***

***

***

***

Armakan kasvoi lapsesta teiniksi ja poika oli yhtä eksyksissä kuin lapsenakin, ellei jopa enemmän. Hän oli sosiaalisesti taidoton, hän ei kyennyt normaaleihin keskusteluihin luokkatovereidensa kanssa. Ystävien sijasta hän tuntui saavan vain vihamiehiä.

Ei Armakania varsinaisesti kiusattu koulussa, mutta häntä ei huolittu mihinkään mukaan. Armakan oli aina yksin, siitä oli tullut normi pojalle. Kukaan ei puhunut hänelle, eikä se häntä haitannut. Tai niin hän ainakin halusi uskotella muille. Itselleen.

Ei sillä, että kukaan välittäisi, miltä Armakanista tuntui. Paitsi ehkä Nana, mutta toisaalta se kuului hänen työhönsä. Vanhemmilla oli omat juttunsa. Silloin tällöin he malttoivat kysellä poikansa kuulumisia, mutta Armakan alkoi jo luovuttaa toivonsa heidän suhteen.

***

***

Armakanin elämä koostui pitkälti vain opiskeluista, mutta välillä hän onnistui livahtamaan rannalle.

Hän ei saisi tulla ilman lupaa niin kauas kotoa, eikä varsinkaan yksin, mutta Armakan halusi edes pienesti kapinoida sääntöjä vastaan. Ehkä silloin vanhemmat huomaisivat hänetkin.

Armakan halusi lyödä itseään tajutessaan taas vain janoavansa vanhempien huomiota. Hänen pitäisi luovuttaa jo sen suhteen. Se oli jo menetetty tapaus ja Armakan vain satuttaisi itseään toivoessaan liikoja. Hänen pitäisi vain kiltisti hyväksyä kohtalonsa.

Mutta välillä poika halusi unelmoida. Unelmoida vapaudesta, jossa häneltä vaadittaisi mitään, tai ei ainakaan liikoja, ja annettaisiin toteuttaa itseään. Se oli utopista, saada tehdä mitä itse halusi, mutta siitä Armakan unelmoi.

Teini oli niin uppoutunut omiin unelmiinsa, ettei tajunnut jonkun lähestyvän häntä takaa.

”Mitäs kultapoju täällä yksin tekee?”

Armakan hätkähti ja nousi kiireesti ylös. Hän ei tuntenut tulijaa, mutta selvästi tämä tunsi hänet. Toisaalta, kaikki tuntui tietävän Armakanin koulussa. Hänhän oli se, jolle oli turha puhua.

Armakan oli juuri kysymässä pojan nimeä, kun tämä jatkoi ivallisella äänellä:

”Mihis nanny jäi? Ettet olisi vain karannut?”

”Hänen nimensä on Nana… Ja mitä se edes sinulle kuuluu?”

”Oho, sehän puhuu!” Toinen naurahti ja Armakan saattoi tuntea poskensa punehtuvan ärsytyksestä. Hän ei tuntenut koko henkilöä, mutta kun hän tiesi Nanasta, niin silloin he varmaan kävivät samaa koulua. Mutta kuinka tuon näköinen oli edes päässyt heidän kouluunsa?

Pojat jatkoivat toisilleen nälväilyä, tai tuntematon teini enemmänkin nälvi ja provosoi, eikä Armakan tajunnut hyppivän juuri toisen mielihalujen mukaan.

***

Illallispöydässä keskustelua käytiin tavalliseen tapaan vain vanhempien kesken ja Armakan seurasi hiljaa vierestä. Mahtaisivatko he edes huomata, jos hän vain… katoaisi tästä maailmasta?

Synkät ajatukset kääntyivät pian rannalla olevaan poikaan. Armakan ihan yllättyi, kuinka paljon hänen ajatuksistaan täyttyivät tuosta mysteerihenkilöstä. Se oli häiritsevää, ahdistavaa. Armakan vain halusi unohtaa koko ärsyttävän henkilön.

”Armakan, älä leiki ruualla”. Pojan ajatukset keskeytyivät jälleen ja hän huomasi olevansa yllättäen vanhempiensa huomion keskipisteenä.

”Mitä sinä noin kovasti mietit, että meinaat muussata ruokasi?” Ishilly kysyi ja sai vastaukseksi epäselvää mutinaa.

***

Illalla ruuan ja joidenkin opiskelujen jälkeen Armakan oli valmis kaatumaan sängylle. Hän jäi alakerran huoneeseen nukkumaan, kun ei jaksanut enää raahautua yläkerran makuuhuoneeseen. Opiskeluista ei ollut meinannut tulla mitään, kun eräs tietty henkilö kiusasi vieläkin Armakanin ajatuksia niin, että poika oli valmis jopa itkemään turhautumisesta.

***

***

Huonosti nukutun yön jälkeen Armakan raahautui vastahakoisesti kouluun. Hän oli ajatellut esittävänsä sairasta ja pitää vapaapäivän, mutta Nana tuntui lukevan hänen ajatuksia ja saattoi hänet ulos asti. Lastenhoitaja kehtasi jäädä vielä ovelle katsomaan, ettei teini varmasti karkaa.

