***

***

***

***

Dimaria suunnitteli ystäviensä kanssa lomareissua. Hän halusi ajatella muuta, kuin lääkärin ikäviä uutisia. Hän halusi ottaa lomaa ja nauttia ajasta ystävien kanssa, sillä koskaan ei tiennyt, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. 

Heidän osa-aikatyö oli loppunut ja ennen kuin he jatkaisivat elämässään uusiin seikkailuihin, he halusivat nauttia yhteisestä ajasta jossain. Mieluiten rannalla. Heillä oli tarpeeksi rahaa reissua varten, mutta edessä oli pari mutkaa.

"Dimaria, luuletko, että vanhempasi suostuvat siihen, että tulet mukaan?" Sayu kysyi ystävältään. He kaikki olivat oppineet siihen, ettei yksi heidän porukasta aina päässyt niin vain mukaan. Se vaati aina ylimääräistä suostuttelua lähes jokaiselta.

"En tiedä, viime aikoina he ovat olleet turhan tiukkoja", Dimaria sanoi ja mutisi olevansa jo täysi-ikäinen. Osa heistä alottaisi yliopistossa reissun jälkeen, osa jatkaisi suoraan työelämään.

"Ei meidän ole mitään järkeä lähteä, jos yksi jää pois", Norikon poikaystävä sanoi ja muut nyökyttelivät mukana.

"Yritän parhaani, mutta nyt edessä oli lentomatka ja muuta, joten epäilen, etteivät he ihan helposti anna lupaa".

Dimarian ystävät lähtivät jokainen omiin koteihinsa ja tyttö itse jäi olohuoneeseen odottamaan vanhempiensa kotiin tulemista töistä. Kun ovi kävi, Dimaria tiesi hetkensä koittavan. Hän osasi jo melkein arvata vastauksen, mutta aina piti yrittää. 

"Äiti, isä, me oltais kavereiden kanssa lähdössä pariksi päiväksi rannalle...", Dimaria aloitti ja kertoi vähän heidän matkasuunnitelmistaan. Isän ilme jo kertoi, mitä mieltä hän oli koko ideasta, mutta äidin ilme oli lukukelvoton. Se herätti pientä toivoa tytön sisällä, sillä yleensä Rin oli ensimmäisenä torppaamassa kaikki ideat.

"Olisi niin mukavaa ja mahtavaa päästä muiden kanssa rannalle nauttimaan yhteisestä ajasta. Sillä sen jälkeen jokainen meistä lähtee eri suuntiin, eikä tiedetä, milloin on aikaa kokoontua taas yhteen", Dimaria perusteli ja piti sormiaan ristissä. Hän puhui enemmän äidilleen, sillä loppujen lopuksi Rin päätti näistä asioista.

"Joten voinhan lähteä?"

"Enpä tiedä...", Yaqut aloitti ja vilkaisi sivusilmällä vaimoaan. Rin näytti pohtivan syvästi asiaa.

"En tiedä, onko se järkevää", Rin aloitti ja Dimarian kaikki toivo murskaantui sekunneissa. 

"Olet niin kaukana ja jos jotain sattuu. Osaavatko ystäväsi muka varmasti toimia oikein, jos tarvetta?"

***

Dimaria ei kuitenkaan luovuttanut, vaan soitti jo seuraavana päivänä Takuyalle. Oli aika ottaa järeämmät aseet käyttöön ja tuoda toinen vanhempien näytille. Tytön suunnitelma voisi joko onnistua tai mennä pahemman kerran metsään. Mutta riski oli otettava.

"Sinun pitää onnistua vakuuttamaan porukat", Dimaria selitti ja Takuya tietenkin lupasi auttaa tyttöystäväänsä. He kaikki halusivat koko porukalla rannalle ja olivat valmiita vaikka ryöstämään Dimarian, jos tilanne sitä vaatisi.

"Äiti tulee töistä aikaisemmin, joten kohtaat hänet ensin. Hän on lääkäri ja tekee lopulliset päätökset. Isä on helpompi, joten pystyn hoitelemaan hänet itsekin", Dimaria sanoi Takuyan tultua viimein paikalle. Poika vain nyökkäsi ja pyöritteli peukaloitaan hermostuneesti. Ensimmäistä kertaa hän tapaisi Rinin, eikä hetki tilanne välttämättä ollut paras mahdollinen hyvän ensivaiktelman tekemiseen.

Nuori pari jutteli kaikessa rauhassa, kun ovi kävi ja Rin asteli sisälle. Nainen oli hieman yllättynyt nähdessään vieraat kasvot heidän olohuoneessa, mutta ei antanut sen juurikaan näkyä ulospäin. Dimaria selvästi aikoi jotain ja Rin päätti odottaa, että tyttö ilmaisisi ajatuksensa ääneen.

"Äiti, tässä on Takuya, poikaystäväni. Ollaan seurusteltu jo aika pitkään", Dimaria sano ja nyt Rin oli todellakin yllättynyt. Hän ei ollut odottanut tapaavansa Dimarian poikaystävää. Oikeastaan, hän ei ollut edes odottanut tyttärensä seurustelevan. 

"Takuya on myös menossa rannalle ja ...", Dimaria jatkoi ja Rin tiesi melkein, mitä seuraavaksi oli tulossa.

"... hän tietää kyllä sairaudestani, sekä osaa ottaa sen huomioon. Todella hyvin".

Dimaria päätti viimein astua sivummalle ja antaa Takuyan hurmata äitinsä. Onneksi poika osasi olla karismaattinen ja loistikin töissä asiakaspalvelussa. Joten Dimaria oli melko luottavainen, että Takuya pystyisi vakuuttamaan Rinin päästämään 18-vuotiaan tyttärensä matkalle ystäviensä kanssa.

"Toivon, että olisimme tavanneet hieman erilaisimmissa merkeissä", Takuya aloitti ja Dimaria oli hieman yllättynyt, kuinka rennolta toinen kuullosti. Varsinkin, kun otti huomioon, kuinka hermostunut tämä oli ollut vain hetkeä aikaisemmin. Näytti, kuin kaikki se epävarmuus olisi kaikonnut sillä hetkellä, kun Takuya avasi suunsa.

"Mutta ymmärrät varmaan, ettei Dimaria pysty välttämättä tekemään kaikkea sitä, mitä te muut?"

"Tietenkin, emme anna hänen sairauden hidastaa, muttemme myöskään aio rasittaa häntä", Takuya vaakuuteli. 

"En silti oikein tiedä... Dimaria ei ole koskaan ennen matkustanut niin kauas..."

"Dimaria on aivan vieressäsi...", tyttö mutisi, kun kaksi muuta keskusteli aivan kuin hä ei olisi paikalla ollenkaan.

"Lupaan pitää silmällä häntä ja jos vähänkään näyttää siltä, ettei kaikki ole kunnossa, minä soitan suoraan teille", Takuya sanoi ja Dimarian teki mieli huokaista turhautuneena. Hän ymmärsi kyllä, että Takuya halusi saada Rinin suostumuksen, mutta jatkuvasti valvottuna oleminen ei juurikaan houkutellut.

"Hyvä on".

Dimaria ei meinannut uskoa korviaan. Äiti oli juuri antanut luvan.

"Oletko tosissasi? Kiitos kiitos!" Rin hymyili tyttärensä innostukselle, vaikka hänen sisällään kytikin pieni pelko. 

Takuya lähti kotiinsa pakkamaan ja Dimaria jäi odottamaan isänsä tuloa. Rin oli antanut suostumuksensa, mutta sillä ehdolla, että Yaqut suostuu myös. Ja Dimaria aikoi saada isänsä suostumuksen, vaikka mikä olisi.

"Isä... Äiti antoi juuri luvan lähteä sinne rannalle. Käyhän se myös sinulle?" Dimaria kysyi kaikkein herttaisemmalla äänellään. Yaqut pysyi hiljaa ja tutkaili tyttärensä kasvoja huolestuneen näköisenä.

"Jos äiti on antanut luvan, en näe, miksi minäkään en voisi siihen suostua", Yaqut sanoi ja ehti hädin tuskin lopettaa lausettaan, kun Dimaria jo halasi häntä tiukasti. 

"Kiitos isä, rakastan sinua!"

***

***

Lopulta kaveriporukka pääsi lomakohteeseensa, kaikilla taskuissaan Rinin ja Yaqutin numero hätätilanteita varten. 

Se ei kuitenkaan latistanut tunnelmaa. Kuusikko oli vuokrannut kaksi pientä lomamökkiä, tytöille oma ja pojille oma. He kuitenkin kokoonuivat tyttöjen mökin terassille tekemään päiväsuunnitelmiaan. Jokainen halusi eriasioita, joten kompromissien tekeminen oli hieman haastavaa.

Retket olivat lähes kokonaan poissuljettuja Dimarian takia, vaikka hänen puolestaan muut saisivat mennä. Sayun mielestä se olisi kuitenkin epäreilua ja kerta he olivat täällä yhdessä, heidän pitäisi myös tehdä asoita koko porukalla. 

"Täällä on kuumat lähteet, missä saa myös hierontaa. Mitä jos käytäisiin katsomassa, miltä se näyttää?" Noriko kysyi ja muut suostuivat lopulta. 

Kuumat lähteet olivat aika kaukana ja Dimaria tunsi väsyvänsä siinä helteessä. Heillä ei ollut edes vesipulloa mukana, joten kun he viimein löysivät perille, tyttö suunnisti suoraan lepäämään riippumatoille Takuyan seuratessa perässä. Muut menivät joko syömään, lillumaan lähteeseen ja hierontaan.

"Haluatko jotain tiettyä juotavaa, vai tuonko pelkkää vettä?" Takuya kysyi Dimarian päästessä viimein oikaisemaan itseään.

"Mikä vain käy, saat päättää", Dimaria vastasi ja mutisi perään, että hän haluaa palata taksilla takaisin.

Pimeyden laskeuduttua kuusikko palasi takaisin mökeilleen ja Dimaria suunnisti ensimmäisenä vessaan. Hänellä oli heikko olo, mutta ehkä se johtui vain kuumuudesta. Hän ei halunnut kertoa olostaan kenellekään ja yritti piilottaa vointinsa muiden katseilta. Vaikeaa se oli, mutta Dimaria ei halunnut turhaan huolestuttaa muita. Heidän pitäisi nautia reissusta, ennen kuin jokainen palaisi takaisin arkeen.

Nuoret päättivät mennä yöuinnille, sillä vesi näytti niin houkuttelevalta ja aallot olivat pieniä. Dimaria katseli terassilta muita hieman kateellisena. Hän osasi uida, mutta heikosti ja meressä uiminen olisi paljon raskaampa kuin uima-altaassa. Ja Dimaria tiesi, ettei hänen nykyisellä voinilla tulisi kuulonkaan lähteä porskuttelemaan aaltoihin.

***

***

Seuraavat päivät valkenivat yhtä aurinkoisina kuin heidän ensimmäinen lomapäivä oli. Nuoret kävivät välillä lähipaikkoja tutkimassa, mutta suurimmaksi osaksi he viettivät aikaansa rannalla. Etenkin Dimaria ei jaksnaut liikkua kovin kauas ilman heikotusta ja muut pitivätkin huolen, että hänellä oli vesipullolähettyvillä. Dimaria yritti myös pitää huolen, etei kukaan saisi selville, kuinka paljon häntä oikeasti heikotti.

Viimeisenä iltana he päättivät sytyttää nuotion rannalle ja paistaa vaahtokarkkeja. Heidän viimeinen aika yhdessä. Kuka tiesi, milloin he pystysivät seuraavan kerran näkemään koko porukalla. He nauroivat, juttelivat, hieman jopa itkeskelivät välillä ajatellessaan tulevaisuutta. Sayu ja Noriko olivat menossa yliopistoon, Kagome, Takuya ja Akio olivat saaneet työpaikan muualta.

