***

***

***

***

Yasuhiro ja Ishilly tottuivat nopeasti toisiinsa sängyssä. Ishilly nyt oli aina tykännyt halailusta ja pienen alkukankeuden jälkeen Yasuhiro pystyi myös, tosin omassa mielessään, myöntämään aamuhalailun olevan mukavaa.

Mutta eivät he voineet vapaapäiväänsä kokonaan viettää sängyssä halaillen, vaikka peiton alla olikin niin mukavan lämmintä. Yasuhirolla oli vielä muutamia papereita täytettävänä ennen maanantaita. Nuori mies ei ollut oikein vielä päässyt työrytmiin Ishillyn kaikesta avusta huolimatta.

Ishilly halusi pientä muutosta elämäänsä ja lauantain kunniaksi hän pyysi Maria leikkaamaan hiuksensa. Toki hän olisi voinut varata ajan kampaajalle tai pyytää veljensä tyttöystävää leikkaamaan, mutta Ishilly ei halunnut odottaa eikä maksaa naurettavan suuria summia hiusten lyhentämisestä.

Mutta oli Ishillyllä myös toinenkin syy, miksei hän halunnut lähteä kartanon ulkopuolelle leikkauttamaan hiuksiaan. Kyse oli ihan tunnesyistä. Hänellä oli ollut koko ikänsä pitkät hiukset, joita sai laittaa. Nyt hän halusi tehdä muodonmuutoksen, muttei kuitenkaan ollut täysin 100% varma asiasta. Marin seurassa hän saisi pähkäillä asiaa niin kauan kuin halusi.

Lopulta Ishilly oli varma päätöksestään ja avasi pitkät hiuksensa ponnarilta.

”No, miten leikataan?” Mari kysyi innoissaan.

***

Yasuhiro oli yllättynyt Ishillyn uudesta ulkonäöstä. Miehellä olisi pientä tottumista, mutta ainakaan Ishilly ei mennyt värjäämään hiuksiaan tai tehnyt muuten mitään radikaalimpaa muutosta.

”Mistä sait idean tuohon tyyliin?” Yasuhiro kysyi.

”Selatessani vanhoja perhealbumeja löysin isoäidin nuoruuskuvia. Häneltä sain idean”, Ishilly selitti.

Kaksikon keskustelu keskeytyi kokin tuodessa heidän aamupalansa. Molemmilla kun alkoi jo olla nälkä ja jaksoivat hädin tuskin odottaa saavansa lautasen nenän eteen.

”Tavallisia voileipiä?” Yasuhiro kysyi hieman pettyneenä.

”Olen pahoillani herra, mutta uuni on temppuilut. Ja teidän saapumisenne kesti, lämmin aamupala olisi jo kylmä”.

”Nämä kelpaavat hyvin, meidän pitää kuitenkin käydä tänään Shalulian ravintolan avajaisissa, nyt kun se on uudistettu”, Ishilly sanoi ennen kuin Yasuhiro ehtisi moittia kokkia moittivasta äänensävystä.

***

Illalla Yasuhiro oli viimein saanut loputkin paperit hoideltua ja vei nälkäisen Ishillyn syömään. Koko ajo matkan ajan kaksikko oli nälvinyt toisilleen ja Yasuhiro yritti muistuttaa itseään, ettei ärsyttäisi tahallaan, tai edes vahingossakaan, raskaana olevaa Ishillyä. Naisen mielialamuutokset olivat pahoja.

Ishilly hämmästeli uudistettua ravintolaa. Shalulia oli selvästi pistänyt rahaa palaamaan tehdessään remonttia, paikka näytti ihan erilaiselle kuin koskaan aikaisemmin. Asiakkaita oli ihan kiitettävästi, mutta Yasuhiro sai heille silti pöydän.

”Terve sisko, toivottavasti viihdytte. Tulen juttelemaan myöhemmin, jos ehdin”, Shalulia huikkasi ohi kulkiessaan ja meni auttamaan henkilökuntaa. Ishilly vain vilkutti takaisin siskolleen päästyään kunnolla istumaan.

Ishilly tilasi heille molemmille ruuat ja yritti samalla saada Yasuhiron hieman rentoutuneeksi. Mies oli tottunut hienompiin ravintoloihin, joissa oli enemmän yksityisyyttä. Tällainen pieni kuppilasta kyhätty ravintola ei oikein sopinut hänen imagoon.