Ishillyllä ja Yasuhirolla tuntui olevan vapaa-aikaa, kun kaksikolla oli aikaa pelata vanhojen muistojen kunniaksi pari erää pokeria. Ishillystä tosin oli tuntunut kuoriutuvan iän myötä kunnon korttihai ja Yasuhiro oli varma, että jos he pelaisivat rahasta, hän olisi pian köyhä.

***

Rannalla ollut poika kiusasi yhä Armakanin ajatuksia, mutta ainakin hän tiesi nyt toisen nimen. Ryoa Kanako, he kävivät kuin kävivätkin samaa koulua, mutta toinen oli päässyt sisään stipendillä. Armakan oli lähes saanut sydänkohtauksen nähdessään toisen käytävällä välitunnilla, mutta Ryoa ei ollut nähtävästi huomannut häntä.

Toisaalta Armakan oli hieman yllättynyt, positiivisessa mielessä. Joku oli puhunut hänelle vapaaehtoisesti, vaikkakin se oli ivaamista. Mutta silti, hänelle oli puhuttu ja Armakan oli käynyt edes jonkinlaisen keskustelun ikätoverinsa kanssa. Ajatus toi pienen hymyn hänen huulille.

***

***

Se oli virallista. Ishillyllä ja Yasuhirolla oli liikaa vapaa-aikaa. Tai sitten he laiminlöivät töitä. Heidät löysi yhä useammin pokeripöydän äärestä. Se ei ollut enää muutama peli kerran päivässä. Se oli useampi tunti joka päivä.

Panoksena ei ollut raha tai tulitikut. Voittaja sai pyytää palvelusta toiselta ja se lisäsi innostusta peliin. Ishilly oli saanut juoksutettua Yasuhiroa ympäriinsä ja mies janosikin voittoa entistä kovemmin voidakseen kostaa vaimolleen kokemansa kärsimykset.

Mutta valitettavasti Ishilly voisi menestyä kansainvälisissä pokeripeleissä, eikä Yasuhirolla ollut juuri mahdollisuuksia.

***

Nana katseli palvelustyttöjen työskentelyä. Hän kaipasi Maria, Ayaa ja Shitsumea. He hoitivat sentään työnsä kunnolla, vaikka juorusivatkin vapaa-ajallaan melkoisesti. Heillä oli sentään mukavaa yhdessä työnteon ohella.

Uudet palvelustytöt olivat puolestaan toheloita. Kaoru ja Saya. Kaksin he saivat yhtä paljon aikaiseksi kuin Aya tai Mari yksinään. Nana oli joutunut jopa auttamaan tai vähintäänkin valvomaan heidän työntekoa, että tehtävät hoituvat ajallaan.

Naisen silmäkulma nyki pahasti hänen nähdessään Kaorun vain seisoskelevan paikallaan. Jos puutarha työt eivät kiinnosta, niin sisällä olisi tehtävää. Ei kartanon puutarha nyt niin iso ollut, että siihen tarvittaisiin kaksi palvelustyttöä ja puutarhuri.

Toisaalta puutarhuri kävi harva se päivä, joten joskus kukat tai pensaat ehtivät mennä aika surkeaan kuntoon, ennen kuin joku tajusi pelastaa ne varmalta kuolemalta. Jos Nanalla olisi enemmän valtaa, niin hän pitäisi puutarhurillekin puhuttelun.

Nanan myrtynyt ilme muuttui hivenen iloisemmaksi naisen nähdessä Armakanin tulevan koulusta. Pojalla oli tavalliseen tapaan pieni pino läksyjä tehtävänä ja ehkä Nana voisi auttaa häntä. Parempi sekin kuin tolvanoiden vahtiminen.

Nana pyrki aina piristämään teiniä, vaikkei enää tämän lastenhoitaja ollut. Ehkä enemmänkin henkilökohtainen avustaja. Varaäiti. Ainakin heidän suhteensa oli hyvin läheinen.

Armakanin mieltä oli selvästi painanut jokin jo muutaman päivän ajan, sillä poika oli tavallistakin enemmän omissa ajatuksissaan. Mutta Nana ei voinut alkaa urkkia, Armakanin pitäisi itse pystyä puhumaan ongelmistaan, vaikka se näyttikin hyvin vaikealta suurimman osan ajasta.

Teini teki läksyt hutaisemalla ja lähetti Nanan takaisin töihin. Hän halusi ajatella. Ryoa oli yhä kiusannut häntä ajatuksissaan ja Armakanilla alkoi mennä hermot. Pitäisikö hänen alkaa puhua toiselle? Miksi Ryoa oli edes alkanut puhumaan Armakanille, vaikka tiesi toisen olevan kaikkein epäsosiaalisin henkilöin koko kaupungissa? Kysymykset vain pyörivät Armakanin päässä.

Hän halusi vastauksia.

***

***

***

***

Ja jälleen uutta osaa, olen ollut ahkera xD Mutta tulevat osat yrittävät olla ainakin synkkiä/masentavia sekä sekavia, ihan vain pienenä varoituksena...