"Entä sinä, Dimaria?" Akio kysyi, kun tyttö oli pysynyt hiljaa jo jonkin aikaa.

"Hmm... Lääkärille on aika ensi viikolla, mutta jonkinlaista hoitoa on luvassa", Dimaria vastasi ajatellessaan tulevaa tarkastustaan. 

"Ja tietenkin Takuyan kanssa muutetaan yhteen", hän naurahti, kun hiljaisuus oli vallannut muutkin.

***

***

Nuorten reissu oli onnistunut hyvin ja jokainen palasi kotiin. Rin ja Yaqut kutsuivat Takuyan heille illalliselle samana päivänä, kuin kiitokseksi pidettyään niin hyvää huolta Dimariasta. Takuya kertoi, kuinka kuumuus oli varmaan yllättynyt Dimarian, mutta ainakaan ulospäin tämä ei ollut näyttänyt huolestuttavan huonovointiselta. Rin näytti hyväksyvän vastauksen.

Tietenkin vanhemmat olivat heti kysyneet tyttärensä vointia ja näyttäneet helpottuneelta tämän kerrottua hymyillen kaiken olevan hyvin. Heidänkin silmissä Dimaria näytti voivan hyvin, jopa hymy näytti kirkkaammalta.

"Millaiset ne Dimarian hoidot muuten ovat?" Takuya kysyi, täysin puhdasta uteliaisuuttaan.

Yaqut vilkaisi tytärtään. Hän oli vieläkin hieman vihainen, että oli vasta tämän tultua reissusta kuullut tulevista hoidoista. Rin selitti Takuyalle, mitä oli luvassa ja miten heidän kannattaisi valmistautua. Rinin ja Yaqutin piti myös alkaa sopeutua ajatukseen siitä, että heidän ainoa tyttärensä oli pian muuttamassa yhteen poikaystävänsä kanssa.

Dimaria yritti pysyä kärryillä keskustelussa, mutta se tuntui olevan mahdotonta. Sanat puuroutuivat hänen korvissaan, pulssi tuntui kohoavan ja sydän löi epätahdissa. Häntä heikotti ja pelotti, kun sanat eivät lähteneet suusta. Hän ei pystynyt sanomaan mitään Takuyalle tai vanhemmillen.

Hänen silmissä sumeni ja maailma alkoi heilua. Hän ei kuullut, kuinka Takuya kysyi hänen mielipidettään johonkin. Hän ei kuullut, kuinka vanhemmat kutsuivat häntä, yrittivät saada hänen huomionsa.

Hän ei kuullut, eikä nähnyt enää mitään. Hän tunsi putoavan ja osuvan johonkin.

Maailma oli epätarkka. Dimaria ei tiennyt enää, mitä oli tapahtumassa. Hän ei kuullut tai nähnyt, kuinka vanhemmat yrittivät parantaa hänen asentoaan tuolien välissä tai kuinka Takuya soitti hätäkeskukseen. Ainoa, mitä hän tiesi oli se, että hänen matkansa näytti olevan kuljettu.

***

Rin ja Yaqut olivat odottaneet koko yön sairaalassa kuullakseen edes jotain Dimariasta. Takuya oli haettu kotiin, mutta vasta kun Rin oli luvannut soittaa heti pojalle, kun he kuulisivat jotain Dimariasta. Lopulta tuttu lääkäri asteli lasiovien takaa ja vanhemmat saivat tehdä parhaansa, etteivät he syöksyneet naisparan kimppuun vaatien vastauksia. 

Sanat "olen pahoillani", olivat ainoat, mitä Rin kuuli ennen kuin hän purskahti lohduttomaan itkuun. Yaqut tuijotti ulos yrittäen sisäistää juuri kuulemansa. Tämä ei voinut pitää paikkaansa, eihän? Tämän oli pakko olla pahaa unta. 

Ei voinut olla mahdollista, että heidän tyttärensä oli kuollut.

***

***

***

***

Ja näin, viimein, olen saanut tämän tarinan päätökseen. Nyt keskityn hetkeksi itseeni ja omaan elämääni (ja sen urille saattamiseksi), ennen kuin alan suunnitella mitään uutta tarinaa.

Aloitetaan tietenkin ihan alusta, Keita ja Asuka Ochiaista.Rakastuivat toisiinsa nuorena, saivat lapsen, mutta eivät olleet kykeneväisiä huolehtimaan hänestä. Huumeita, väkivaltaa ja poliiseja. 

Keita, joka nähtiin siis vain prologissa. Asuka kertoi miehen kuolleen ja perineen tältä pienen omaisuuden (kuka tietää, mistä rahat olivat peräisin). Jälkeenpäin ajateltuna miestä olisi voinut esitellä enemmänkin tarinassa...

Ja Asuka, joka tapasi huostaanotetun lapsensa tämän pyrkiessä Asukan omistamaan strippiklubille töihin. Ei koskaan saanut läheistä suhdetta Arban kanssa.

Ja Arba, (my favorite)! Arba kasvoi orpokodissa, josta siirtyi myöhemmin sisäoppilaitokseen. Muutti yhteen ihastuksensa kanssa, mutta arki yllätti heidät molemmat ja suhde loppui raskauden tultua ilmi. Arba on työskennellyt muotigurun assistenttina, stripparina/maskeerajana/tarjoilijana äitinsä omistamassa yökerhossa ja sen jälkeen hoitanut eri tehtäviä Underground-nimisessä toimituksessa.

Ja Arballahan oli kaksi miestä, Ensin hän oli Tatsuin (oikealla) kanssa ja saivat siis Eddan. Sen jälkeen Arba oli Yoshin kanssa (vasemmalla), he saivat kaksoset Ennon ja Esran. Tatsui tuli Arban elämään myöhemmin ja nainen yritti auttaa exäänsä takaisin jaloille. Yoshin hän tapasi työnmerkeissä ja päätyivät lopulta elämään onnellista perhe-elämää.

Edda, (hänen sukupolvensa oli tylsä pelata) oli kolmesta lapsesta vanhin. Kapinoi paljon teininä, mutta alkoi yliopistossa rauhoittua.

Ja Edda tapasi Iwaon deittipalstalla ja ensimmäiset treffit meinasivat mennä metsään. Naisella oli oma hieronta-yritys kotona ja kaksikko sai kolme lasta (Ishilly, Shalulia ja Ithnan)

Ishilly (joka on hyvin ruskettunut tässä) oli vanhin lapsista ja alkoi seurustella rikkaan lesken kanssa. Vaihtoi kuitenkin nuorempaan, Yasuhiroon ja he saivatkin vain yhden lapsen, Armakanin. Suhde ei ollut usein kovinkaan romanttinen, vaikka kaksikko yrittikin joskus jonkinlaista liekkiä sytytellä. Poikaansa he saivat läheiset välit vasta tämän yritettyä itsemurhaa.

Armakan, toinen suosikkini. Sellainen reppanapoika. Vanhemmat päättivät asioita hänen puolestaan ja Armakan janosi heidän huomiota. Päätyi lopulta kulissi avioliittoon ja liiton ollessa onneton yritti itsemurhaa.

Armakan oli kulissiliitossa Sakin kanssa ja he saivat kaksi lasta (Ikaruga, Ekaterina). Rahahanojen loputtua ylellinen elämä loppui, eikä Saki kestänyt muutosta, jonka seurauksena kaksikko erosi. Myöhemmin Armakan palasi teiniaikaisen kumppaninsa Ryoan luokse. Saki palasi kuvioihin, mutta pysytteli etäällä.

Ikaruga, pieni ongelma lapsi, joka oli katkeroitunut äidilleen ja maailmalle. Aiheutti ongelmia teininä, eikä tullut juttuun Ryoan kanssa. 

Oli On-Off-suhteessa Denjin kanssa ja heillä oli yksi lapsi, Hiramera. Ikaruga petti Denjin kanssa toista miesystäväänsä ja paljastuttuaan palasi lopullisesti yhteen teiniaikaisin ihastuksensa kanssa. Eivät olleet puheväleissä lapsensa kanssa.

Hiramera, kuuluisa ballerina, jolle tanssi oli tärkeintä elämässä. Ei ollut läheinen vanhempiensa kanssa.

Hiramera meni ainoan poikaystävänsä kanssa naimisiin ja he saivat kymmenen lasta (Razol, Raiosu, Sheba ja Seilah, Spinthus, Sakuraya, Radu, Enishida, Uhoricia, Dantalion). Liitto ei ollut kuitenkaan onnellinen ja Hiramera sairastui, ja kuoli myöhemmin.

Sakuraya oli kuudes lapsi, ei ollut läheinen kuin parin sisaruksensa kanssa. Joutui petetyksi, kun tyttöystävä loikkasi isoveljen kanssa sänkyyn.

Sakuraya tapasi Emin yliopsitossa ja meni naimisiin tämän kanssa. He saivat kuusi lasta (Falan, Sharrakan, Kamika, Kalifa, Shakuyaku ja Sa'id). 

Shakuyaku oli yksi kolmosista, perheen nuorimmista. Oli sisarustensa lailla lapsinero ja valmistui yliopistosta huippuarvosanoin.

Oli ensimmäinen sisaruksista, joka meni naimisiin ja sai lapsia. Oikeastaan hän oli ainoa, jolla oli lapsia. Raidenin kanssa heillä oli kaksi lasta, mutta kaksikko kuoli autokolarissa vähän ennen häitään.

Yaqut oli vanhempi ja hänellä on pikkusisko Paimon. Lapsuus ei ollut helppo, he Paimonin kanssa kiersivät jokaisen tätinsä ja setänsä talon, ennen kuin saivat tasapainoa elämään.

Yaqut tapasi Rinin baarissa ja kaksikko päätyi yhteen. Heillä oli vaikeuksia saada lasta, mutta lopulta heille siunaantui yksi tyttö. 

Dimaria syntyi heikkona ja teveys petti usein. Hän halusi kuitenkin kokea normaalia elämää, vaikka vanhemmat yrittivätkin suojella häntä kaikelta.

***

***

***

***

Keskustassa sijaitsevassa marketissa avattiin useampi paikka osa-aika työntekijöille.

Ja vastoin vanhempiensa toiveita, Dimaria haki ystäviensä kanssa töitä kesälle. Teini ei ollut odottanut saavansa paikkaa, mutta yllättyi, kun heidät kaikki oli palkattu. Tietenkin se oli vaatinut pitkiä keskusteluja vanhempien kanssa, mutta Dimaria oli hyvin tietoinen omasta sairaudestaan ja sen tuomista rajoista. Ja siksi hän olikin kertonut jo alussa työnantajalleen, että saattoi tulla päiviä, ettei hän ollutkaan työkykyinen.

Asiaa tietenkin helpotti sekin, että tytön ystävät olivat kaikki samassa paikassa ja vähintäänkin yksi heistä oli samassa vuorossa Dimarian kanssa. Joten ystävät pystyivät helposti pitämän Dimariaa silmällä, jos tämän vointi romahtaisikin yllättäen.

Tyttö oli onnistunut saamaan itselleen poikaystävän, joka oli myös saanut töitä samasta marketista. He harvoin päätyivät samalle työvuorolle, mutta silloin kun he olivat yhtä aikaa töissä, eivät he käyttäneet työaikaa flirttailuun. He olivat eri tehtävissäkin ja molemmat olivat niin paneutuneita omiin töihinsä, etteivät halunneet antaa suhteen häiritä. Vapaa-ajalle he sitten pystyivät olemaan toistensa kanssa rauhassa.

Huolimatta siitä, että market oli keskustassa, siellä harvoin oli ruuhkaa. Dimaria pystyi helposti lepäämään, jos siltä tuntui ja joku muu pystyi ottamaan kassan siksi aikaa. Heillä kaikilla oli hyvät mahdollisuudet taukoihin ja työilma piiri oli mukava. Asiakkaatkin olivat suurimmaksi osaksi kohteliaita ja mukavia.

