KGW79fw.png

***

***

***

***

a3P7Ooe.png

Hiramera oli alkanut tuntea itsensä viimeaikoina väsyneemmäksi kuin ennen. Ruoka ei maistunut, treenaaminen oli vaikeaa, oikeastaan sängystä nouseminen teki vaikeaa. Olo oli huono ja oksennus lensi vähän väliä.

MxWJBcZ.png

Syy oli jo tiedossa, mutta se ei paljon oloa helpottanut. Hiramera ei olisi koskaan uskonut, kuinka vaikeaa raskaus oli. Ikaruga ei ollut koskaan puhunut omasta raskaudestaan, eikä oikeastaan Misakaan. Ei sillä että Hiramera olisi koskaan asiaa edes kysynyt.

uirkD3P.png

Hän yritti käydä harjoituksissa, mutta koska ruoka ei pysynyt sisällä, alkoi se myös näkyä suorituksessa. Pyörrytti ja väsytti, jalat oli huterat. Ehkä Hirameran pitäisi jo jäädä äitiyslomalle.

7wQnWCu.png

Hän ei ollut kovinkaan huolissaan äitiyslomalle siirtymisestä. Hän tiesi palaavansa heti treenaamisen pariin, kun lapsi olisi syntynyt. Ja olihan hän saanut sen verran mainetta, ettei hänen pitäisi menettää paikkaansa parrasvaloissa niin nopeasti.

0f0RKIQ.png

Valmentaja ei tosin riemastunut uutisesta. Madam T’Enkkainen oli tiukka ja vaativa, eikä tanssijoiden perheenlisääntyminen sopinut hänelle ollenkaan. Ei hän voinut aborttiinkaan pakottaa, vaikka hän ensimmäisenä kysyikin, oliko lapsi suunniteltu. Ja jos oli, niin miksi nyt?

2bHYNyI.png

Balettitanssijoiden ura oli yleensä aika lyhyt, he jäivät jo nuorella iällä eläkkeelle. Lapsensaaminen vain aikaistaisi sitä. Vaikka olisi kuinka hyvä, niin pääroolin saaminen olisi vain haave.

”Katsotaan sitten lapsen synnyttyä”, Hiramera sanoi, eikä ollut vieläkään huolestunut.

IjYU61P.png

Toki Madamen sanat kaikuivat Hirameran korvissa hänen päästyä kotiin. Hän tiesi, ettei voinut enää pitkään tukeutua pelkästään baletin tanssimiseen saadakseen elantonsa. Hänen olisi keksittävä jotain muuta pian.

c8trQxE.png

Takaujilla oli yhä kädet täynnä tilan töiden kanssa. He ehtivät harvoin keskustella ja viettää aikaa keskenään. Hiramera oikeastaan odotti talvikautta, kun Takaujilla olisi enemmän vapaata aikaa.

CWTjofU.png

Hiramera jutteli paljon Emilin kanssa puhelimessa. Naiset olivat alkaneet yhdessä suunnitella hieman tulevaisuutta, sillä punapää oli myös työtön tällä hetkellä. He pohtivat avaavansa yhdessä tanssistudion muutaman vuoden päästä. Tietysti suunnitelmat ehtisivät muuttua, mutta ainakin heillä olisi jotain mielessä.

***

***

p0ewdpF.png

Hiramera teki pieniä töitä tilalla, sillä hän ei halunnut ottaa riskejä raskautensa kanssa. Suurin osa sukulaista ja ystävistä olivat olleet iloisia uutisesta, mutta kuten tavallisesti, naisen vanhemmat olivat perus pessimistejä. Ikarugan mielestä Hiramera oli vielä liian nuori äidiksi. Mutta kuka Ikaruga oli kommentoimaan toisten ikää lisääntyäkseen?

nPewTjC.png

Hän ei kertonut Takaujille, mutta Hiramera oli päättänyt katkaista välinsä vanhempiin. Hän ei viitsinyt enää ilmoittaa heille elämänsä uutisista, sillä he tulisivat aina olemaan vastarannankiiskejä. Misa ja Takuro saisivat ajaa vanhempien roolia. Ja tietysti Armakan Ryoan kanssa, silloin kun he olisivat kaupungissa.

jPw346N.png

Hiramera ei viitsinyt hirveästi kyykkiä ja kumarrella, tai nostella painavia esineitä. Silti tilalla oli aina jotain, mitä hänkin pystyi tekemään. Kuten auringonkukkien hoitamista. Kasvit olivat sen verran korkealla, ettei hänen tarvinnut kumarrella liikaa. Sama juttu oli suurimmaksi osaksi muidenkin pensaiden kanssa. Hiramera oli ottanut tehtäväkseen hoitaa niitä, jos suinkin pystyi.