”Koita rentoutua, keskity ruokaan, se on hyvää”, Ishilly sanoi, mutta Yasuhiro ei voinut silti olla tuntematta oloaan hermostuneeksi.

”Tiedätkö, kuinka moni näistä asiakkaista ottaa tälläkin hetkellä meistä valokuvia, myy ne juorulehdille jotka kehittelevät ties mitä skandaaleja?!”

”Voi hyvänen aika…”

***

***

Näköjään Yasuhiron paranoidisuudella oli jotain perää, sillä paria päivää myöhemmin Ishilly eksyi vapaa-ajallaan juorupalstoille ja tietysti hänen naamansa koristi otsikoita. Toimittajat olivat keksineet mitä mielenkiintoisempia nimityksiä ja tarinoita, eikä Ishilly voinut olla huomaamatta silmäkulmansa nykimistä.

Mielenkiintoisinta asiasta teki sen, että Meydanin entinen salarakas oli ottanut yhteyttä mediaan ja alkanut mustamaalata Ishilly oikein olan takaa. Olihan se ennenkin nähty, että lehdistölle kelpasi vain yksi puoli tarinasta, mutta silti se oli rasittavaa.

”Onnen onkija”, ”raha-ahne”, ”Palkintovaimo”, olivat niitä yleisempiä nimityksiä, mihin Ishilly oli jo ehtinyt tottua. Ne eivät enää sattuneet niin paljon, mutta sitten kun Hoshika-niminen salarakas alkoi julkisesti nimittelemään häntä lumpuksi, oli Ishillyllä maltissaan pidättelemistä.

Näköjään Hoshika ”tiesi totuuden” Ishillyn ja Meydanin suhteesta. Ja lehdistö uskoi. Heille Hoshika oli avulias, kiltti ja ymmärtäväinen hoitaja, kun taas Ishilly oli mammonaan perään oleva pyrkyri.

”Oliko tämä samanlaista sinunkin aikaasi?” Ishilly mutisi Yasuhiron äidin taululle. Naiselle oli viimepäivien aikana kehkeytynyt tapa jutella kartanon rouvan muotokuvalle.

***

***

Hoshika ei tyytynyt yhteen lehdistö haastatteluun, vaan alkoi kuuluttaa asiaansa kaikille, jotka vaan malttoivat kuunnella. Pian nuoren naisen kuva näkyi jokaisen lehden palstalla. Toimittajat selvästi rakastivat yläluokan draamaa, jossa oli ainekset kunnon saippuaoopperaan.

”Meydan oli aina niin väsynyt, kun hän tuli luokseni. Se nainen ei välittänyt hänestä. Meydan tunsi voivansa rentoutua vain minun seurassani”, Hoshika lateli toimittajille. Nuori hoitaja yritti tehdä itsestään pelastajaa, Meydanista uhrin ja Ishillystä tarinan pahis. Ja oli onnistumassa siinä melko hyvin.

Hoshika jaksoi paasata asiasta jokaiselle toimittajalle, jotka vain suostuivat kuulemaan. Ja hekin koostuivat enemmän juorulehtien työntekijöiksi, kuin enemmän vakavasti otettavien lehtien toimittajista. Toki Hoshika sai naamansa lähes jokaiseen lehteen, mutta tarina oli aina hieman erilainen. Joko toimittajat lisäsivät omat mausteensa soppaan, tai Hoshika itse unohti sepittämänsä lorun.

Se ei kuitenkaan estänyt Ishillyä saamasta harmeja koko sopasta. Toimittajat alkoivat soitella ja varmistella asioita ja kysellä hänen mielipidettä asiasta. Ishilly ei tiennyt miten olisi asiaan suhtautunut. Kaikki oli tullut niin nopeasti ja puun takaa, etteivät he Yasuhiron kanssa olleet ehtineet keskustella asiasta yhtään mitään.

Joten Ishilly sai hoitaa asian yksin sillä samaisella sekunnilla, vaikkei ollutkaan pahemmin ihastunut toimittajille puhumisesta. Koko tilanne oli absurdi Ishillyn mielestä. Tosiseikat olivat unohtuneet ja kaikki olivat sokaistuneet vain yhdestä tarinasta, jota pitivät lähes profeettanaan.