Dimaria oli yleensä kassalla, koska se oli varmaan yksi kevyimmistä hommista. Hän pystyi tarpeen tullen ottamaan tuolin, jos alkoi hieman heikottaa. Dimaria piti myös asiakaspalvelusta ja tiesi olevansa onnekas, ettei hänen kohdalle ole kovin montaa töykeää henkilöä tullut. 

Välillä, kun Dimarialla oli energiaa ja hän kaipasi hieman liikkumista, tyttö vaihtoi ystävänsä kanssa paikkoja ja auttoi invertoinnissa. Varsinkin niinä harvoina päivinä, kun Dimaria ei tuntenut itseään kovin sosiaaliseksi, hän hoiti mieluummin hyllyjen täyttämisen. Jos joku kantoi tavarat hänelle, tietenkin.

Ja välillä hän hoiti myös asiakaspalvelu lähikontaktin muodossa esittelemällä tuotteita asiakkaille tai ohjaamalla heitä oikeille hyllyille. 

Ja kun oli sulkemisaika ja viimeiset siivoukset ennen kotia menemistä, silloin Takuya ja Dimaria saattoivat pelleillä keskenään tai flirttailla. Enää ei ollut asiakkaita näkemässä, joten heidän ei tarvinnut olla niin ammattimaisia.

Dimaria tiesi olevansa onnekas saadessaan Takuyan kaltaisen poikaystävän. Poika hyväksyi Dimarian sairauden, eikä pelästynyt siitä niin kuin suurin osa tytön koulukavereista ja poikaystävä ehdokkaista. Takuya otti huomioon Dimarian rajat, mutta ei kohdellut häntä kuin haurasta posliinikukkaa. Ja Dimaria arvosti sitä. 

***

Kotona vanhemmat tuntuivat yhä kiristelevän hampaita Dimarian työskentelystä, vaikka tyttö olikin luvannut huolehtivan itsestään. Mutta äiti ja isä olivat vain huolissaan, Dimaria ymmärsi sen kyllä. Mutta he antoivat teinin sairaudelle liikaa painoarvoa ja tilaa ajatuksistaan, ainakin tytön mielestä.

Samat fraasit oli toistettu niin monta kertaa, että Dimaria tiesi, mitä isä oli sanomassa jo ennen kuin sanat ehtivät lähteä tämän suusta.

"Tiedän, olette vain huolissanne".

Osa-aikatyö ei ollut ainoa asia, mikä vaivasi Yaqutia ja Riniä. He halusivat pitää tyttärensä lähellä, heidän silmien alla, jos jotain sattuisi. He eivät pitäneet siitä, kuinka Dimaria vietti aikaa ystäviensä luona tai kaupungilla. Varsinkin jos ilta oli jo saapunut, silloin teinin oli lähes juostava ovesta, vaikka se vain pahensi vanhempien huolta. 

Oli vähättelyä sanoa, että Dimaria oli turhautunut tilanteeseen. Tuntui, ettei hän saanut tehdä mitään.

"Te haluatte vain, että istun yksin omassa huoneessani ilman minkäänlaista sosiaalista elämää. Sekö muka parantaa?"

"Mutta Mari..."

"Älä Marittele siinä!" Dimaria harvoin huusi, mutta välillä hänenkin hermonsa paloivat. Oli hänelläkin oikeus suuttua, vaikka vanhemmat hyvää tarkoittivatkin. Tai ainakin yrittivät tarkoittaa.

Dimaria ei ollut edes viitsinyt mainita mitään Takuyasta, sillä se tietenkin vain lisäisi huolta vanhemmista. Oli jo nyt tarpeeksi raskasta vakuuttaa, että hänen kolme parasta ystäväänsä tiesivät sairaudesta ja siitä, miten toimia, jos jotain sattuisi. Ei Rinin ja Yaqutin tarvinnut joka kerta muistuttaa tytärtään samasta asiasta.

Ja jos Takuya tulisi vanhempien tietoon, siitä vasta myrsky nousisi. Tietenkin olisi perus "Tietääkö hän sairaudestasi?" ja "Osaako hän toimia hätätilanteessa" kysymykset, mutta sitten tulisi myös puhe teiniraskauksista, ehkäisystä, siitä mikä olisi muka sallittua ja mikä ei. Dimaria tuskin pääsisi edes ulos kahdeksan jälkeen.

Ja ainoa, mitä Dimaria halusi, oli olla normaali teini. Tai niin normaali kuin pystyi. Mutta vanhemmat eivät tuntuneet tajuavan asiaa hänen näkökulmastaan. He olivat antaneet pelolle liikaa valtaa voidakseen edes ajatella järkevästi. Jopa Rin, joka oli itsekin lääkäri, ei pystynyt ajattelemaan muulla tavoin kuin ylihuolestuneena äitinä.

"Dimaria...", ne riidat eivät koskaan päättyneet hyvin. Tietenkin Rin sekä Yaqut ymmärsivät, että teinillä oli murrosikä ja kaikki ärsytti, kompromissit olivat mahdottomia ja vastoin vanhempien toiveita oli vain pakko toimia. He ymmärsivät, mutta silti se sattui. He luulivat ymmärtävänsä.

Dimaria rynnisti tavalliseen tapaansa ulos talosta, tunsi Rin suurta lohduttomuutta. Yaqut yritti kannustaa vaimoaan, vaikka itsekin tunsi huolta ja epäonnistumista. Tekivätkö he oikein? Oliko Dimaria kuitenkin oikeassa? Olivatko he antaneet liikaa valtaa pelolle, kun he halusivat vain pitää lapsensa turvassa.

"Dimaria on vahva... Olet sanonut sen itsekin", Yaqut mutisi vaimonsa korvaan, yritti hymyillä kannustavasti heitä molempia varten. Mutta sanat silti tuntuivat vierailta. Hän ei päässyt irti ajatuksesta, että kuolema kurkki koko ajan Dimarian olan takaa.

***

Dimaria usein pakeni Takuyan luokse tai kaksikko meni yhdessä viettämään aikaa kaupungille. He olivat lähes tyypillinen teinipari, koko ajan viettämässä aikaa yhdessä. Onneksi Dimarian ystävätkin seurustelivat, joten joskus koko sakki meni tuplatreffeille ja viettämään yhteistä aikaa. 

Dimarian ja Takuyan mielipuuhaa oli keilaaminen. Vaikka Dimaria aloittikin harrastuksen vasta Takuyan kautta, oli tyttö siinä lähes luononlahjakkuus. Takuya itse oli pienestä pitäen keilannut, mutta Dimarian innostuessa harrastuksesta alkoi kaksikon pisterot pienentyä kerta toisensa jälkeen.

Onneksi Takuya ei ollut kilpailuhenkinen, eikä heidän välille syntynyt riitoja keilauksen merkeissä. Toki he riitelivät, mutta ylensä riidan aiheet olivat aivan muualta, kuin heidän yhteisestä harrastuksesta. 

Välillä Dimaria tosin mietti, mahtoika Takuya joskus keilata huonommin vain antaakseen hieman lisätasoitusta tyttöystävälleen. Mutta ajatus ei ärsyttänyt häntä niin paljon, kuin olisi luullut. Ainakaan Takuya ei nostanut joka asiassa Dimarian sairautta tai heikompaa kuntoa esille.

Takuya kyllä tarkkaili koko ajan Dimaria, millon tämä väsyi tai näytti huonovointiselta. Kun nämä merkit alkoivat näkyä, nuorukainen aina ehdotti pientä lepohetkeä. Joskus hän jopa itse väitti olevansa väsynyt tai jalkoja särki. Dimaria arvosti, ettei hänen poikaystävänsä ollut hyysämässä hänen ympärillään, vaan osasi toimia hienovaraisesti.

Kaksikko jopa suunnitteli yhteistä tulevaisuutta, vaikka nuoria olivatkin. He aikoivat mennä kihloihin, muuttaa yhteen pieneen asuntoon keskustaan, mennä naimisiin ja perustaa perhe. Erityisesti Dimaria odotti kaikkea tuota, varsinkin kotoa pois muuttamista. Että hän saisi viimein itse määrätä omasta elämästään.

Dimaria tiesi, että pitkänajan suunnitelmat olivat epäluotettavia ja että ne aina saattoivat muuttua. Mutta hän ei voinut itselleen mitään. Hän oli rakastunut, hän halusi yhteisen tulevaisuuden Takuyan kanssa. 

Hän halusi jo aloittaa uuden luvun elämästään.

***

***

Ennen uutta lukua Dimarian piti käydä tutuissa lääkäritarkastuksissa. Viime kerralla testit olivat olleet poikkeavia, mutta syyksi oli todettu jälleen vain flunssa, jonka Dimaria onnistui hyvällä ennaltaehkäisyllä lähes välttämään. Toki hän oli ollut väsyneempi ja joutunut vuodelepoon, mutta sairaalalta oli vältytty.

Mutta lääkäri oli silti halunnut ottaa uusia verikokeita pienemmällä aikavälillä ja Dimaria oli vieraillut sairaalassa vanhempiensa tietämättä useammin kuin olisi halunnut. Hän oli pyytänyt lääkäriä olla mainitsematta vierailuja vanhemmille, johon tämä oli vastahakoisesti suostunut. Tosin vielä ei ollut kyse mistään hengenhädästä, joten lääkärillä ei ollut syytä rikoa potilaansa luottamusta.

Yleensä lääkäri veisi potilaansa yksityiseen tilaan, mutta tällä hetkellä kukaan ei ollut lähettyvillä ja Dimarian puolesta he saattoivat käydä keskustelun siltä seisomalta. Se oli paljon rennompaa ja vähemmän ahdistavaa. Ja he olivat jo niin tuttuja lääkärin kanssa, etteivät he välittäneet turhista virallisuuksista enää.

"No, mitä vereni tällä kertaa kertoo?" Dimaria kysyi vaihdettuaan ensin kuulumisia lääkärinsä kanssa. Rin oli kerran kysynyt, halusiko teini vaihtaa sairaala tai lääkäriä, mutta tyttö oli heti kieltäytynyt. Hän piti heidän potilas-lääkäri-suhteesta. Kuinka usein potilaat saattoivat vitsailla lääkäreidensä kanssa samalla tavalla, kuin Dimaria?

"Onko vointisi ollut millainen viime aikoina?"

"No tuota... Ihan okei, luulen. Toki välillä väsymys iskee helposti, pulssi kohoaa ja on hengitysvaikeuksia. Mutta nythän on vielä flunssakausi ja minullahan on suurempi riski sairastua uudestaan, vai mitä?" Dimaria vastasi ja alkoi hieman jo huolestua.

Lääkärin ilme oli vakava. Dimarian hymy alkoi hieman horjua.

"Valitettavasti kaikki testit osoittavat yhä muutoksia, eikä parempaan suuntaan. En usko, että kyse on enää flunssasta".

"Mitä tarkoitat?"

"Että meidän pitää siirtyä tarkempiin testeihin, suunnitella jatkotoimenpiteitä. Voi olla, että edessä on uusi leikkaus".

***

***

***

***

Enää viimeinen osa jäljellä ja sitten on tämäkin tarina saatu päätökseen. Olikin aloittanut uuden tarinan, mutta köh köh... se jäikin kesken. oi olla, että aloitan sen myöhemmin uudelleen, mutta juuri nyt en jaksa. Aika ei tahdo riittää tällä hetkellä.

***

***

***

***

Dimaria asteli tutuista sairaalan ovista sisälle. Oli jälleen säännöllisten tarkastusten aika ja vaikka teini saikin vapaata koulusta, ei hän hyppinyt riemusta sisälle. Sairaala oli ikävän tuttu paikka ja vaikka henkilökunta olikin tullut tutuksi, niin se ei parantanut yhtään paikan tunnelmaa.

