä esiintyvää lasta kehenkään. Ei hänen ystäväpiirissään ollut kellään lasta.
Tatsui istui hetken vielä sohvalla, kunnes olotila alkoi antaa sen verran periksi, että hän pystyi nousemaan paikaltaan. Päässä huippasi, mahassa velloi, niinä hetkinä mies toivoi, ettei olisi koskaan antanut periksi houkutuksille. Mutta enää hän ei osannut päästää irtikään.
Pälyiltyään hetken vielä ympärilleen Tatsui kuuli oven käyvän ja siirsi katseensa äänen suuntaan. Nainen, ehkä Tatsuin ikäinen, asteli puolalasti todennäköisesti kylpyhuoneesta päin. Nainen hätkähti huomatessaan Tatsuin seisovan keskellä huonetta, mutta äkkiä yllättynyt ilme muuttui vihaiseksi.
”Nyt jumalauta Tatsui, noinko syvälle oot onnistunut itsesi upottaa? Oot pelkkä luuranko ja haisetkin, mee suihkuun, tuon sulle kohta pyyhkeen. Mun pitää mennä töihin ihan just, mut…”
Jos vielä hetki sitten Tatsui ei ollut meinannut tunnistaa naista, niin tuo raivoaminen sai ne piilotetut muistot ja tunteet palaamaan. Mies ei ehtinyt kuitenkaan sanoa mitään, kun Arba paineli omaan makuuhuoneeseensa puhisten jotain vaatteiden vaihdosta.
Tatsui alkoi kaivella kaapeista itselleen lasimukia, kunnes Arba tuli laittautuneena makuuhuoneestaan. Hän heitti ylimääräisen pyyhkeen sohvalle, selitti työajoistaan ja muista kuvioista Tatsuille, sekä pakotti miehen käymään suihkussa.
”Jutellaan lisää sitten, kun oon tullut kotiin”, Arba sanoi ennen kuin asteli ovesta ulos. ja Tatsui jäi itselleen vieraaseen ympäristöön hämmästelemään, kuinka erilaiset heidän elämänsä olivatkaan.
***
***
Yoshin taideprojekti oli edistynyt jo hyvälle mallilleen, eikä Arba malttanut odottaa pääsevänsä näyttelyyn näkemään kaikki valmiit työt. Toki hän oli jo nähnyt valmiit otokset, mutta näyttely oli täysin omaa luokkaansa. Vieraat ihmiset näkisivät kaiken. Vaikka olivathan he Yoshin kanssa päätyneet ottamaan joitakin otoksia ja maalauksia niin, että Arballa oli hieman kangasta ympärillään peittämässä kriittiset kohdat.
Yoshi suosi enemmän valokuvien ottamista, mutta kyllä hän joitakin maalauksiakin teki. Silloin tosin Arban täytyi löytää sopiva asento, sillä maalausta ei nyt ihan hetkessä saa valmiiksi. Alkukankeus oli kuitenkin kadonnut ja Arba nautti Yoshin kanssa työskentelystä.
***
***
Yoshi alkoi saada taideprojektiaan valmiiksi ja jäljellä olisi enää näyttelyn valmisteleminen. Yoshi ei halunnut tyytyä tavalliseen näyttelyyn, vaan tehdä siitä omanlaisensa. Ja Arba ehdotti auttavansa valmistelemisessa, hän halusi työskennellä miehen kanssa niin pitkään kuin mahdollista.
Yoshi oli hauska ja rento, oman tiensä kulkija ja totta kai toisen tatuoinnit tekivät Arbaan vaikutuksen. Mies oli ollut joustava työaikojen suhteen, sillä Arballa oli kuitenkin lapsi, joka kaipasi äitinsä seuraa melko usein. Kotiin lähteminenkin oli välillä vaikeaa, sillä Arba ei olisi millään halunnut lopettaa hänen ja Yoshin keskusteluita.
Työ oli kuitenkin valmis, näyttelyn valmistelemista lukuun ottamatta, ja Arban olisi palattava varsinaiseen hommaansa pian. Yoshi jatkaisi muiden töidensä parissa, eivätkä heidän tiensä välttämättä enää kohtaisi. Ellei Yoshi tarvitsisi jälleen Arban kaltaista mallia.
***
***
Karin oli halunnut pitää loppupalaverin Arban ja Yoshin kanssa. Pitihän hänen pomona tietää, miten työ oli sujunut ja myös mitä suunnitelmia oli näyttelyn varalle. Kuinka iso näyttelystä oli tulossa ja pitäisikö kuinka monen heidän toimituksesta tulla paikalle. Vaikka Karin kyllä vihjaisi kaikkien tulevan, halusivathan he nähdä Arban kuvat.
”Mutta Arba nyt on ainakin tulossa paikalle edustamaan itseään ja meitä. Yritän kyllä järjestää aikaa, että itsekin pääsisin paikalle, muista en tiedä vielä. Pitääkö ilmoittaa vai onko tilaisuus sellainen, että kaikki jotka haluaa, niin voivat marssia ovesta sisälle?” Karin tiedusteli ja Yoshi vastaili Arban istuessa hiljaa viereisellä tuolilla.
