***

***

***

***

 

Arba ja Eizo oli jätetty koulunportille mukanaan pienet laukkunsa ja ohjeet mennä ilmoittautumaan rehtorin huoneeseen. Muut paperiasiat, mihin tarvittiin sosiaalityöntekijöiden läsnäoloa ja nimiä, oli jo hoidettu pois alta.

Eizo hikoilu tuskasta ja jännityksestä, eikä Arbakaan järjin rauhallinen ollut. Toki hän yritti esittää, ettei häntä jännittänyt yhtään ihan vain Eizon takia, mutta kyllä hänenkin kädet hikosivat ja tärisivät.

Koulurakennus ei itsessään ollut järjin suuri, mutta kaksikko sai silti hetken ajan katsella ympärilleen yrittäen löytää oikean oven rehtorin huoneeseen. Toki heille oli annettu ohjeet, mutta ainakaan Arba ei niitä enää muistanut. Sossun ohjeet olivat kaikki unohtuneet jännityksen tieltä.

Onneksi muilla oli menossa tunnit, joten Arba ja Eizo saivat rauhassa etsiä oikean oven, löytäen sen lopulta. Koputtaessaan oveen Eizo kuuli Arban mutisevan, kuinka huonosti taas on hoidettu asioita ja muuta vastaavaa. Kauan heidän ei tarvinnut seistä oven takana, kun sisältä kuului jo kehotus astella peremmälle.

Rehtori Kagaku näpytteli vielä jotain koneelleen, kun Arba ja Eizo astelivat huoneeseen.

”Istuutukaa toki, tässä menee enää hetki”, hän sanoi vilkaistessaan kaksikkoa päin ja viimeisteli, mitä nyt ikinä oli tekemässäkään.

”No niin, Tervetuloa, millaiset ovat tuntemuksenne?” rehtori kysyi uusilta oppilailtaan lempeällä äänellä.

Arba hoiti enimmäkseen puhumisen, Eizo välillä mutisi jotain lisättävää, mutta nekin oli enemmän Arballe, joka toisi ne rehtorille. Kagaku kertoi heille koulunsäännöistä ja toimintatavoista, kertoi hieman opettajista, luokkaryhmistä ja tiloista, sekä myös harrastusmahdollisuuksista.

”Te menette kohta tekemään testin, jonka jokainen oppilas tekee tänne tullessaan. Sillä tavoin saamme sijoitettua teidän teille sopiviin ryhmiin. Eri-ikäiset oppilaat opiskelevat samoissa ryhmissä, riippuen ihan heidän omasta tasostaan. Teille suunnitellaan oma henkilökohtainen lukujärjestys”, rehtori selitti.

Kun rehtori Kugaka oli valmis, opasti nainen kaksikon tietokoneluokkaan, missä he suorittaisivat testin. Lehtori Nakada valvoi heidän testiä ja selitti vielä aluksi joitakin yksityiskohtia testiin liittyvistä asioista, mitä rehtorilta itseltään oli jäänyt mainitsematta.

***

***

Testeihin meni koko päivä, mutta ainakin he saivat tietää seuraavana päivänä olevansa lähes kaikki tunnit samassa ryhmässä, ainoastaan luovien aineiden tunnit he viettäisivät erikseen.  Eizo oli kauhuissaan joutuessaan eroon ainoasta ystävästään niiden tuntien ajaksi, mutta Arba vakuutti kaiken menevän hyvin.

”Eihän se ole kuin tunti tai pari, ja senkin ajat vietät maalaten”.

”Sitä paitsi sinähän voit saada kavereita. Voit vaikka liittyä jalkapallojoukkueeseen”, Arba ehdotti, mutta poika vain pudisti päätään.

”Enpä tiedä, muut oppilaat näyttävät jotenkin pelottavimmilta... ”

”Sinun pitäisi saada lisää itseluottamusta”, Arba totesi ja lähti johdattelemaan toista heidän aamun ensimmäiselle tunnille.

Ensimmäisen tunnin opettaja oli Keita Masabu, poikien asuntolan valvoja. Mies opetti matikkaa, kemiaa, fysiikkaa, sekä liikuntaa. Hän oli myös jalkapallojoukkueen valmentaja. Miehen tunnit olivat vaihtelevia, välillä oppilaat saivat kirjoittaa käsi väsyneenä muistiinpanoja, laskea tehtäviä niin, että pää meni sekaisin. Joskus taas oli paljon rennompaa, asioista keskusteltiin ja pohdittiin yhdessä.