Valitettavasti Ishillyn kärsivällisyydellä oli rajansa, kun puhelin soi koko päivän. Illalla hänen kommenttinsa olivat jo sitä luokkaa, ettei pahinkaan juorulehti kehtaisi sitä julkaista. Jos he edes saivat kommenttia, välillä Ishilly vain paiskasi luurin takaisin paikoilleen.

***

***

Draama, jonka Hoshika oli saanut aiheutettua, oli alkanut parin kuukauden aikana unohtua ja Yasuhiro sekä Ishilly saattoivat alkaa taas nauttia elämästään. Hoshikan hiljaisuudelle saattoi selittyä sekin, että nainen oli päässyt tosi tv-sarjoihin, kuten oli toivonutkin. Ja jättänyt perijän ja hänen sihteerinsä rauhaan.

Yasuhiro oli alkanut päästä viimein perille siitä, miten hoitaa isänsä yhtiöitä ja oli sen vuoksi siirtynyt ongelmasta, tai haasteesta, toiseen. Nimittäin hänen ja Ishillyn suhteeseen ja lapseen. Ei olisi mitään mahdollisuuksia, että Yasuhiron jälkeläinen syntyisi avioliiton ulkopuolella. Se ei vain käynyt perinteisiin.

Ishilly, keskiluokkaisesta perheestä kotoisin, ei voinut puolestaan ymmärtää, mikä hinku toisella oli mennä naimisiin vain vanhojen perinteiden tähden. Ehkä heillä molemmilla oli jotain pieniä tunteita toisia kohtaan, mutta eivät he toisiaan rakastaneet niin paljon, että voisivat mennä vapaaehtoisesti naimisiin.

”Ja käsitätkö kuinka paljon kuraa saisin niskaani, jos me mennään naimisiin? Sinun nimelläsi on niin paljon valtaa, että tästä sopasta saataisiin vuodeksi purtavaa lehtien palstoilla”, Ishilly selitti.

Yasuhiro ei voinut kieltää, etteikö toisen pointissa olisi ollut perää. Jos Ishilly ottaisi Yasuhiron nimen, ihmiset alkaisivat heti epäillä taustalla olevan vain raha-ahneutta ja kunnian himoa. Tietenkään heidän ei pitäisi välittää muiden mielipiteistä, mutta välillä jotkut menivät liian pitkälle ja Ishillyn perhekin sai osansa siitä myrskystä.

”Entäpä jos… Minä otan sinun nimesi? Lapsen ei ole hyvä syntyä avioliiton ulkopuolelle, mutta missään ei sanota, ettenkö minä voisi vaihtaa nimeä”, Yasuhiro sanoi ja jatkoi:

”Jos minusta tulee Ochiai, vain yritys kantaisi perheen nimeä. Voi olla, ettei lapsemme tule koskaan sitä edes perimään, niin ehkä olisi hyvä, jos sen erottaisi meistä”.

”Sinusta tulisi tavallinen kansalainen”, Ishilly naurahti, mutta piti ajatuksesta.

”Minusta ei koskaan tule tavallista kansalaista”.

”Hyvä on, sinä voitit. Mutta hyvin pienet häät. Minähän olen paksumpi kuin mitä nyt, enkä halua yhdenkään kuvan leviävän julkisuuteen levinneestä takamuksestani”.

Yasuhiro näytti tyytyväiseltä voitostaan ja katosi hetkeksi työhuoneeseen, palaten pian hääsuunnitelmia sisältävien papereiden kanssa.

”Sinä olit jo aloittanut suunnittelun?” Ishilly kysyi hieman närkästyneenä.

”Oppisit, että olen parempi argumentoimaan. Minä tulen aina voittamaan väittelymme”, Yasuhiro vastasi ja alkoi selata papereitaan.

”On se kieltämättä mukava nähdä sinut tuossa puuhassa”, Ishilly mutisi ja terästäytyi kuuntelemaan, mitä kaikkea toinen oli jo ehtinyt suunnitella. Ehkä heidän seuraava väittelyn aihe olisi, mitkä ovat pienet häät.

***

***

***

***

Ja näin taas yksi osa ulkona. Oikeasti, samaa päivää saa pelata parhaimmillaan viisi kertaa, kiitos pelin lagaamisen... :( Enkä halunnut muutattaa perhettä muualle, uuden talon rakentaminen olisi niin työlästä...