Vanhempien ei tarvinnut enää tulla tytön mukaan kuulemaan melko tutuiksi tulleita tuloksia. "Kaikki ok, sairaus on yhä läsnä, mutta mistään hengenvaarasta ei ole kyse. Voi jatkaa normaalia elämää". Dimaria toivoi, että tarkastuksia voisi vähentää, hän ei kovin mielellään käynyt verikokeissa ja muuten sorkittavana.

Lääkärin huoneeseenkin oli jo helppo löytää. Dimarian lääkäri oli ollut mukana tytön elämssä syntymästä asti ja kaksikon suhde oli jo hyvin tuttavallinen. Dimaria pystyi puhumaan suoraan ja varmasti lääkäri itsekin heitti huulta ja puhui epävirallisesti. 

"Hei Dimaria, miten on mennyt? Onko voinnissa ollut muutoksia?" Lääkäri kysyi laitettuaan paperit pois.Teini istui omalla paikallaan ja kertoi, ettei mikään ollut muuttunut.

"No otappa sitten paitaa pois, niin kuunnellaan sydäntä ja keuhkoja".

Kun lääkäri oli perus tarkistukset tehnyt sekä kirjanut ne itselleen ylös, pyysi hän Dimariaa siirtymään toiselle tuolille, jossa hän jatkoi tytön tutkimista. Samalla lääkäri kysyi kysymyksiä niin teinin voinnista kuin tämän koulumenestyksestä.

"No onko sitä poikaystävää vielä löytynyt?"

"Ei nyt varsinaisesti..."

"Okei, voit levätä siinä vähän aikaa, kunnes hoitaja tulee hakemaan sinut verikokeisiin", lääkäri ohjeisti ja lähti itse etsimään seuraavia kaavakkeita valmiiksi. Dimaria sulki siksi aikaa silmänsä ja tasasi hengitystään. Ehkä hän oli saamassa flunssan, kun niin nopeasti tuli hengästettyä.

Lopulta tuttu hoitaja asteli huoneeseen ja pyysi Dimariaa seuraamaan. Kyllä tyttö osaisi jo itsekin kulkea sairaalan sisällä, mutta olihan se aina mukava kulkea jonkun toisen kanssa. Varsinkin jos hoitaja sattui olemaan hyvän näköinen mies. 

Dimarialta otettiin verikokeet, niin kuin lähes joka kerta, kun hän tuli tarkastuksiin. Ja koskaan niistä ei löytynyt mitään poikkeavaa. No, poikkeavaa hänen mittapuulla. Kun lääkäri asteli tulosten kanssa huoneeseen, Dimaria jo arvasi, mitä tämä seuraavaksi sanoisi. 

"Kaikki ok, vai mitä? Voin lähteä?" Tyttö kysyi ja oli valmis nousemaan penkiltä. Mikään ei ole ollut pielessä sen jälkeen, kun hänelle oli tehty leikkaus taaperona. Tietysti sairastuessaan flunssaan tai muuhun nuhakuumeeseen Dimaria oli heikommassa kunnossa kuin muut, ja silloin yleensä piti vierailla sairaalassa. 

"Istuhan vain takaisin", lääkäri sanoi ja Dimarian hymy hyytyi äkkiä. Yleensä hän voisi tässä vaiheessa lähteä pois, kunhan lääkäri oli muistutellut elintavoista. Mutta nyt Dimaria tuijotti vakavan näköistä naista ja alkoi hieman huolestua. Löytyikö verikokeista jotakin vakavaa?

"Kokeista löytyy poikkeavuuksia, joten meidän täytyy tutkia sitä tarkemmin. Kyseessä voi olla alkava flunssa, kuten epäilitkin, mutta tule uudestaan ensi viikolla. Tietenkin, jos vointi huononee, niin heti takaisin", lääkäri ohjeisti ja Dimaria yritti sisäistää kuulemaansa. 

Koulussa oli flunssaa liikkeellä, joten ehkä kyse ei olisi mistään vakavammasta. Toki Dimarian suhteen flunssakin oli vakavasti otettava, mutta yleensä siitä selviäisi kunnon levolla. Teini ei halunnut pelotella itseään enempää ja kieltäytyi ajattelemasta pidemmälle. Asia selviäisi seuraavalla viikolla, kun häneltä otettaisiin uudet verikokeet. Jos se on flunssa, niin sen saa sitten tietää paremmin.

Kotiin tullessaan Dimaria huomasi vanhempien olevan jo kotona. Äitikin oli viimein lopettanut toisen ylimääräiset työnsä ja toimi tällä hetkellä yleislääkärinä pienessä terveyskeskuksessa. Kalifan rahat olivat todellakin kattaneet lähes kaikki velat ja helpottanut perheen arkea, vaikka Yaqut hampaita kiristelikin joka kerta, kun asia tuli puheeksi.

"No, onko kaikki kunnossa?" Rin kysyi heti nähdessään tyttärensä astelevan sisälle.

"Joo, koulussa on vain flunssaa liikkeellä, joten täytyy olla varovainen", Dimaria sanoi totuutta kaunistellen. Vanhemmat huolehtivat jo muutenkin tarpeeksi, niin turhaan teini ruokki heidän huolta kertomalla verikokeiden olleen poikkeavia normaalista.

"Muista siis pestä kädet hyvin ja kertoa heti, jos olo alkaa tuntua heikolta, okei?" Rin sanoi ja Dimarian teki mieli huokaista syvään. Hän oli kuullut saman lauseen niin monta kertaa, että hän alkoi jo kyllästyä siihen. Hän tiesi vanhempien vain huolehtivan hänestä, mutta silti...

"Kyllä kyllä, olet kertonut tuon saman monta kertaa ja olenko koskaan valehdellut?" Dimaria kysyi, vaikka mielessään huomauttikin itselleen juuri niin tehneensä. Mutta kerta se oli ensimmäinenkin. Rin kuitenkin nyökkäsi hyväksyvästi päätään ja jatkoi keskustelua miehensä kanssa.

Dimaria siirtyi vanhempiensa työhuoneeseen koneelle. Hän oli toivonut omaa kannettavaa jo monta vuotta, mutta sekä Rin että Yaqut kieltäytyivät. Heitä pelotti, että tytär vain valvoisi yöt pitkät koneella, eikä muistaisi mennä nukkumaan. Onneksi kumpikaan aikuisista ei juuri koneella käynyt, joten Dimaria sai olla työhuoneessakin aika rauhassa chattailemassa ystäviensä kanssa.

***

***

"Aiotko osallistua niihin koulun bileisiin?"Dimarian ystävä Kagome kysyi. Terveystarkastuksesta oli pari päivää ja koulun tanssiaiset olisivat muutaman päivän päästä. Dimaria halusi osallistua niihin edes kerran, mutta tietenkin vanhempien piti olla ylisuojelevia.

"Haluaisin toki, mutta sinähän tiedät, mitä porukat sanoo siitä...", Dimaria sanoi turhautuneena. Vaikkei häntä haitannut lapsena ollessa vanhempien ylisuojelevaisuus niin paljon, nyt teininä siitä oli alkanut tulla lähes rasite Dimarian elämässä. 

"On edes ihme, että he päästävät minut kouluun, saati sitten joihinkin juhliin. Tiedäthän, paljon ihmisiä, vähän tilaa, kuuma...", Dimaria luetteli samaa listaa, mitä hänen vanhempansa olivat monta kertaa luetelleet hänelle.

"Onko mitään keinoa, millä tavoin pääset mukaan? Tämä on ainoa kerta enää, kun voin osallistua näihin bileisiin...", Kagome kysyi ja Dimaria yritti miettiä parasta keinoa vakuuttaa vanhemmat antaa luvan osallistua.

***

Heti seuraavana aamuna tyttö päätti panna suunnitelmansa käytäntöön. Vanhemmat olivat jo aamupalalla Dimarian tullessa paikalle. Hän otti yhden munakkaan ja istui paikalleen. Vanhemmat toivottivat huomenet ja jatkoivat keskusteluaan.

Kun tuli hiljainen hetki, Dimaria päätti hetkensä koittaneen.

"Saanko osallistua koulun juhliin? Tämä on ainoa kerta, kun voin enää niihin mennä..."

"En tiedä, onko se kovin viisasta...", Yaqut tuumasi heti.

"Lupaan kuunnella vointiani, istua ja juoda, jos siltä vähänkin tuntuu. En ole edes yksin, vaan ystäväni ovat koko ajan kanssani, ainakin yksi heistä", Dimaria jatkoi ja yritti käyttää koiranpentuilmettään, tuloksetta. 

"Mari, tiedän, että haluat mennä niihin, mutta kun siellä on kerralla niin monta oppilasta, sinulla on suurempi riski menettää tajusi", Rin sanoi ja kääntyi Yaqutin puoleen hakemaan tältä tukea.

"Äitisi on oikeassa".

"Mutta kaikki ystäväni tietävät sairaudestani, se ei ole salaisuus. Oikeastaan koko luokka tietää. Ja ystäväni myös tietävät, mitä pitää tehdä, jos pyörryn tai jotain muuta sattuu", Dimaria vakuutti. Rin ja Yaqut miettivät pitkään, kunnes lopulta antoivat luvan.

Dimaria kiiruhti riemuissaan yläkertaan, kun vanhemmat alkoivat siivota keittiötä.

"Onko aivan varmasti viisasta antaa Dimarian mennä niihin juhliin?" Yaqut kysyi vaimoltaan. Rin näytti tuumivalta, ennen kuin vastasi:

"Kuulit, kun hän kertoi pari päivää sitten, että kaikki on okei. Ja jos hänen ystävänsä tietävät, mitä tehdä, niin uskon hänen pärjäävän. Meidän pitää ehkä kuitenkin antaa hänelle kotiin tulo aika, vai mitä?"

"Ehdottomasti!"

***

***

Kun perjantai lopulta koitti, oli Dimaria valmistautumassa huoneessaan ystäviensä kanssa. 

"En tiedä, mitä teen hiusteni kanssa... Kagome, auta", Dimari valitti ja brunette kiiruhti paikalle.

Sayu ja Noriko, Dimarian kaksi muuta ystävää, olivat myös laittautumassa Ochiain luona. 

"Kuinka sait vanhempasi suostumaan, että tulet juhliin?" Sayu kysyi oikoessaan hopeanvalkoista mekkoaan.

"Lupasin, että vähintäänkin yksi teistä pitää seuraa koko ajan ja että tiedätte, mitä pitää tehdä, jos jotain sattuu".

"Seuran pitäminen onnistuu, mutta toivon todellakin, ettei meidän tarvitse ruveta elvyttämään tai muuta vastaavaa", Noriko mutisi takaa, kun Kagome viimeisteli Dimarian hiukset ja meikin. 

"Olen samaa mieltä, oikeastaan tässä alkaa ihan jo hermostumaan, jos jotain sattuu...", Kagome lisäsi.

Tytöt olivat juuri tulleet alakertaan, kun Rin saapui töistä. 

"Ollaanpas tääll hienoina", nainen naurahti katsoessaan neljää tyttöä, jotka olivat laittaneet parasta ylleen.

"Okei Dimaria, pidä hauskaa ja muista juoda ja käydä välillä ukona haukkaamassa happea, jos siltä vähänkin tuntuu", Rin muistutti. Dimaria nyökytteli. Äiti oli sanonut samat asiat jo niin monta kertaa, mutta kerta tämä oli ainutlaatuinen tilaisuus, malttoi teini pitää suunsa kiinni.

"Ja soita, jos jotain sattuu".

"Joo, annoin Norille, Kagomelle ja Sayulle teidän numerot", Dimaria sanoi ja kolme muuta teiniä vakuuttelivat Rinin takaa pitävän huolta Dimariasta.

"Okei sitten, pitäkää hauskaa!" Rin toivotti ja kuin salamana nelikko oli ulko-ovella kiskomassa takkeja ylleen. Rin saattoi vain toivoa, että kaikki sujuisi hyvin. Että Dimaria tulisi ehjänä kotiin, onnellisena ja tyytyväisenä uusista muistoista.