Toki hänkin välillä sanoi jotain väliin, mutta pääsääntöisesti keskustelu oli Yoshin ja Karinin kesken. Arban mieli oli haikea ja hän pelkäsikin herkistyvänsä liikaa, jos osallistuisi keskusteluun aktiivisemmin. Asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin ei pitäisi kai kiintyä liikaa, mutta Yoshi oli hyvin erilainen, toisinkuin eräs kävelevä luuranko Arban kotisohvalla.
”… vai mitä, Arba?” Yoshin ääni herätti Arban ajatuksistaan ja nainen nyökytteli päätään, vaikkei tiennyt edes, mistä oli sillä hetkellä kyse. Tuskin mistään tärkeästä, sillä Yoshi ja Karin vaihtoivat vielä muutaman sanan ennen kuin oli aika lopettaa kyseinen palaveri.
Yoshi nousi tuoliltaan, mutta miehen ilme kertoi, että tällä oli vielä asiaa.
”Nyt kun tämä työ on valmis, voin vapaasti kysyä, että lähtisitkö sinä Arba tässä joku päivä syömään?” Mies kysyi nyt entiseltä malliltaan. Arba tuijotti suu auki toista, sillä hän ei ollut odottanut kutsua ulos.
Onneksi Karin osasi vastasi työntekijänsä puolesta ja huutelikin jo pöydän toiselta puolelta Arban suostuvan.
”Ja jos Eddasta on huoli, niin minä tai joku muu täältä kyllä voidaan ottaa hänet hoitoon siksi aikaa. Tai tulla sinun luoksesi pitämään silmällä häntä”, Karin lisäsi ja Arba suostui mielellään treffeille Yoshin kanssa.
***
Arba lähes hyppeli iloisena kotiin töistä. He olivat edenneet hyvin näyttelyn järjestelyissä, enää olisi muutama viimesilaus ja sitten kaikki olisi valmista. Ja olihan hänellä vielä mukava päivä tiedossa Yoshin kanssa.
Kotona Arbaa oli vastassa herkullinen tuoksu ja urheiluruutu. Rouva Sawada oli tullut valmistamaan illallisen pienelle perheelle, johon Tatsuikin nykyään sisältyi. Vaikka vanhan rouvan asenteesta saattoikin helposti huomata, ettei hän arvostanut narkkaria makaamassa Arban sohvalla.
Vaikka Arba antoikin Tatsuin kerätä itseään hänen sohvallaan, syödä hänen rahoillaan ja vain olla, ei hän suostunut kuitenkaan jättää lastaan entisen miehensä seuraan kahdestaan. Onneksi rouva Sawada oli Arban kanssa samaa mieltä ja vietti tytön kanssa joko omassa asunnossaan aikaa tai sitten Arban luona, jolloin hän joutui myös sivusilmällä vahtimaan Tatsuita.
Rouva Sawadasta oli valtavasti apua Arballe ja vastineeksi kaikesta hoitoavusta Arba auttoi vanhempaa rouvaa niiden asioiden hoidossa, mitä hän ei itse enää kyennyt hoitaa. Arba oli jopa lupautunut auttamaan rouva Sawadaa etsimään palvelukotia, sillä vanha rouva alkoi olla jo siinä iässä, ettei hän jaksaisi kauan juosta Eddan perässä tai asua yksinään.
Ulkoisesti vanha rouva näytti oikein virkeältä, mutta selkä ja toinen polvi olivat jo alkaneet kipuilla sekä kyllä niitä sydänsairauksiakin oli alkanut ilmetä. Arbakin oli työssä käyvä yksinhuoltajaäiti, joka ei pystyisi katsomaan vanhemman naisen perään koko ajan.
Kun rouva Sawada köpötteli omaan asuntoonsa hoitamaan puutarhaansa, vielä kun siinä oli hoidettavaa, Edda tervehti äitiään saatuaan viimein läksytkin tehtyä. Arba rakasti sitä, kuinka joka kerta Edda oli iloisena häntä vastassa, kuka tarvitsisi koiraa, kun oli noin ihana tyttö?
Katettuaan pöydän Arba kutsui Eddan ja Tatsuin syömään. Jälkimmäinen nousi vaivalloisesti sohvalta ja laahusti ruokapöydän äärelle, kun taas Edda jo odotti saavansa kertoa päivästään äidilleen.
Kun Edda oli saanut ainakin suurimmaksi osaksi kerrottua päivästään, päätti Arbakin vähän kertoa omasta päivästään.
”Se taideprojekti on nyt valmis. Enää olisi näyttely, johon osallistun, muttei enää pitäisi vähän aikaan olla niin pitkiä työpäiviä luvassa”.
”Mahtavaa, mennään syömään, sit elokuviin, sit huvipuistoon, sit…”
”Sit loppuukin jo rahat”.