Tosin Eizon ja Arban luokassa vallitsi selvästi se, että äänekkäämpiä oppilaita ainoastaan kuultiin. Toisten päälle puhuttiin häpeilemättä, varsinkin jos ujoimpien. Eizo ei uskaltanut avata suutaan edes silloin, kun opettaja kysyi häneltä jotain. Se taas aiheutti muissa oppilaissa naurun tyrskähdyksiä ja Eizo halusi vajota maan alle. Hän vihasi koulua.

Ei opettaja itsekään aina kovin reilulta tuntunut. Arba rypisteli kulmiaan, kun opettaja sivuutti kokonaan muiden tirskumisen Eizolle. Tyttö saattoi vain toivoa, että Masabu ollut niitä opettajia, jotka osallistuivat oppilaitten kiusaamiseen. Silloin ainakin elämä muuttuisi paljon vaikeammaksi, mitä se nyt jo oli.

***

Eizon elämä ainakin muuttui vaikeammaksi, kun osa muista oppilaista otti hänet yleiseksi nyrkkeilysäkiksi. Hän kun oli tuoretta lihaa ja ujo kaiken sen lisäksi, oli muiden oppilaiden helppo kiusata häntä. Pahinta oli, kun koko kiusaaja porukka, koulun vaikeimmat oppilaat, kerääntyivät Eizon ympärille, kun kaksi senioria muksivat ja pilkkasivat häntä muiden nauraessa ympärillä.

Eikä kiusaaminen senioreihin jäänyt, kyllä muutkin jengiin kuuluvat tekivät kepposia Eizolle. Suosituin oli täydellä vesi-ilmapallolla kasteleminen, kun käytävällä oli muitakin oppilaita näkemässä. Klassinen pilkka, mikä nauratti kaikkia vuosi toisensa jälkeen.

Mutta kiusaamisen tyylin ja tahdin määräsivät kuitenkin jengin vanhimmat, seniorit Atsuna ja Kazuya. Se, mitä he sanoivat, olivat laki muille oppilaille. He osasivat puhua ihmiset ympäri ja kääntämään selkänsä reppanalta näyttävälle Eizolle.

Muut jengin jäsenet seurasivat mukisematta senioreita, nauroivat kiusatuille vahvistaakseen heidän asemaa. Osa oppilaista ei tehnyt mitään, vaikka heidän edessään nöyryytettäisiinkin joku. Kukaan ei uskaltanut nousta kiusaajia vastaan, sillä se tarkoittaisi kostoa kiusaajilta. Nöyryytystä, pilkkaa, väkivaltaa, ja kaikki se aina opettajien huomaamatta.

***

Eihän Eizo nyt täysin ollut kaikkien oppilaiden silmätikkuna ja olikin tutustumassa samanikäisen pojan kanssa ruokailun yhteydessä, kun pari vuotta vanhempaa poikaa istuutuivat heidän pöytäänsä. Eizo vaikeni heti ja yritti pysyä mahdollisimman huomaamattomana. Aluksi se näyttikin onnistuvan, kun hänen kaksi kiusaajansa keskittyivät juttelemaan omiaan.

Arba oli tullut myöhemmin syömään ja joutui siksi istuutumaan eri pöytään kuin Eizo, jonka pöytä oli jo täynnä. Arba sai ruokailuseurakseen tytön, joka välillä vietti aikaa kiusaajien porukassa. Tyttö yrittikin syödä reippaasti, jotta pääsisi pois tilanteesta. Ei häntä oltu tähän mennessä juurikaan kiusattu, mitä nyt välillä kuului pilkkaa selän takana, mutta ei Arba halunnut silti olla missään tekemisissä sellaisten henkilöiden kanssa, jotka nauttivat toisten nöyryyttämisestä.

Valitettavasti rauhallinen ruokailu sai ikävämmän käänteen, kun Matsu, Arbaa vastapäätä istunut tyttö, osoitti Eizoon päin. Mustahiuksinen kääntyi ihmeissään ympäri katsomaan vain nähdäkseen kaiken näyttävän normaalilta poikien pöydässä.

”Mitä…” Arban kysymys jäi puolitiehen hänen saadessaan salaattia ja majoneesia kasvoilleen. Ruokalasta alkoi kuulua pilkkaa ja naurua, kun Arba yritti pyyhkiä ruokaa pois kasvoiltaan ja rinnuksiltaan. Koulupuku pitäisi pistää pesuun. Matsu vain nauroi ja osoitteli nuorempaa tyttöä.