***

***

***

***

***

***

***

***

Dimaria oli tavalliseen tapaansa piirtämässä yläkerrassa. Tytön leikit olivat aina rauhallisia, johtuen vanhempiensa suojelevaisuudesta. Tyttö ei saanut tehdä mitään, mikä voisi hiemankin rasittaa hänen kehoaan. Aikaisemmin se ei ollut haitannut Dimaria, mutta viime päivinä asia oli alkanut vaivata häntä.

Hän oli monesti jutellut vanhempiensa kanssa asiasta, mutta vastaus oli aina samanlainen. Dimaria ei saantut edes mennä yksin keinumaan, ei edes omalle takapihalle. Yaqut joutui suurimmaksi osaksi käsittelemään lapsensa kiukuttelut asiasta Rinin ollessa joko nukkumassa tai töissä.

Harvoin he näkivät naista tämän ollessa kotona. Ellei Rinillä ollut harvinainen vapaapäivä, oli hän hautaunut tyynyjen ja peittojen alle sängyssään.

Yaqut toivoi vaimonsa olevan enemmän läsnä, varsinkin kun äidin etäisyys tuntui alkavan vaivata myös Dimaria. Mutta samalla Yaqut huomasi, millaista Rinillä mahtoi olla miehen itse tehdessä useampaa työtä kerralla. Tosin Rin näytti onnistuvan paremmin keräämään energiaa, toisin kuin Yaqut.

Punapää oli ottanut myös vaimonsa paikan iltasatuja lukiessa. Vaikka Dimaria alkoikin olla jo vanhempi, tuntui tyttö aina nukkuvan paremmin, kun hän kuunteli satuja. Tai sitten se oli vanhempien puhe, joka rauhoitti hänet. 

Yaqut nautti niistä hetkistä, vaikka aluksi satujen lukeminen olikin tuntunut vaikealta. Mutta pikku hiljaa hän oli alkanut tottua niihin eläytymiseen ja lukemisesta tuli koko ajan helpompaa sekä hauskempaa. 

Rinin yövuorot alkoivat välillä myöhemmin, yleensä Dimarian mentyä jo nukkumaan. Äiti ja tytär eivät välttämättä nähneet toisiaan ollenkaan koko päivänä. Rin ei pitänyt tilanteesta, mutta jos velkoja ei makseta, Dimarian hoidot jouduttaisiin lopettamaan tai koko perhe menettäisi katon päänsä päältä.

Valitettavasti raha oli aina ongelma lähes jokaisessa perheessä, eikä Rin ja Yaqutkaan enää voineet vältellä siitä puhumisesta. Ei varsinkaan, kun Yaqut kieltäytyi jatkuvasti Kalifan tarjoamasta avustuksesta. Rin ei voinut ymmärtää miehensä jääräpäisyyttä ja Yaqut puolestaan ei jaksanut koko ajan yrittää selittää, miksei hän halunnut apua tädiltään.

Ylpeys oli yksi kuoleman synneistä ja ongelmien lähteistä, mitä Rinkin jaksoi koko ajan muistuttaa miehelleen. Vaikkei kumpikaan heistä kovin uskovaisia olleet, alkoi Yaqut hieman jo kyllästyä toisen muistutkseen demoneista ja synneistä.

Vaikka kaksikko riitelivätkin melko usein, malttoivat he yleensä pitää volyymi tason matalalla. Enää he eivät huutaneet toisilleen kurkku suorana, vaikka mieli olisi välillä tehnytkin. Huutaminen ei kuitenkaan auttanut tilannetta, mutta suurin syy kuitenkin oli se, että Dimaria oli seinän takana.

Joskus kuitenkin keskustelut muuttuivat kiivaammiksi ja jos tytöllä oli huono yö, saattoi hän välillä herätä vaimeaan keskusteluun. Koskaan Diamria ei kuullut selviä sanoja tai mistä oli puhe, mutta siitä vaimeasta keskustelusta huolimatta hän aisti, etteivät vanhemmat kovin iloisia olleet.

***

Kalifa oli sinnikäs, eikä lopettanut rahan tarjoamista, vaikka Yaqut monta kertaa kieltäytyi. Hän soitti vähintään pari kertaa viikossa ja yleensä se oli Yaqut, joka vastasi. Ja aina mies antoi kieltävän vastauksen ja sulki luurin, ennen kuin täti ehti edes päättää puhettaan. 

Rin toivoi miehensä kuitenkin nielevän ylpeytensä, varsinkin kun heille alkoi tulla lasku muistutuksia. Kalifan tarjoama summa oli suuri, kattaisi suurimman osan veloista. Ja Rin todellakin halusi vastaanottaa anteliaan tarjouksen sen enempiä miettimättä.

Joten kun Kalifa seuraavan kerran soitti ja Rin ehti vastaamaan, nainen päätti ihan omaa uteliaisuuttaan tiedustella, miksi vanhempi rouva oli valmis antamaan niin suuren summan heille noin vain. Vai mahtoiko toisella olla sittekin taka-ajatuksia. Kalifa kuitenkin vakuutteli olevansa täysin vilpitön, hän halusi auttaa ja ehkä hieman parantaa omatuntoaan, kuinka hän oli luovuttanut aikoinaan Yaqutin ja Paimonin suhteen.

Rin päätti puhelun vähän ennen kuin Dimaria palasi kotiin koulusta. Vanhemmat olivat yhtä mieltä siitä, eteivät he halunneet rasittaa lastaan rahaongelmilla. Dimarian ei kuulunut edes miettiä niitä asioita, eikä varsinkaan, jos hänen sairautensa oli syynä vanhempien ahdinkoon.

Toki tyttö oli utelias ja välillä kysynyt vanhemmiltaan, oliko kaikki hyvin. Mutta joka kerta Rin sekä Yaqut vakuuttelivat kaiken olevan täydellisesti ja hymyilivät päälle. Tietenkin Dimaria tiesi, ettei hänen sairautensa hoitokulut olleet halvimpia mahdollisia, mutta tyttö päätti pysyä vaiti, kerta vanhemmatkaan eivät halunneet asiasta puhua.

"Dimaria, mitä on ollut puhetta yksin ulkona leikkimisestä?"

"Ettei se ole mahdollista..."

"Niin, tulehan siis tekemään läksysi".

***

Dimaria ei halunnut joka ilta satua, tai ei ainakaan vanhempien lukemana. Välillä hän nautti itse lukemisesta ja saattoikin lukea puolille öihin asti. Vanhemmilla kun oli tapana lopettaa tiettyyn kellon aikaan, kun taas Dimaria saattoi helposti lukea luvun toisensa perään tarinaan eläytyneenä.

Sinä iltana tytön lukeminen kuitenkin keskeytyi, kun vanhempien huoneesta alkoi jälleen kerran kuulua kiivasta muminaa. Tyttö oli utelias kuulemaan, mikä aiheutti vanhempien välillä kitkaa. Hän ei halunnut näiden eroavan uudestaan. Hän halusi heidän olevan onnellisia ja että molemmat olisivat useammin kotona.

Rin oli päättänyt hyväksyä Kalifan tarjouksen, mitä Yaqut ei tietenkään voinut hyväksyä. 

"Kyse ei ole vain sinun ylpeydestä, Yaqut. Ymmärrätkö?"

"Minulla ei ole ongelmaa vastaanottaa rahaa, mutta en halua sitä Kalifalta. Oletko edes varma, että hänen aikeensa ovat puhtaat?"

"Olen, hän haluaa auttaa ja parantaa omatuntoaan".

"Eikö sinusta muka ole epäillyttävää, että hän nyt on alkanut tarjoamaan meille rahaa? Olemme olleet tässä tilanteessa jo liian kauan, miksi nyt?"

Dimarian uteliasuus voitti ja tyttö hiipi hiljaa vanhempien oven taakse, josta äänet kuuluivat helpommin. Hän halusi tyydyttää uteliasuutensa ja selvittää, mikä oli äidin ja isän salaisuus. Mistä he puhuivat aina, kun Dimaria nukkui. Tai pitäisi olla nukkumassa.

Tyttö lähes pidätti hengitystään ja terästi kuuloaan. Hän kuuli oman nimensä äidin suusta.

"... maksetaan Dimarian sairaalakuluja vielä pitkään, ellet sinä nyt niele ylpeyttäsi ja hyväksyt tädiltä rahat. Se olisi meidän kaikkien parhaaksi".

Tytö kuunteli vielä hetken vanhempiaan, kunnes oli paremmin perillä, mistä oli kyse. Hän olikin epäillyt sairautensa vievän ison osan vanhempien rahapussista, mutta että ongelma oli näin iso. Tyttö tunsi hieman huonoa omatuntoa asiasta ja päätti yrittää auttaa vanhempiaan.

***

***

Seuraavana aamuna Yaqut oli valmistanut aamupalan, kun Dimaria asteli alakertaa. Vanhemmat näyttivät normaaleilta. He hymyilivät aidosti toivottaessaan huomenet tytölle. Ilmapiiri ei ollut raskas, vaan normaali, niin kuin jokaisena aamuna. Rin kyseli Dimarian tulevasta päivästä, mitä oli koulussa luvassa.

Dimaria vastaili, mutta sekä Yaqut ja Rin huomasivat, että jokin painoi tytön mieltä. Että hänen mielessään pyöri kysymys, jonka hän halusi esittää, mutta ei uskaltanut tai tiennyt miten. He molemmat päättivät antaa aikaa. Dimaria saisi avattua suunsa omaan tahtiin, eikä painostamalla.

"Isä...?"

"Mmm?"

"Rakastatko minua?" Dimarian kysymys sai Yaqut melkein tukehtumaan munakkaaseen ja Rin katseli huolestuneena kaksikkoa.

"Tietenkin rakastan. Miksi kysyt?"

"Rakastatko äitiä?" Nyt vanhemmat nostivat kummastuneina kulmiaan. Mitä Dimaria oikein ajoi takaa?

"Tietenkin rakastan", Yaqut vastasi taas. Hän todellakin halusi tietää, mitä tyttö ajoi takaa.

"Jos rakastat meitä, niin voitko silloin hyväksyä Kalifa-tädin rahalahjoituksen?" Dimaria kysyi ja sillä kertaa hän sai kaksi hieman pelästynyttä ja hämmentynyttä katsetta. Dimaria kertoi kuulleensa heidän keskustelun viime yönä ja kuinka hän vain halusi vanhempien lopettavan riitelyn.

Yaqut ei pystynyt sanomaan ei Dimarialle ja suostui lopulta hyväksymään Kalifan tarjouksen. Rin oli hämmentynyt. Hän ei ollut uskonut Dimarian ottavan asiaa näinkin hyvin ja onnistuvan vielä ratkaisemaan vanhempiensa riidan. Mutta mikä tärkeintä, tulevaisuus näytti taas hieman kirkkaammalta, kun yksi murheista oli pois harteilta.

**

***

***

***

Koko rivitalo

Eteinen

Ovi johtaa kylpyhuoneeseen.

Kylpyhuone

Keittiö/ruokailutila

Takapiha

2.kerros

Oikealla reunassa näkyvä oven kaistale johtaa vessaan

WC

Parveke

Oikea ovi: Työhuone

Keskimmäinen ovi: Dimarian huone

Vasen ovi: vanhempien huone

Vanhempien huone

Dimarian huone

Työhuone

***

***

***

***

Rin oli huolissaan. Hän oli vähän aikaa sitten kokenut suuren järkytyksen, eikä ollut vieläkään toipunut siitä kunnolla. Kädet hikosivat huolesta ja sydän pamppaili rinnassa. Mutta Rin ei voinut näyttää mitään niistä ulospäin.

Dimaria oli pyörtynyt ja Rin oli nopeasti soittanut ambulanssin, joka oli kiikuttanut tytön sairaalaan. Paikka oli eri, missä Dimari yleensä kävi tarkistuksissa, mutta Rin ei jaksanut kyseenalaistaa ambulanssikuskien päätöstä tuoda tytön tähän sairaalaan.

