ztmwTnb.png

***

***

***

***

8DkjATJ.png

Välillä oli päiviä, jolloin mikään ei tuntunut sujuvan. Kolmoset huusivat kilpaa, aivan kuin he huutaisivat pelkästä huutamisen ilosta. Mikään ei tuntunut rauhoittavan, ennen kuin he väsyivät. Ne päivät koettelivat yhden jos toisenkin hermoja. Tuntui, että lasten känkkäränkkä tarttui muihinkin.

teYJTMA.png

Falan jaksoi yhä panostaa kouluun ja musiikkiin. Monet opettajat ja ystävät uskoivat tytön saavan töitä musiikinsaralta, mutta Falan halusi pitää soittamisen harrastukseni, korkeintaan sivubisneksenä. Musiikki oli Falanin tapa rauhoittua ja unohtaa paineet, hän ei halunnut siitä velvoitetta itselleen.

xMVLHH7.png

Koska esikoinen oli jo tarpeeksi vanha, uskalsivat vanhemmat jättää hänet talonvahdiksi. Tosin Emi ei voinut vain napata lompakkoa ja lähteä, vaan hänen oli pidettävä usean minuutin puhe, mitä Falanin pitää hoitaa heidän poissa ollessa.

9F3014E.png

Vanhemmat eivät olleet harrastaneet mitään kunnolla moneen vuoteen. Yhteinen jooga oli jo jäänyt Falanin synnyttyä, joten Sakuraya ja Emi keksivät uuden asian, mitä he voisivat tehdä yhdessä. Asia, joka auttoi heitä itseään sekä avioliittoaan.

ywQy3w1.png

Uusi harrastus löytyi, kun heidän lähelle oli rakennettu uusi puisto Japanilaisella teemalla. Siellä sai rentoutua, pelata mahjongia sekä syödä jotain pientä.

PRRHEiS.png

Mutta ennen kaikkea se oli rakennettu meditointia varten. Ja meditointi oli jotain, jota Emi ja Sakuraya tarvitsivat selvitäkseen arjesta kuuden lapsen kanssa.

boFODpr.png

Meditointi onnistui parhaiten kyseissä puistossa, sillä siellä oli aina niin rauhallista. Ihmiset eivät pitäneet meteliä ja jos joku meinasi puhua kovaan ääneen, siitä huomautettiin heti. Emi ja Sakuraya rakastivat paikkaa, ja kävivätkin siellä säännöllisesti.

A0YFzZK.png

Puiston hiljaisuus oli rentouttavaa. Kotona oli aina jotain pientä meteliä, joten oli mukavaa, kun korvat eivät soineet. Pystyi kuulemaan omat ajatukset.

afMi4yS.png

Teehetki oli enemmän parisuhteen hoitamiselle. Silloin Sakuraya ja Emi pystyivät parhaiten keskustelemaan keskenään ja liitostaan. Tulevaisuudesta ja vähän menneisyydestäkin. Ehkä heidän onnellisen liiton salaisuus oli se, että he kuuntelivat toisiaan. Puhuivat asioista, eivätkä vain olleet hiljaa ja katkeroituneet.

ucdANUZ.png

Joka kerta, kun Emi ja Sakuraya vierailivat puistoissa, blondi rukoili jumalilta lastensa pärjäävän elämässä. Onnea ja toivoa koko perheelle.

***

***

2aLcUqv.png

Välillä lapset halusivat vaihtaa harrastustaan, tai kokeilla useampaa kerralla. Kamika oli yhä kiinnostunut pianon soittamisesta, mutta myös shakki oli vienyt tytön mukanaan. Ainakin hetkeksi. Sakuraya pääsi usein tyttärensä pelikaveriksi ja joskus laudan äärellä meni parikin tuntia.

UjOn9D6.png

Sharrakan oli hyvin ylpeä hyönteiskokoelmastaan. Heti kun se olisi valmis, hän veisi sen opettajalleen näytettäväksi. Emi ei edelleenkään sietänyt taulua poikien huoneessa, mutta Sharrakanin mielestä se oli vain hyvä asia. Nyt äiti ei voisi tulla siivoamaan ja muuttamaan tavaroiden paikkaa.

2FwbR3w.png

Falan ei ollut ainoa, joka sai tai joutui vahtimaan kolmosia. Myös Sharrakan ja Kamika saivat välillä luvan viihdyttää ja katsoa taaperoiden perään. Sharrakan ei aina oikein pitänyt roolistaan, sillä kolmosten palikkarakennelmat olivat kehnoja ja kaatuivat pian. Se ärsytti poikaa, mutta jos hän korjaisi niitä, niin heti alkaisi itku ja parku.