UmHiSJp.png

Emili tuli käymään aina välillä piristämässä Hirameraa, ettei tämä tulisi ihan mökkihöperöksi. Punapää saattoi viedä ystäväänsä ulos kahville tai muuten kuljettaa häntä ympäri kaupunkia sukulaisilla kyläilemässä.

qI1veGk.png

Naiset suunnittelivat yleensä tanssistudiota, jonka he haluaisivat avata. Hiramera voisi opettaa balettia ja Emili jotain modernimpaa. asioita oli kiva suunnitella, mutta molempien piti myös tiedostaa, mitä kaikkea se tulisi vaatimaan. Heidän olisi osattava hinnoitella kurssit oikein, jotta rahat riittäisivät edes toiminnan ylläpitämiseen.

u4fKplB.png

Tietysti olisi mukavaa, jos jotain jäisi käteenkin omasta yrityksestä. Emili ei kuitenkaan tykännyt pohtia negatiivisia asioita mahdollisesta tanssistudiosta ja Hiramera yritti oikaista olevansa vain realistinen. Ei sitä niin vain voinut perustaa tanssistudiota, jos ei edes tiennyt mahdollisista varjopuolista. Varsinkin jos koko paikka tuottaisi vain tappiota.

Nhwu8eL.png

Eikä Hirameralla kuitenkaan ollut varaa menettää rahaa. Hän oli saamassa lapsen ja Takauji oli antanut ymmärtää haluavansa ison perheen. Eikä Hirameralla ollut mitään kolmea tai neljää lasta vastaan. Mutta se tietäisi kuitenkin rahanmenoa.

***

0jrWKQ4.png

Ollessaan äitiyslomalla Hiramera sai enemmän aikaa paneutua ruuanlaittoon ja nautti voidessaan käyttää ruoanlaitossa oman kasvimaan tuotoksia. Vaikka hän yrittikin pitäytyä ruokavaliossaan, toi raskaus kummallisia mielihaluja. Epäterveellisiä mielihaluja.

3aUEb9M.png

Kun Hedelmäpuut alkoivat olla poimimista vaille, tarttui Hiramera mielellään hommaan. Hänen ei tarvinnut kumarrella, joten Takauji jätti hänet vastuulle. Hän vain kertoi vaimolleen, kuinka paljon pitäisi laittaa myyntiin, ja paljonko he voisivat ottaa itselleen.

teGQmno.png

Auringonkukissa oli myös yllättävän paljon työtä ja Hiramera yritti hoitaa niitä parhaansa mukaan. Ei hän paljon työtä jaksanut tehdä kerralla, mutta pitäessään taukoja sisällä nauttien viileitä juomia, sai hän hommat yleensä hoidettua yhden päivän aikana.

riBSdUr.png

Ja kun hän ei tehnyt töitä, oli paljon puhelimessa kiinni. Raskauden edetessä Hiramera ei jaksanut, tai häntä ei huvittanut, mennä kyläilemään tai kaupungille shoppailemaan. Hän oli kotona, vaikka pelkäsikin välillä erakoituvansa. Hänen oli vaikea päättää, miten päin olla.

***

wMhNMsU.png

Ainakin hän jaksoi ottaa vieraita vastaan ja ilmojen ollessa vielä lämpimiä, kävi Armakan paljon vierailulla. Mies olisi taas menossa talveksi etelään, tällä kertaa Sakin kanssa, sillä Ryoa oli menehtynyt parisen kuukautta sitten keuhkokuumeeseen. Aihe oli vieläkin herkkä miehelle ja Saki uskoi maisemanvaihdoksen auttavan.

pfHXZQa.png

Hiramera oli mielellään isoisänsä kanssa tekemisissä, sillä Armakanilla oli aina mielenkiintoista kerrottavaa. Hän oli elänyt melko vilkkaan ja erikoisen elämän, ja hänellä oli enemmän tietoa suvustaan, kuin Ikarugalla. Ei sillä, että Hiramera olisi koskaan saanut edes äitinsä kertomaan asioista.

Vm4uLqo.png

Tietysti Hiramera oli myös huolissaan. Välillä Armakanin sanojen takaa pystyi kuulemaan, ettei mies uskonut elävänsä enää pitkään. Oikeastaan hän ei tiennyt, jos edes palaisi elävänä etelästä. Ehkä hän siksi menikin ex-vaimonsa kanssa. Jotta joku olisi huolehtimassa, ettei ruumis päätyisi mädäntymään.