Huoneen ovi rämähti auki Yaqutin juostessa paikalle. Rin oli soittanut miehelleen heti kun oli mahdollista ja kertonut Dimarian pyörtymisestä. He molemmat pelkäsivät pahinta. He elivät koko ajan pelossa, milloin Dimarian terveys romahtaisi, vaikka lääkärit uskoivatkin tytön paranevan koko ajan.

"Isä!" Dimaria huudahti ja vanhemmat pystyivät huokaisemaan helpotuksesta. Mistään vakavasta ei voinut olla kyse, sillä tyttö jaksoi istua ja puhua. Hän hymyili isälleen, joka tuli seisomaan sängyn toiselle puolelle.

"Mitä tapahtui?" Yaqut kysyi vedettyään hieman henkeä ja rauhoitettuaan sydämen tykytystään.

"Hän pyörtyi..."

"Mutta voin jo ihan hyvin. Isä, mennääkö tänään jäätelölle?" Dimaria kysyi keskeyttäen äitinsä.

"Enpä usko, että se on tänään mahdollista", Yaqut sanoi ja vilkaisi kysyvänä Riniä. Nainen oli kuitenkin itse toisessa sairaalassa töissä, joten hänen pitäisi olla paremmin perillä, miten jatkossa mennään.

"Meidän täytyy odottaa, mitä lääkäri sanoo testeistä. Jos pääset kotiin, niin se on lepoa. Huomenna voidaan katsoa, onko silloin jäätelöaika", Rin sanoi käyttäen sitä äänensävyään, ettei asiasta keskusteltaisi enempää.

Ja kuin tilauksesta, lääkäri asteli huoneeseen helpottamaan vanhempien hermoilua. Ainakin sitä he toivoivat. Lääkärin ilme oli vakava, eikä kertonut yhtään, olivatko uutiset hyviä vai huonoja. Yaqut ei pitänyt sellaisista lääkäreistä.

"Kyseessä on vain flunssa ja alhainen verenpaine. Dimarian historia huomioonottaen tavallinen flunssakin voi olla raskaampi hänelle kuin muille. Mutta kyse ei ole hengenhädästä", lääkäri sanoi, puhuen vain Rinille, vaikka Yaqut oli samassa huoneessa.

"Hänen täytyy muistaa levätä tarpeeksi ja juoda nestettä", lääkäri jatkoi kertoen ohjeita jatkoa ajatellen. Rin nyökytteli, vaikka joku hänen sisällään ei tuntunut hyväksyvän lääkärin diagnoosia. Se oli vain tunne, eikä Rinillä ollut mitään todisteita vakavammasta kohtauksesta, joten nainen ei voinu muuta kuin luottaa toiseen.

"Jes! Joten tänään pääsen kotiin? Ja huomenna jäätelölle? Muista isä, sä lupasit!" Dimaria hihkaisia riemuissaan kuultuaan lääkärin sanat.

"Milloin minä lupasin jäätelön?"

***

***

Dimarian sairaalaan joutuminen tuntui olevan lopullinen herätys vanhemmille. He tarvitsivat toisiaan, Dimaria tarvitsi heitä molempia. Yhdessä. Kokonaisena perheenä. Joten Yaqut muutti takaisin vaimonsa ja tyttärensä luokse. Hän oli vaihtanut työpaikkaa, työtunnit olivat sopivat ja mies ei ottanut liikaa stressiä elämästään. Tai ainakin hän yritti olla ottamatta.

"Eikö äiti tuu syömään?" tyttö kysyi istuuduttuaan isänsä viereen. Rinin oli pakko tehdä enemmän töitä maksaakseen velat, jotka eivät tuntuneet milloinkaan pienenevän. Onneksi Yaqutin työajat olivat Dimarian kouluaikojen kanssa samat, joten naisen ei tarvinnut hermoilla tyttärensä olevan yksin kotona.

Tosin se tarkoitti myös sitä, että Rin ei paljonkaan nähnyt perhettään enää. Jos hän oli kotona, hän oli useimmiten nukkumassa kerätäkseen voimiaan seuraavaa päivää varten. Yaqutista tuntui, kuin heidän osansa olisivat vaihtuneet. Nyt hän teki vain yhtä työtä ja huolehti Dimariasta, kun taas Rin teki useampaa työtä.

Välillä Yaqut pelkäsi, että Rin ajaisi itsensä loppuun. Toisaalta Yaqut yritti luottaa siihen, että Rin tietäisi paremmin omat rajansa ja mitä kävisi, kun hän ylittäisi ne rajat. Rin ei ehkä pystynyt näkemään miehensä psykoosioireita, mutta niitä oli yleensäkin vaikea huomata etukäteen. 

Mutta Rinin työtilanteen takia kaksikko harvoin näki toisiaan, yleensä se oli myöhään iltaisin Dimarian mentyä jo nukkumaan tai hyvin aikaisin aamusta, ennen tytön heräämistä. Rin tunsi huono omatuntoa jatkuvasta poissaolostaan, mutta ei voinut asialle oikein mitään.

Yaqut ymmärsi tilanteen jotenkuten, olihan hän itsekin ollut vastaavassa roolissa. Ainoa, mikä oli ehkä muuttunut ennen Yaqutin psykoosia oli, etteivät he enää tapelleet joka hetki. He eivät juuri puhuneet raha-asioista ja kuluista, vaan yrittivät keskittyä muihin keskustelun aiheisiin.

Koska Rin oli jatkuvasti töissä, oli Yaqut ottanut tehtäväkseen saattaa Dimaria koulubussiin. Paimon oli kertonut veljelleen sen olevan turhaa, muta Yaqut nautti niistä hetkistä Dimarian kanssa. Rinille se oli ollut tytön terveyden varmistamista ja suojelemista, Yaqutille se oli vain yhteisiä hetkiä.

Vaikka Dimaria välillä pyysikin voivansa mennä yksin odottamaan, ei Yaqut suostunut siihen. Ensiksikin hän ei halunnut aloittaa Rinin kanssa tappelua siitä aiheesta. Toisekseen Yaqutilla ei ollut kiire töihin ja välillä hänellä oli vapaapäiviä, joten Dimarian saattamisesta ei ollut mitään haittaa isälle.

Kalifa oli yrittänyt ottaa taas vaihteeksi roolia siskonlastensa elämästä ja Yaqut löysi sen hyvin ärsyttävänä piirteenä. Tädistä ei ollut kuulunut mitään vuosiin ja nyt yht'äkkiä, heidän heikkona hetkenä Kalifa kuvitteli voivansa marssia heidän elämään ja kertoa, miten tehdä asioita.

Ja mitä Yaqutin ylpeys ei sallinut, oli tädin tarjoamaa rahan vastaanottamista. Kalifa sinnikkäästi yritti helpottaa Yaqutin perheen raha-ahdinkoa tarjoamalla osan säästöistään. Mihinkö yksinäinen vanha rouva käyttäisi suurta säästöään? Jos Sa'id tarjoaisi, ehkä Yaqut voisikin sen hyväksyä, mutta jostain syystä hänen oli vaikea hyväksyä apua Kalifalta.

***

Valitettavasti täti oli hyvin sitkeä henkilö ja eräänä päivänä rouvan soittaessa jälleen samasta asiasta puhelimeen vastasikin Rin. Naisella oli harvinainen vapaapäivä kootakseen voimavarojaan ja olla kotona perheen kanssa. Tosin Dimaria oli koulussa ja Yaqut töissä, joten ensin Rin sain nauttia yksinäisyydestä.

Nainen oli hyvin yllättynyt Kalifan puhelusta ja he vaihtoivatkin kuulumisiaan. Rin kertoi hieman Dimarian voinnista, mikä oli yhä hyvä ja että Yaqutillakin meni hyvin. Kun oli Kalifan vuoro kertoa soittonsa syy, oli Rin hyvin yllättynyt kuulemastaan. Yaqut ei ollut puhunut sanaakaan hänelle rahoista, jotka he voisivat saada helpottamaan velkataakkaa.

Rin päätti yrittää rauhoittua ennen miehensä kotiin palaamista. Hän halusi soittaa Yaqutin työpaiaklle, vaatia selitystä salailusta, mutta hän malttoi mielensä. Kaikelle oli aikansa ja paikkansa, mutta Rin aikoi joka tapauksessa puhua sen päivän aikana miehensä kanssa raha-asiosta. Viimein.

Yaqutin tullessa kotiin mies ei ollut tietoinen, mikä häntä oli odottamassa. Hän meni suorintateitä keittiöön ja alkoi valmistaa illallista. Rin ei ollut hyvä keittiössä, jopa Dimaria oli sen sanonut syötyään isänsä ruokia. Ruuanalaitosta olikin tullut miehelle pieni harrastus, jota kautta hän pääsi toteuttamaan itseään.

Rin päätti illallista odotellessaan etsiä uutta sivutyötä. Hän halusi olla enemmän kotona tai ainakin, että hänellä olisi paremmat työajat. Sairaalassa olemisen lisäksi hän piti välillä terapiaistuntoja tai soittotunteja. 

Rin rakasti musiikkia, mutta valitettavasti Dimaria ei ollut perinyt äitinsä lahjakkuutta sen parissa. Ei, vaikka Rin kuinka yritti opettaa tytärtään nuotteja ja koskettimia. Sitä ei voinut edes kutsua musiikiksi, mitä Dimaria teki. Se oli vain koskettimien hakkaamista.

"Ruoka on valmista!" Yaqut kutsui toivoen melun lakkaavan siihen, mutta turhaan. Vaikka Dimaria oli lahjaton, hän piti soittamisesta.

"Mari... Syömään, voidaan jatkaa joskus toisten...", Rin yritti.

Mutta tyttö ei kuunnellut äitiään tai isäänsä. Hän tiesi olevansa toivoton tapaus, eikä hän edes halunnut olla mikään huippumuusikko. Hänestä oli vain hauskaa pitää jonkinlaista melua, ärsyttää vanhempiaan sillä ja nauraa heidän kärsimykselle.

"Milloin tämä loppuu?" Yaqut vaikeroi tullessaan lähemmäksi.

"No, antaa hänen soittaa..."

"Soittaa? Metelöidä pikemminkin..."

***

***

***

***

Kiiiiitos paljon edellisiin osiin tulleista kommenteista :D Niitä oli mukava lukea! 

Loppu lähenee Ochiailla, mutta en lupaa, että paketti saadaan kasaan ennen vuoden loppua...

Pohjakuva

Eteinen

Käytävä

Vasen ovi: Vierashuone/Paimonin pojan huone

Oikealla keittiö

Keittiö

Vierashuone/Paimonin pojan huone

Kylphyuone

Olohuone

Paimonin huone

Takapiha

***

***

***

***

Kaifa oli ollut oikeassa Rinin ja Yaqutin suhteen suunnasta. He eivät allekirjoittaneet avioeropapereita, mutta Yaqut muutti siskonsa luokse asumaan, nyt kun naisen ex-mies oli löytänyt itselleen uuden asunnon. Yaqut sai Paimonin pojan huoneen käyttöönsä, sillä lapsi olisi vain silloin tällöin äidillään.

Paimon ikävöi poikaansa, mutta yritti nyt ensin kuitenkin keskittyä veljeensä. Nainen palasi myös takaisin töihin, joten Yaqut sai olla päivät yksin ja käydä välillä lääkärin juttusilla. Hänet oli ohjattu eri paikkoihin, mistä saada apua ja tukea.

Paimon oli koko ajan tukemassa isoveljeään. Yaqut oli ollut Paimonin tukena naisen ollessa pohjalla, kun kukaan muu ollut enää edes yrittänyt puhua järkeä hänelle. Joten nyt nuorempi halusi vuorostaan olla tukena, vaikkei Yaqut ollut yksin. Rin auttoi minkä pystyi, samoin Kalifa ja Sa'id.