***

***

MikeyDb.png

Emi ja Sakuraya olivat päättäneet panostaa lasten sisarussuhteisiin jo taaperoista alkaen. Jos kolmoset aiheuttaisivat toisilleen mielipahaa, siihen puututtiin ja pistettiin halaamaan anteeksipyynnöksi. Tosin nuorimmaiset näyttivät muutenkin tykkäävän halata toisiaan ja pian heitä ei tarvinnut edes pakottaa tai kehottaa siihen.

msiTRNI.png

Vaikka Falan oli luokkansa parhaimpia oppilaita, ei se ilmaiseksi tullut. Sakuraya sai vieläkin auttaa esikoistaan kotitehtävissä ja hän tekikin sen ihan mielellään. Hän ei halunnut painostaa lapsiaan liikaa, mutta hän ei halunnut heidän myöskään luovuttavan ja tyytyvän vähempään.

0I38CrG.png

Ja Falan puolestaan auttoi välillä nuorempia sisaruksiaan kotitehtävissä. Sakuraya oli iloinen, kuinka vanhemmillakin lapsilla pysyi hyvät välit vuosien edetessä. Erityisesti Falan ja Kamika löysivät paljon yhteisiä puheenaiheita musiikista.

***

***

OxYvlH7.png

Kun kolmoset kasvoivat, Emillä ja Sakurayalla oli enemmän aikaa toisilleen. Nyt heidän ei tarvinnut aina mennä puistoon keskustelemaan suhteestaan, vaan se onnistui joskus myös kotona. Tosin yleensä lastenm netyä jo nukkumaan.

VzSdHqG.png

Painosanalla joskus. Shakuyaku innostui maalaamisesta ja valitettavasti teline oli sijoitettu terassille. Ja terassi sattui olemaan myös vanhempien lempipaikka puida suhdettaan. Onneksi heillä oli yhä puisto, jossa he kävivät joka viikko. Meditointia ei voinut lopettaa, vaikka kolmoset olivatkin kasvaneet.

5J5ee8J.png

Tietysti joka perheessä oli riitoja ja vastoinkäymisiä. Ei elämä voinut aina olla pelkästään aurinkoista ja ruusuilla tanssimista. Välillä lapset riitelivät keskenään, jollain saattoi olla huono päivä ja sisaruksiin se oli helppo purkaa. Ei itkuilta aina säästytty.

F2P4WLj.png

Mutta Sakuraya ja Emi olivat päättäneet vetää tiukanlinjan lasten keskinäiselle kahinalle. Jos oli huono päivä, niin silloin oli huono päivä, mutta sitä ei saanut purkaa muihin. Kiusaaminen ja keppostelu olivat ehdottomasti kiellettyjä.

wNbI7yG.png

Vanhemmat olivat päättäneet pitää puhutteluja aina kummallekin osapuolelle. Yleensä tilanne vaati kuitenkin kahta osallistujaa ja vaikka Sharrakan olisikin loukannut tai kiusannut siskoaan, saattoi Kamika myös omalla käytöksellään provosoida veljeään. Ja yleensä se olikin niin, että toista oli provosoitu. Harvoin se kiusaaminen kotona tyhjästä alkoi.

Rt7kcVq.png

Falan oli aloittamassa pian yliopistoa ja keräsikin itselleen muutaman stipendin helpottamaan opintojen alkamista. Kiitos kuului vanhemmille, jotka olivat jaksaneet kannustaa lapsiaan panostamaan niin kouluun kuin harrastuksiinsa. Ja nyt siitä kaikesta sai palkinnon.

***

***

9pl7dhp.png

Emi oli vaihtanut työpaikkaa valokuvaamiseksi ja työpäivät olivat mukavan rentoja sopivasti lasten koulupäivän ajan. Tietysti palkka oli pudonnut edelliseen työhön verrattuna reilusti, mutta sillä hetkellä Emi halusi vain nauttia työstään.

SwYaxwW.png

Ja kun Emi tuli töistä, niin yleensä Sakurayalla alkoi työ ravintolassa. Brunette oli myös päättänyt lopettaa työnsä opetushallituksesta ja vaihtaa harrastuksen ammatiksi. Kokkina olo oli niin paljon erilaista, kuin hienostelevien pukumiesten ja –naisten kanssa keskusteleminen.

***

P0FFES1.png

Ja sitten koitti aika, kun Falan sai pakata tavaransa kasaan. Emi ei olisi halunnut millään päästää esikoistytärtään yliopistoon opiskelemaan. Teini oli vieläkin äitinsä pikkutyttö.

17nONgL.png

Emi oli luonnollisesti huolissaan siitä, kuinka Falan pärjäisi yksin kampuksella. Saisiko hän kavereita, osaisiko hän huolehtia itsestään, pysyisikö hän opintojensa tahdissa. Kaikki ne asiat huolettivat äitiä.

”Soita heti, jos tulee jotain. Oli sen sitten joku pienikin murhe”, Emi hoki niin kauan, kunnes Falan alkoi jo ärsyyntyä. Taksi odotti jo ulkona, mutta äidillä ei näyttänyt olevan mikään kiire.

”Kyllä minä pärjään”.

***

***

***

***

Tännekin uutta osaa, Huriyallekin ilmestyi toinen osa. Ja kiitokset edellisten osien kommenteista :)