***

***

***

***

Dimaria suunnitteli ystäviensä kanssa lomareissua. Hän halusi ajatella muuta, kuin lääkärin ikäviä uutisia. Hän halusi ottaa lomaa ja nauttia ajasta ystävien kanssa, sillä koskaan ei tiennyt, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. 

Heidän osa-aikatyö oli loppunut ja ennen kuin he jatkaisivat elämässään uusiin seikkailuihin, he halusivat nauttia yhteisestä ajasta jossain. Mieluiten rannalla. Heillä oli tarpeeksi rahaa reissua varten, mutta edessä oli pari mutkaa.

"Dimaria, luuletko, että vanhempasi suostuvat siihen, että tulet mukaan?" Sayu kysyi ystävältään. He kaikki olivat oppineet siihen, ettei yksi heidän porukasta aina päässyt niin vain mukaan. Se vaati aina ylimääräistä suostuttelua lähes jokaiselta.

"En tiedä, viime aikoina he ovat olleet turhan tiukkoja", Dimaria sanoi ja mutisi olevansa jo täysi-ikäinen. Osa heistä alottaisi yliopistossa reissun jälkeen, osa jatkaisi suoraan työelämään.

"Ei meidän ole mitään järkeä lähteä, jos yksi jää pois", Norikon poikaystävä sanoi ja muut nyökyttelivät mukana.

"Yritän parhaani, mutta nyt edessä oli lentomatka ja muuta, joten epäilen, etteivät he ihan helposti anna lupaa".

Dimarian ystävät lähtivät jokainen omiin koteihinsa ja tyttö itse jäi olohuoneeseen odottamaan vanhempiensa kotiin tulemista töistä. Kun ovi kävi, Dimaria tiesi hetkensä koittavan. Hän osasi jo melkein arvata vastauksen, mutta aina piti yrittää. 

"Äiti, isä, me oltais kavereiden kanssa lähdössä pariksi päiväksi rannalle...", Dimaria aloitti ja kertoi vähän heidän matkasuunnitelmistaan. Isän ilme jo kertoi, mitä mieltä hän oli koko ideasta, mutta äidin ilme oli lukukelvoton. Se herätti pientä toivoa tytön sisällä, sillä yleensä Rin oli ensimmäisenä torppaamassa kaikki ideat.

"Olisi niin mukavaa ja mahtavaa päästä muiden kanssa rannalle nauttimaan yhteisestä ajasta. Sillä sen jälkeen jokainen meistä lähtee eri suuntiin, eikä tiedetä, milloin on aikaa kokoontua taas yhteen", Dimaria perusteli ja piti sormiaan ristissä. Hän puhui enemmän äidilleen, sillä loppujen lopuksi Rin päätti näistä asioista.

"Joten voinhan lähteä?"

"Enpä tiedä...", Yaqut aloitti ja vilkaisi sivusilmällä vaimoaan. Rin näytti pohtivan syvästi asiaa.

"En tiedä, onko se järkevää", Rin aloitti ja Dimarian kaikki toivo murskaantui sekunneissa. 

"Olet niin kaukana ja jos jotain sattuu. Osaavatko ystäväsi muka varmasti toimia oikein, jos tarvetta?"

***

Dimaria ei kuitenkaan luovuttanut, vaan soitti jo seuraavana päivänä Takuyalle. Oli aika ottaa järeämmät aseet käyttöön ja tuoda toinen vanhempien näytille. Tytön suunnitelma voisi joko onnistua tai mennä pahemman kerran metsään. Mutta riski oli otettava.

"Sinun pitää onnistua vakuuttamaan porukat", Dimaria selitti ja Takuya tietenkin lupasi auttaa tyttöystäväänsä. He kaikki halusivat koko porukalla rannalle ja olivat valmiita vaikka ryöstämään Dimarian, jos tilanne sitä vaatisi.

"Äiti tulee töistä aikaisemmin, joten kohtaat hänet ensin. Hän on lääkäri ja tekee lopulliset päätökset. Isä on helpompi, joten pystyn hoitelemaan hänet itsekin", Dimaria sanoi Takuyan tultua viimein paikalle. Poika vain nyökkäsi ja pyöritteli peukaloitaan hermostuneesti. Ensimmäistä kertaa hän tapaisi Rinin, eikä hetki tilanne välttämättä ollut paras mahdollinen hyvän ensivaiktelman tekemiseen.