Yaqut oli paljon yhteydessä vaimoonsa ja erityisesti Dimariaan. Välillä oli päiviä, kun punapää ikävöi perhettään, erityisesti pikku prinsessaansa, mutta onneksi oli puhelimet keksitty. Paimon asui sen verran kaukana, ettei Rinillä aina ollut aikaa kuljettaa tyttöä tapaamaan isäänsä, mutta Yaqut pyrki silti viettämään aikaa Dimarian kanssa, kun vain oli mahdollista.

Rin oli muuttanut pois heidän omakotitalosta, mutta nainen silti työskenteli ahkerasti. Heillä oli yhä velkaa, mutta päästäkseen takaisin pelikuntoon Yaqut ja Rin eivät juurikaan puhuneet raha-asioista. Yaqut arvosti sitä, vaikka tiesikin vaimonsa nyt kamppailevan yksin niiden asioiden kanssa.

Paimon kävi välillä työmatkallaan auttamassa Riniä, jos oli tarvetta, mutta nekin päivät oli harvassa. Ehkä Rinillä oli huono omatunto kaikesta tapahtuneesta, eikä halunnut vaivata Yaqutia ja tämän siskoa, ellei ollut aivan pakko. Joten yleensä pariskunnan puhelut oli lyhyitä, mutta Dimarian kanssa mies saattoi olla puhelimessa toista tuntia.

***

Välillä Paimonin poika tuli käymään ja nainen oli silloin onnensa kukkuloilla. Hän lähes tulkoon lelli ainoaa lastaan, osti tälle kaiken, mitä poika halusi ja Yaqut pyöritteli sivummalla silmiään. Ei hän väittänyt tietävänsä kaiken lastenkasvatuksesta, mutta punapää oli melko varma, että Paimonilla ja tämän miehellä tulisi olemaan vaikeuksia tulevaisuudessa poikansa kanssa.

Yaqut tiesi siskonsa yrittävän myös parannella välejään ex-miehensä kanssa ja ehkä nainen kuvitteli saavansa sen helpommin lahjomalla lastaan puolelleen. Ainakin ex-mies toi heidän lasta hieman useammin äidilleen, vaikka se yleensä tarkoitti joko Yaqutin siirtymisetä sohvalle tai pojan nukkuvan äitinsä vieressä.

Yaqut itse ei ollut kovin läheinen siskonpoikansa kanssa. Hän ei tiennyt, mistä jutella tämän kanssa. Joka kerta, kun punapää yritti aloittaa keskustelua, se kuoli melko nopeasti lyhyihin vastauksiin. Täysin Dimarian vastakohta. Välillä Yaqut ei meinannut saada suunvuoroa jutellessaan tyttärensä kanssa.

Paimon tuntui kunnostautuvan ruuanlaiton suhteen aina, kun hänen poikansa oli kylässä. Yaqut ei ollut perillä, mikä oli aiheuttanut eron hänen siskonsa liitossa eikä hän aikonut udella, sillä selvästi Paimon ei halunnut puhua siitä. Välit ex-mieheen oli siivilit ja poikansa kanssa Paimonilla oli ihan okei suhde, vaikka nainen toivoikin parempaa.

Välillä ex-mies liittyi myös illalliselle, yleensä silloin, kun hän haki heidän poikaa takaisin. Yaqut muisti miehen, kun tämä alkoi seurustella Paimonin kanssa ja kuinka hän oli pitänyt tästä. Nyt samassa ruokapöydässä istuessa Yaqutista tuntui, ettei toinen tuntunut pitävän hänen läsnäolostaan.

Sen huomasi helpoiten silloin, kun mies yritti kysellä Paimonilta, kuinka kauan tämä aikoi majoittaa veljeään luonaan. Ja Paimon vastaisi rauhallisesti hymyillen veljensä tilanteesta. Yaqutilla oli kummallinen olo. Hän oli läsnä, mutta kukaan ei tuntunut huomaavan häntä. Kysymys olisi voitu esittää suoraan hänelle tai ainakin antaa hänen itse vastata. Mutta kaikki kohtelivat häntä, kuin hän olisi vajaamielinen.

"Paimon, meidän pitää nyt lähteä".

"Okei, hyvää yötä, kulta. Soitellaan, okei?"

"Äiti, osta jooko se pleikka seuraavan kertaan".

"Yritän löytää sen", Paimon lupasi, eikä ollut kuulevinaan ex-miehensä mutinaa turhasta tavaramäärästä.

Yaqut oli samoilla linjoilla ex-miehen kanssa. Paimon lelli liikaa poikaansa, muttei hän uskaltanut sitä ääneen sanoa siskolleen. 

"Miksi noin myrtsi ilme?"

"Hmm... Mietin vain..."

***

***

Rin pysyi samalla kaupungin alueella, missä heidän omakotitalonsakin oli, mutta tällä kertaa nainen muutti isompaan vuokra-asuntoon Dimarian kanssa. Vuokra tietysti oli sillä alueella kaikkialla melko korkea, mutta Rin ei halunnut stressata tytärtään uuteen kaupungin osaan muuttamisella ja koulun vaihtamisella.

Ja uusi koti oli tarpeeksi iso heille molemmille.Heillä oli parveke ja pieni pihakin, johon Rin oli hankkinut keinun Dimarialle. Rin ei olisi mielellään muuttanut takaisin vuokralle, mutta onneksi hän löysi mieleisen asunnon, jossa oli rauhallisia naapureita. 

Muutettuaan vuokra-asuntoon Rinin olisi pitänyt etsiä uudet tilat terapiaistunnoilleen, joten nainen päätti viimein olevan aika vaihtaa alaa. Palkka tietenkin muuttui, ei parempaan suuntaan, joten Rinin oli pakko löytää jotain helppoja sivutöitä, mitä pystyi etänä tekemään. Ja joskus hän saattoi tehdä yksittäisi terapiaistuntoja joillekin, jos aikaa oli.

Dimaria ei ollut tietoinen vanhempiensa ahdingosta. Hän elelin melko suojattua elämää. Hän oli pystynyt viimein aloittamaan koulun, mutta Rin oli tehnyt selväksi, että tytön opettajat olivat tietoisia hänen terveydentilastaan. Vielä ei liikuttu täysin turvallisilla vesillä.

Äiti oli muutenkin hyvin suojelevainen tytärtään kohtaan, mutta Dimaria ei ainakaan vielä ollut hermostunut siihen. Ei tyttö oikeastaan edes tiennyt, etteivät vanhemmat näin suojelevaisia normaalisti olleet. Rin ei halunnut edes päästää Dimaria yksikseen takapihalle keinumaan.

Dimaria kuitenkin ikävöi isäänsä, jota hän näki niin harvoin. Rin oli kertonut, että Yaqut tarvitsi aikaa toipua, sekä heidän molempien piti pohtia suhdettaan. Dimaria pelkäsi vanhempiensa eroa, mutta Rin vakuutti kaiken kääntyvän parempaan suuntaan. Tauko tekisi hyvää heille molemmille ja Yaqut yrittäisi käydä katsomassa tytärtään mahdollisimman usein.

Oikeastaan Rin ja Yaqut soittelivat toisilleen melko usein. Yleensä se oli arkipäivän asioista ja Dimariasta. He eivät halunneet puhelimitse käydä vakavia keskusteluja, sillä jos meno kiihtyisi, he vain löisivät toiselle luurin korvaan, eikä sillä ratkastaisi mitään.

Yaqut yritti käydä katsomassa Dimaria joka viikko, viettäen aikaa tyttärensä kanssa ja myös Rinin. Ne päivät olivat Dimarian lempipäiviä. Jopa koulussa hänen oli vaikea keskittyä, jos Rin oli kertonut etukäteen, milloin Yaqut oli tulossa käymään. 

Yaqut oli iloinen, että hänellä oli puhuttavaa oman lapsensa kanssa. Että Dimaria oli aina innoissaan nähdessään isänä, eikä vaatinut uusia tavaroita "hyvitykseksi" poissaolosta. Ainoa, mitä tyttö vaati, oli isänsä täysi huomio silloin, kun Dimaria puhui Yaqutille.

Ja Yaqut antoi kaiken huomionsa pikku prinsessalle. Hänellä ei ollut rahaa ostaa leluja ja lahjoja, mutta Dimaria ei tuntunut niitä kaipaavan. Jotkut sukulaiset olivat jo tarpeeksi lahjoittaneet leluja, eikä tyttö edes leikkinyt kaikilla niillä. Riitti, että Yaqut halasi tiukasti Dimaria ja koko loppu illan tyttö oli yhtä hymyä.

Rin ja Yaqut yrittivät välillä löytää aikaa vakaville keskusteluille. Se onnistui parhaiten ulkona joko Dimarian tehdessä läksyjä tai tytön mentyä jo nukkumaan. He eivät halunneet lapsensa kuulevan vaikeuksista. Se saattaisi vain aiheuttaa stressiä, josta Dimarian ei pitäisi vielä edes kärsiä.

Rin halusi myös tietää, miten Yaqutin toipuminen eteni. Mies suunniteli jo töihin paluuta sairaslomaltaan ja vähentävän avohoidon palveluita. Yaqut tunsi olevansa taas voimissaan. Ja Rin oli onnellinen miehensä puolesta. Pian he voisivat alkaa keskustella suhteestaan, jossa oli monta kysymysmerkkiä.

Dimarialla oli myös hyvät välit äitiinsä ja joka ilta Rin luki tyttärelleen satuja. Joskus, jos Yaqut pysyi myöhempään paikalla, mies osallistui lukuhetkeen. Mutta useimmiten se oli vain äiti ja tytär, sillä Yaqutilla oli kuitenkin pitkä matka sisarensa luokse yöksi.

Rin kaipasi Yaqutia ja tiesi miehen tuntevan samoin. Sänky oli liian iso yhdelle, toinen puoli oli aina liian kylmä. Rin ei tykännyt nukkua yksin parivuoteessa enää. He olivat olleet Yaqutin kanssa yhdessä jo monta vuotta, kohdaneet eri esteitä ja romahduksia. He tarvitsivat toisiaan ja Rin toivoi heidän pystyvän selvittämään ongelmat.

***

Rin oli oppinut vihaamaan aamuja. Hän tarvitsi nykään herätyskello itselleen ja se jatkuva piipitys sai naisen hermot kiristymään heti aamusta. Hänen pitäisi valmistaa aamupala, auttaa Dimaria valmiiksi kouluun ja saattaa tämä bussiin, sen jälkeen lähteä itse töihin. Niin erilaista, kuin mitä oli hänen työskennellessä kotona.

Onneksi Dimaria piti koulusta. Hänellä oli muutama ystävä ja tyttö halusi oppia uutta. Ja hän pääsi äitinsä vahtivan katseen alta pois. Joten Rin oli tyytyväinen, ettei hänen koskaan tarvinnut tapella tyttärensä kanssa heräämisestä ja kouluun valmistautumisesta. Dimaria osasi laittaa itsensä valmiiksi pyytämättä.

Rin saattoi Dimarian aina koulubussille. Hän halusi olla varma, ettei sen muutaman kymmenen metrin matkan aikana sattuisi mitään ja että hänen lapsensa pääsisi kyytiin turvallisesti. Välillä Dimaria ajatteli sen kaiken olevan turhaa, mutta hän pysyi hiljaa. Jos se teki äidin tyytyväiseksi, niin olkoon.

***

***

***

***

Kommenttia voi jättää, risuja ja ruusuja :)

***

***

***

***

***

Paimon oli kotiutunut nopeasti veljensä taloon. Olivathan he asuneet aikuisinakin yhdessä (joskaan eivät virallisesti) ja Rininkin kanssa he tulivat hyvin toimeen. Paimon tiesi olevansa tavallaan töissä, mutta silti arki oli melko rentoa. 