Myös poikienpöydässä intouduttiin leikkimään ruualla ja Eizo sai vierustoverinsa juomaveden kasvoilleen. Eihän se nyt niin ällöttävää ollut, kuin salaattia ja majoneesi, mutta ei se mukavalta tuntunut saada toisen juomavesiäkään kasvoilleen.

Eizo nousi ripeästi paikoiltaan ja yritti päästä pois ruokalasta kuivaamaan itseään, mutta häntä kiusanneella pojalla oli muuta mielessä. Muut ruokailijat olivat menneet hiljaisiksi Eizon noustessa, joten vettä heittäneen pojan nöyryyttävät sanat kuuluivat selvästi kaikkien korville. Eikä kiusaaminen enää pelkäksi sanalliseksi jäänyt ja Eizo sai lisää mustelmia kehoonsa.

Arba ei ollut kovinkaan usein todistamassa ystävänsä kiusaamista ja jos oli, niin silloin se oli jäänyt sanalliseksi, jolloin tyttö oli vain kiskonut poikaa perässään pois tilanteesta. Mutta nyt nähdessään toisten käyttävän Eizoa nyrkkeilysäkkinä Arba oli saanut tarpeeksi. Pilkkaava nauru oli katkennut heti, kun Arba nousi kiusaajaa vastaan. Ehkä tytön tulistumiseen vaikutti myös kasvoillaan olevat salaatin rippeet.

Valitettavasti juuri silloin tyttöjen asuntolan valvoja asteli ruokalaan kuullessaan mekkalaa sieltä, eikä hän pitänyt näkemästään. Vaikka Arba yritti puolustaa tekoaan, sai hän silti istumista. Onneksi myös vettä heittänyt poika sai istumista toisen opettajan valvonnassa, vaikkei Arba ollutkaan kovin tyytyväinen saamaansa saarnaan.

***

Eizo pakoili muita poikia pihalle illalla, vaikka hän olikin saanut olla loppupäivän melko rauhassa kiusaajiltaan. Ehkä Arban nouseminen heitä vastaan oli järkyttänyt, mutta tuskin sitä iloa kovin kauan kestäisi. Eizo haaveili jalkapallo joukkueeseen pääsystä, mutta hänellä ei riittänyt uskallusta osallistua muutaman kerran viikossa pidettäviin treeneihin. Sen sijaan hän iltaisin potki yksinään palloa pihamaalla niin kauan, kuin sai.

Arba sen sijaan sai istua illalla muutaman tunnin paikoillaan, selkä suorana ja katse eteenpäin, samalla kun hänen jälki-istuntoaan valvova opettaja pelaili itseään. Samaa istumista saisi kestää myös parina seuraavanakin päivänä, mutta Arba olisi tyytyväinen, jos Eizon pilkkaaminen vähentyisi edes vähän sillä.

Ja oli Arballa aikaa miettiä omiaan, samalla kun hän katseli narsistista opettajaansa. Hän yritti jostain keksiä jotain motivaatiota, jolla hän jaksaisi asua sisäoppilaitoksessa sen määrätyn ajan ilman, että hän päätyisi karkaamaan ja elämään pakoilen virkavaltaa ja sossuja.

”Mmm… Hyvältä näyttää… Oh, joko kello on jo tuon verran. No, neiti Ochiai, huomenna samaan aikaan. Ja muista tulla myös musiikin tunnille”, lehtori Maeda sanoi ja jatkoi itsenä peilaamista Arban kiiruhtaessa pois huoneesta.

***

***

Arballa ei ollut minkäänlaista luovaa taiteellisuutta, hän ei osannut pirtää tikku-ukkoja enempää ja soittaminenkin kuulosti pahemmalta kuin peltitynnyrin hakkaaminen. Ainakin lehtori Maedan mielestä, kun hän kuunteli tytön soittoyrityksiä.

”Ehkä olisi näin meidän kaikkien puolesta parasta, jos sinä et enää soittaisi pianoa. Koskaan.”

Eizo sen sijaan osoitti suurtakin taiteellista lahjakkuutta maalatessaan. Hän oli aluksi pelännyt näitä tunteja, mutta pojan yllätykseksi hän nauttikin niistä. Taidetunnit olivat ainoita kertoja, jolloin kiusaajat eivät voineet tehdä hänelle mitään.