***

***

lb5jLpQ.png

Lopulta koitti Hirameran odottama, ja pelkäämä, päivä. Hän hetken jo ajatteli kipujensa keskellä, ettei suostuisi enää koskaan synnyttämään. Kukaan järjissään oleva ei voisi haluta vapaaehtoisesti kestämään sitä enemmän kuin olisi pakko.

ZgT9L7z.png

Mutta saadessaan esikoistyttärensä syliin ja kotiin, unohtui kipu ja pelko kokonaan. Hiramera rakasti tytärtään, joka oli saanut nimeksi Razoru. Hän oli perinyt isänsä silmät ja Ochiain suvulle ominaiset mustat hiukset.

F6K3EX9.png

Melko pian Razorun synnyttyä Hiramera palasi harjoittelemaan. Ensin hän treenasi kotonaan päästäkseen eroon raskauskiloistaan. Vasta sen jälkeen hän asteli tutuista ovista sisälle harjoittelemaan kunnolla tulevia esityksiä varten.

7yeEXF0.png

Jos niitä nyt olisi edes tiedossa. Madam T’enkkainen oli yllättynyt Hirameran paluusta, mutta Hiramera oli vielä yllättyneempi, ja pettynyt, kuullessaan pääsevänsä mahdollisesti vain pieneen taustatanssijan rooliin. Eikä siitäkään ollut varmaa.

rizMym6.png

Madam pahoitteli tilannetta, mutta vaikka hän kuinka mutristeli huuliaan ja kulmiaan, Hiramera pystyi näkemään, ettei tätä tuntunut edes kiinnostavan koko asia. Mutta Hiramera ei antanut sen lannistaa itseään. Hän oli jo kerran osoittanut taitonsa kaikille, hän pystyi tekemään sen toisenkin kerran.

d27bFy0.png

Hän lähti takaisin kotiin, mutta päätti suunnitella itselleen uuden treeniohjelman, jolla hän varmasti pääsisi takaisin muiden kyytiin. Hän ei edes viitsinyt mennä tervehtimään muita tanssijoita, sillä vastaanotto olisi varmasti yhtä nihkeä kuin Madamen kanssa.

***

hwe1GrN.png

Ja niin Hiramera aloitti harjoittelun. Hän harjoitteli niin paljon kuin mahdollista unohtamatta kuitenkaan hoitaa tytärtään siinä välissä. Takauji hoiti töitä pihalla tavalliseen tapaansa Hirameran tehdessä kyykkyjä sisällä. Hän aikoi päästä takaisin vanhoihin mittoihin.

XwkgMuj.png

Helppoa se ei ollut, vaikka raskauskiloista olikin helpompi päästä pois, kiitos Hirameran hyvän peruskunnon. Hän ei voinut kuitenkaan väsyttää itseään, sillä Razoru olisi ykkönen Hirameran nykyisessä elämässä. Mutta ei hän silti ollut vielä valmis lopettamaan balettia.

rOhRIzr.png

Helpottaakseen miehensä työtä, Hiramera oli palkannut puutarhurin auttamaan pari kertaa viikossa. Takauji ei ollut innostunut ajatuksesta vieraista omalla pellollaan, mutta yksin tehdessään hän saisi viettää siellä aina koko päivän.

lOVWfWT.png

Ja Hiramera oli keskittynyt lavalle palaamiseen, ettei hänellä ollut aikaa auttaa miestään pihatöissä. Ellei ollut aivan kiireellinen tilanne ja puutarhuri ei ollut paikalla. Silloin hän voisi auttaa, mutta muuten hän keskittyi kilojen karistamiseen ja lavalle palaamiseen.

***

TPDtXN6.png

Mutta suunnitelmat saivat jälleen kerran muuttua, kun Hiramera huomasi odottavansa jälleen lasta, hän oli ollut aivan varma, että ehkäisyt olivat olleet kunnossa, mutta silti... Hän ei voisi jatkaa niin kovaa kuntoilua enää, sillä se voisi pahimmillaan vahingoittaa vauvaa. Eikä baletti nyt niin tärkeä ollut, että Hiramera olisi riskeerannut syntymättömän lapsensa.

E3D2MZa.png

Vaikka se pisti, kun Madame ilmoitti, että Hirameran olisi aika siirtyä eläkkeelle. Olihan hän vielä hivenen nuori tanssija eläkkeelle jäämiseen, mutta kahden lapsen jälkeen hän ei saisi enää päärooleja. Hän ei pääsisi enää maailmanluokan näytöksiin.

Se oli nyt ohi.

***

***

***

***

Ja näin Hiramera joutui luopumaan baletistaan... Kommenttia osasta? Saa nähdä, milloin jaksan alkaa työstää uutta tarinaa, sillä pleikkari on tällä hetkellä paljon mielenkiintoisempi :p