Dimarian leikkaus oli mennyt hyvin ja tyttö oli päässyt takaisin kotiin. Vanhemmat työskentelivät hikihatussa maksaakseen kaikki velat ja Paimonin ansiosta he pystyivät vähentämään vielä entisestään kotihoitajien tarvetta. Nyt heillä ei ollut yöhoitajaakaan, vaan kolmesti päivässä heillä kävi yksi hoitaja tarkistamassa Dimarian kunnon.

Paimonin tehtävä oli yhä huolehtia veljentytöstään, leikkiä tämän kanssa, ruokkia ja antaa lääkettä. Paimon tuli tutuksi hoitajien kanssa, sillä hän vietti eniten aikaa Dimarian kanssa. Rin ja Yaqut luottivat naisen arvioon siitä, miten heidän tyttärensä eteni.

Paimonilla oli paljon vastuuta ja joinakin öinä se tuntui hieman painavan hänen hartioitaan. Mutta hän oli oppinut ajattelemaan enemmän positiivisesti, jotta negatiiviset ajatukset ja tuntemukset eivät kasaudu hänen sisällään.

Samaa ei tosin voinut sanoa Rinistä ja Yaqutista. Kaksikon välit olivat jälleen kiristyneet. Rin oli ottanut enemmän asiakkaita ja naisen päivät olivat pitkiä sekä henkisesti raskaita. Yaqut oli ottanut sivutyön, joten mies ei paljon ehtinyt olemaan kotona. Hän oli väsynyt henkisestä sekä fyysisesti.

Silti he molemmat tuhlasivat vähäisiä voimavarojaan riitelyyn rahasta ja parisuhteesta. Välillä Paimon halusi puuttua tilanteeseen, mutta toisaalta hänen tehtävänsä oli hoitaa Dimariaa, ei olla parisuhdeterapeutti Rinille ja Yaqutille. Sitä paitsi Rin itse oli se terapeutti, vaikka nainen olikin kieltäytynyt analysoimaan perheenjäseniään vapaa-ajallaan.

Mutta Paimon tiesi, että hänen veljensä oli lähes kokonaan loppuunpalanut. Varmasti Rinkin oli, vaikkei Paimon juuri nähnyt toista naista. Mutta Yaqut ei nukkunut tarpeeksi ja silloinkin kun hän oli kotona, uni ei aina tullut. Kukaan ei tiennyt, kuinka kauan mies oli mennyt nukkumatta silmäystäkään.

Rinilläkin alkoi olla vaikeuksia keskittyä töihinsä ja välillä hän vain haluaisi tiuskaista asiakkaileen kestämään vastoinkäymiset kuin aikuinen, mutta hän ei voinut. Jokaisella oli eri sietokyky ja eri kipukynnykset. Jotkut asiat olivat suurempia toisille ja jotkut taas ei. 

Paimon saattoi vain toivoa, että Dimarian vanhemmat saisivat molemmat päänsä selviksi kaikista ajatuksista. Dimaria ansaitsi ehjän ja onnellisen kodin, jossa oli rakastavat vanhemmat. Mutta se ei olisi mahdollista niin kauan, kun Rin ja Yaqut tappelisivat pienistäkin asioista.

***

Yaqutin tuntui käyvän automaatilla. Kaikki, mitä mies teki, oli konemaista. Hän ei puhunut, katse oli kaukainen ja ajatukset olivat harhailevia. Paimonia hirivitti katsoa toisen töihin menoa siinä tilassa.

Rin oli kirjoittamassa raporttia viimeisimmästä istunnosta, kun puhelin soi. Hän ei kuitenkaan vaivautunut nousemaan, sillä hän tiesi Paimonin hoitavan vastaamisen. Todennäköisesti se olisi taas sairaalasta kyselyä Dimarian tilasta ja tytön täti osasi parhaiten vastata. Soitto lakkasikin nopeasti ja jos Rin oikein keskittyi, hän pystyi etäiseti kuulemaan Paimonin äänen.

Pian nainen kuitenkin kuuli askelia portaissa ja vaikka hän ei nostanut katsettaan ruudusta, tunsi hän pulssinsa kiihtyvän. Paimon ei tullut alas, ellei ollut joku kiireellinen tai asia tai hätätilanne.

"Sairaalasta soitettiin, tosin ei Dimarian vuoksi vaan Yaqutin", Paimon kertoi ja Rinin oli pako tallettaa kesken eräinen raportti ja keskittyä täysin toisen puheeseen.

"Mitä tapahtui?"

"En ole varma, mutta näköjään veli oli joutunut töissä psykoosiin. Pomo oli soittanut ambulanssin ja he veivät hänet suljetulle tarkkailuun".

"Eli hän on siellä ainakin neljä päivää...", Rin huokaisi huolissaan. Ihan kuin ei olisi tarpeeksi vaikeata jo muutenkin, niin nyt Yaqutinkin tila oli romahtanut.

"En halua puuttua teidän asioihin, mutta tähän on tultava muutos. Teidän molempien on saatava apua, ennen kuin sinäkin olet samassa tilassa kuin veli", Paimon jatkoi ja Rin pystyi vain puoliksi keskittymään toisen sanoihin. Mustahiuksinen syytti itseään, hänen olisi pitänyt nähdä ajoissa miehensä tila, ennen kuin tilanne eskaloituisi näin pahaksi.

"Rin!" Paimon korotti ääntään ja palautti toisen takaisin maanpinnalle.

"Älä syytä itseäsi, teillä molemmilla on raskasta".

"Mitä muuta he kertoivat sairaalasta?" Rin kysyi kommentoimatta Paimonin viimeisintä lausetta. 

"Eivät paljon mitään, mutta sinun pitää ehkä itse soittaa sinne vielä. Olet enemmän perillä näistä mielenterveysasioista, kuin minä".

Rin huokaisi syvään ja siirtyi sohvalle istumaan Paimonin seuratessa perässä. Kaikki tuntui kaatuvan päälle ja Rinistä alkoi tuntua, että jokainen oletti hänen jaksavan kannatella muitakin. Että hän olisi se tukevin pilari, vaikka Rinillä itselläänkin oli rajansa. Rajat, jotka olisi pian saavutettu.

"Minä jatkan tietysti auttamista, mutta ehdotan lisäkäsiä taloon", Paimon sanoi.

"Ei meillä ole varaa hoitajiin..."

"En tarkoittanut hoitajaa, vaan ihan erästä eläkeläistä...".

"Hyvä on, luotan sinuun. Pyydä tätä tarkoittamaasi henkilö käymään, niin voidaan yhdessä sopia asiasta", Rin sanoi, sillä Paimon oli oikeassa. Hän tarvitsi lisää apua, varsinkin kun Yaqut oli nyt suljetulla vähintään parisen päivää.

Paimon ryhtyi tuumasta toimeen ja soitti tuttuun numeroon. Hän joutui nielemään ylpeytensä pyytääkseen apua. Vaikka varsinaisesti se olisi Rin, joka apua tarvitsi, mutta ei se paljon naisen egoa helpottanut. Paimonille oli aina ollut vaikea pyytää apua, mutta erityisesti tältä henkilöltä se oli kaikkein vaikeinta.

Kun luurin toisessa päässä vastattiin, Paimon ryhtyi heti kertomaan tilannetta ja eikä huomannut, että hän monta kertaa korosti Rinin tarvitsevan apua, ei hän. Mutta näköjään sillä ei ollut edes väliä, apua oli tulossa ja se oli kaikkein tärkeintä.

Meni muutama tunti, kun ovikello soi ja Rin näki vanhemman puoleisen rouvan olevan ovella. Nainen ei näyttänyt tutulta, mutta hänen oli pakko olla Paimonin kutsuma henkilö, sillä he eivät odottaneet ketään muuta vierailulle. Rinin asiakkaatkin menivät aina suoraan alaovelle, kuten oli ohjeistettu.

Rinin yllätykseksi vanharouva kaappasi hänet tiukkaan halaukseen.

"Voi, Rin, olen niin pahoillani", ja silloin nuorempi muisti. Paimon oli kutsunut heidän vanhan huoltajansa Kalifan paikalle. Rin oli tavannut naisen vain kerran heidän häissään ja oli ollut siinä uskossa, ettei Yaqut ja Paimon olleet kovinkaan hyvissä väleissä tätinsä kanssa.

Paimonin kutsu sisältä keskeytti Rinin ja Kalifan hetken. Sairaalasta soitettiin jälleen ja tällä kertaa he halusivat puhua Rinin kanssa Yaqutin tilanteesta. Mies olisi muutaman päivän tarkkailussa, minkä Rin itse jo tiesikin. Sen jälkeen he jatkaisivat avohoidolla ja tietysti koko perheelle tarjottiin tukea sekä neuvontaa. Rin oli vähällä kieltäytyä, mutta Paimon tökkäsi häntä kylkeen, joten naisen oli pakko suostua tarjottuun vertaistukeen.

***

***

Yaqut pääsi lopulta kotiin, mutta miehellä oli vielä raskas tie edessä. He olivat jo hieman Rinin kanssa puhuneet asioista, mutta kunnon keskustelu olisi vielä edessä päin. Mutta ensin miehen pitäisi keskittyä lepoon ja itsensä hoitamiseen. 

Rin tuli miestään ovelle vastaan ja halasi tätä tiukasti. He rakastivat yhä toisiaan, ongelmista huolimatta. Yaqutin sairaalan joutuminen oli ollut pieni herätys heille molemmille. Heidän pitäisi muistaa huolehtia toisitaan sekä itsestäänkin.

"Dimaria voi hyvin, kovasti ikävöinyt sinua. Paimon on ollut suureksi avuksi", Rin selitti ja kertoi heidän tyttärensä edistymisestä miehelleen. Yaqutista tuntui, että hän oli ollut monta viikkoa poissa, vaikka oikeastaan hän oli ollut vain muutaman päivän. 

"Niin ja Paimon pyysi lisäapua tänne", Rin sanoi, kun kaksikko käveli ovesta sisälle. Yaqut kohotti kulmiaan kysyvänä, kunnes näki, kuka sohvalla istui. Rin pelkäsi hieman miehensä reaktiota, mutta Kalifa oli korvaamaton apua heidän perheessä. Ehkä sisarukset voisivat alkaa hieman parannella välejään tätinsä kanssa. 

Kalifa istui sohvalla ja katseli siskonpoikaansa tutkailevasti. Hän oli ollut hieman yllättynyt Yaqutin joutuessa sairaalaan ja muutama hänen perheenjäsenistä olivatkin kyselleet, oliko huumeilla ollut osansa. Mutta Kalifa tiesi paremmin. Yaqut ei koskisi niihin aineisiin, ei varsinkaan nyt, kun hänellä oli pieni tytär, jota mies palvoi.

"Kalifa...".

"Yaqut, mukava nähdä, että voit jo hieman paremmin", Kalifa sanoi noustessaan seisomaan. Rin katseli sivummalta, miten kaksikon jälleennäkeminen menisi. Keskustelu jäi kuitenkin lyhyeksi, kun Kalifa päätti mennä yläkertaan Paimonin ja Dimarian seuraksi jättäen pariskunnan kahdestaan.

Rin ja Yaqut istuivat molemmat sohvalle. Heillä olisi paljon puhuttavaa, tärkeää sellaista.He olivat jo aikaisemmin hieman avanneet keskustelun aiheitaan ja jättäneet ne ilmaan roikkumaan. Molemmat olivat miettineet tulevaisuutta, miltä se näyttäisi ja keitä siihen kuuluisi.

"Luuletko, että he eroavat?" Paimon kysyi tädiltään leikkiessään Dimarian kanssa.

"En, ehkä he tarvitsevat taukoa, mutta eivät he eroa. He rakastavat toisiaan", Kalifa vastasi varman kuuloisena ja hymyili Dimairian nauraessa.

***

***

***

***

Pitkästä aikaa taas uutta osaa ja loppu sen kuin lähenee. Eiköhän tämä tule päätökseen vielä tämän vuoden puolella :D