Asiaan saattoi vaikuttaa se, että kaikki oppilaat olivat lehtori Shugemitsun valvovan silmän alla, eikä tämän naisen katseelta päässyt pakoon. Mikään ei jäänyt häneltä huomaamatta, eikä kukaan päässyt helpolla hänen tunneillaan. Kehuja harvoin sateli, mutta kritiikkiä sitten senkin edestä. Vaikka nainen olikin tiukka ja kovasanainen, piti Eizo silti hänestä. Syynä saattoi olla se, että nainen oli yhdelle Eizon maalaukselle nyökkäillyt hyväksyvästi.

***

Eizo ja Arba eivät olleet koulun ainoita nyrkkeilysäkkejä. Pojat ehkä suosivat eniten Eizoa, mutta tytöt olivat röyhkeimpiä ja heidän omana pilkan kohteena oli yksi senioreista, Manami. Arban oli paha myöntää, ettei hän ollut yllättynyt entisen asuintoverinsa kohtalosta. Tyttöhän oli aina ollut ujonpuoleinen ja syrjään vetäytyväinen. Joko Manami oli seinäruusu, haamu, jota kukaan ei nähnyt, tai sitten häntä kiusattiin.

Arba ei ollut oikein koskaan Manamin kanssa ystäviä, huolimatta siitä, että he olivat asuneet vuosia yhdessä. Ei hän silti pitänyt siitä, että toista kiusattiin. Mutta vanhemmat opiskelijan puolustaminen saattaisi vain pahentaa Manamin kohtelua. Arba punnitsi vaihtoehtojaan, miten hänen kannattaisi toimia, kun hän asteli jälleen kerran jälki-istunnostaan asuntolalle.

Huoneen toisessa nurkkauksessa istuivat Ginko ja Miko, jotka olivat tavallistakin tavallisempia opiskelijoita. Syytä, miksi he olivat päätyneet sisäoppilaitokseen, ei Arba tiennyt, eikä hän lähtenyt utelemaan. Heistä ei ollut mitään harmia, eivätkä he ottaneet osaa kiusaamistapauksiin, mutta he eivät myöskään lähteneet kiusaajia vastaan.

Tietokoneet kaikki oli varattu jengin jäsenille, joten Arballe jäi ainoaksi mahdollisuudeksi istua sohville. Joko Manamin viereen tai sitten Mizukon, Arban huonetoverin. Tyttö oli aina lukemassa kirjaa ja oli erittäin tylsää ja vaaratonta seuraa. Todellinen seinäruusu.

Arba istahti Manamin viereen, huokaisi turhautuneena ja toivoi nukkuvansa seuraavan kolmen vuoden yli. Valitettavasti hänen ajatuksensa katkesi, kun Manami hiljaisella äänellä pyysi Arbaa poistumaan hänen viereltään.

”Minä en halua elämäni vaikeutuvan lisää sinun takiasi”, tyttö mutisi ja niskojaan nakellen Arba siirtyi Mizukon viereen lukemaan tylsääkin tylsempää kirjaa.

***

Hiljaisuuden lähestyessä tytöt alkoivat siirtyä yksi toisensa jälkeen iltapesuille ja nukkumaan. Arba meni viimeisten joukossa ja hänen tullessaan huoneeseensa Mizuko oli jälleen lukemassa kirjaansa yläpedillä. Tytöt eivät varsinaisesti olleet ystäviä, mutta punapäältä Arba oli kuullut hyödyllisiä asioita, kuten kirjoittamattomia sääntöjä, mitkä oli hyvä tietää.

Arba vaihtoi myös yöpukuunsa, kun Mizuko päätti avata suunsa.

”Kaikkein helpoimmailla selviät näistä vuosista, kun yrität olla huomaamaton, haamu, jonka olemassa olo unohdetaan”.

Arba hymisi myöntävästi, mutta hän tiesi, ettei hän pystyisi katsomaan varjoista, kun hänen ystäväänsä höykytettäisiin kaikkien edessä. Eizo oli reppana, joka ei pystynyt sanomaan mihinkään vastaan. Poika varmaan tappaisi itsensä, jos Arba jättäisi hänet oman onnensa nojaan. Heidän olisi vain yhdessä sinniteltävä vuodet eteenpäin, kunnes he olisivat vapaita aloittamaan oman elämänsä.

***

***

***

Alkua oli aika vaikea kirjoittaa. No, melkein koko osa oli taas paljon uudelleen kirjoittamista, mutta eiköhän se ole nyt ihan tyydyttävä.