Tatsui istui hiljaa koko päivällisen ajan, kommentoimatta mitään mihinkään. Välillä Arba vilkaisi sivusilmällä exäänsä, joka näykki ruokaansa ja tuijotteli tyhjyyteen. Äkillinen käytön lopettaminen ei varmastikaan ole hyväksi, mutta Arba ei halunnut niitä aineita kotiinsa, eikä Tatsui puolestaan suostunut menemään mihinkään.
Ei edes hakemaan postia.
”Äiti, mitä sä teet huomenna, jos sulla ei oo enää töitä?”
”Onhan minulla. Meidän täytyy valmistella sitä näyttelyä”, Arba selitti ja Edda nyökytteli päätään aivan kuin ymmärtäisikin jotain.
”Muuten Edda, voi olla kyllä, että tulen joskus myöhempään kotiin tai menen illalla ulos. Mutta pääset silloin joko rouva Sawadan luokse tai jonkun työkaverini”.
”Miksi?”
”No, minä olen alkanut tapailemaan erästä miestä ja tapailuun kuuluu, että käydään yhdessä ulkona. Sinäkin pääset joku päivä tapaamaan häntä”, Arba selitti, vaikka tytön ilme muuttuikin kiinnostuneesta vihaiseksi hyvin nopeasti.
***
Loppuilta menikin vähän nihkeämmissä tunnelmissa. Edda pysytteli huoneessaan, taisi mököttää siitä, että äidin huomio oli jälleen jossain muussa, kuin hänessä. Tatsui sai raivokohtauksia, joita Arba ei enää kavahtanut, mutta hiiltyi kyllä itsekin välillä.
Tatsui suuttui aina ties mistä, pikku asioista, ihan vain vieroitusoireiden takia. Tosin sinä iltana Tatsuin puheet viittaisivat siihen suuntaan, että mies olisi saanut jonkinlaisen mustasukkaisuuskohtauksen. Nyt hänellä olisi kaksi mustasukkaista henkilöä käsiteltävänä. Onneksi toisen pystyi heittämään ulos, jos tilanne sitä vaatisi.
***
Selvittyään Tatsuista Arba hoputti Eddan iltapesuille, hoiti itse iltapesunsa ja meni sängylle lukemaan. Edda liittyi pian äitinsä seuraan ja kiemurteli hetken ajan hiljaa paikallaan, kunnes Arban oli pakko kysyä, mikä toisen mieltä painoi.
”Miks sä alat tapailee jotain miestä? Oonko mä tylsä tai jotain?”
”Voi kultapieni, et sinä ole tylsä. Äiti nyt vain on ihastunut ja silloin juostaan kun sydän vie”, Arba yritti selittää ja laittoi kirjansa pois.
”Siis täh?”
”Sinäkin joskus ihastut, ymmärrät sitten. Mutta Yoshi on todella mukava mies, hyvin rento. Rennompi kuin minä ja jos tästä jotain tulee, niin ehkä… Ehkä tämä perhe kasvaa”, Arba jatkoi ja alkoi haaveilla jälleen Yoshista.
”Ai rennompi ku sä?”
”Rennompi kuin minä. Mutta ei sitä tiedä, mihin elämä vie. Eletään päivä kerrallaan”.
”Mut mä haluun tietää. Tuleeks siitä mun isäpuoli? En mä haluu, et muut alkaa määräilee mua. Sä oot jo ihan tarpeeks”, Edda selitti ja Arba ei oikein tiennyt, pitäisikö nauraa vai torua.
”… Nyt neitiseni on nukkumaan meno aika. Huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet”.
”Joo joo… Öitä”
”Hyvää yötä. Ja rupeat nukkuu saman tien, kirjat pois”.
”Joo joo”.
Arba kuunteli hiljaa, kuinka Edda seinän toisella puolen kaivautui peittonsa alle. Eddan kysymykset risteilivät naisen päässä, tytölle oli iskenyt joku kysely ikä eikä mikään miellyttänyt häntä. Tulevaisuutta oli turha suunnitella, koska ei sitä koskaan tiennyt, mihin tämäkin alkava tapailu Yoshin kanssa johtaisi.
Olohuoneen sohvalla makoileva Tatsui oli kuunnellut äidin ja tyttären keskustelua. Mies tunsi hieman mustasukkaisuutta, vaikkei Arba ollutkaan vihjaillut millään tavalla haluavansa palata narkkarin kanssa yhteen.
***
***
”Minä menen nyt. Voit itsekin yrittää saada jotain järkevää aikaiseksi, kuin istua siellä”, Arba sanoi Tatsuille seuraavana aamuna. Telkkari oli päällä, mutta miehen katse tuijotti suoraan tyhjyyteen. Arballa oli kiireinen päivä edessä, kun näyttelyä pitäisi valmistella ja Yoshin kanssa olisi lounas edessä.
***
***
***
Tatsui is back! Ja Yoshilla ja Arballa on sutinaa. Ja vielä toistaiseksi kone toimii, jes!
Kommenttia saa antaa :)
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.