Nuori pari jutteli kaikessa rauhassa, kun ovi kävi ja Rin asteli sisälle. Nainen oli hieman yllättynyt nähdessään vieraat kasvot heidän olohuoneessa, mutta ei antanut sen juurikaan näkyä ulospäin. Dimaria selvästi aikoi jotain ja Rin päätti odottaa, että tyttö ilmaisisi ajatuksensa ääneen.

"Äiti, tässä on Takuya, poikaystäväni. Ollaan seurusteltu jo aika pitkään", Dimaria sano ja nyt Rin oli todellakin yllättynyt. Hän ei ollut odottanut tapaavansa Dimarian poikaystävää. Oikeastaan, hän ei ollut edes odottanut tyttärensä seurustelevan. 

"Takuya on myös menossa rannalle ja ...", Dimaria jatkoi ja Rin tiesi melkein, mitä seuraavaksi oli tulossa.

"... hän tietää kyllä sairaudestani, sekä osaa ottaa sen huomioon. Todella hyvin".

Dimaria päätti viimein astua sivummalle ja antaa Takuyan hurmata äitinsä. Onneksi poika osasi olla karismaattinen ja loistikin töissä asiakaspalvelussa. Joten Dimaria oli melko luottavainen, että Takuya pystyisi vakuuttamaan Rinin päästämään 18-vuotiaan tyttärensä matkalle ystäviensä kanssa.

"Toivon, että olisimme tavanneet hieman erilaisimmissa merkeissä", Takuya aloitti ja Dimaria oli hieman yllättynyt, kuinka rennolta toinen kuullosti. Varsinkin, kun otti huomioon, kuinka hermostunut tämä oli ollut vain hetkeä aikaisemmin. Näytti, kuin kaikki se epävarmuus olisi kaikonnut sillä hetkellä, kun Takuya avasi suunsa.

"Mutta ymmärrät varmaan, ettei Dimaria pysty välttämättä tekemään kaikkea sitä, mitä te muut?"

"Tietenkin, emme anna hänen sairauden hidastaa, muttemme myöskään aio rasittaa häntä", Takuya vaakuuteli. 

"En silti oikein tiedä... Dimaria ei ole koskaan ennen matkustanut niin kauas..."

"Dimaria on aivan vieressäsi...", tyttö mutisi, kun kaksi muuta keskusteli aivan kuin hä ei olisi paikalla ollenkaan.

"Lupaan pitää silmällä häntä ja jos vähänkään näyttää siltä, ettei kaikki ole kunnossa, minä soitan suoraan teille", Takuya sanoi ja Dimarian teki mieli huokaista turhautuneena. Hän ymmärsi kyllä, että Takuya halusi saada Rinin suostumuksen, mutta jatkuvasti valvottuna oleminen ei juurikaan houkutellut.

"Hyvä on".

Dimaria ei meinannut uskoa korviaan. Äiti oli juuri antanut luvan.

"Oletko tosissasi? Kiitos kiitos!" Rin hymyili tyttärensä innostukselle, vaikka hänen sisällään kytikin pieni pelko. 

Takuya lähti kotiinsa pakkamaan ja Dimaria jäi odottamaan isänsä tuloa. Rin oli antanut suostumuksensa, mutta sillä ehdolla, että Yaqut suostuu myös. Ja Dimaria aikoi saada isänsä suostumuksen, vaikka mikä olisi.

"Isä... Äiti antoi juuri luvan lähteä sinne rannalle. Käyhän se myös sinulle?" Dimaria kysyi kaikkein herttaisemmalla äänellään. Yaqut pysyi hiljaa ja tutkaili tyttärensä kasvoja huolestuneen näköisenä.

"Jos äiti on antanut luvan, en näe, miksi minäkään en voisi siihen suostua", Yaqut sanoi ja ehti hädin tuskin lopettaa lausettaan, kun Dimaria jo halasi häntä tiukasti. 

"Kiitos isä, rakastan sinua!"

***

***

Lopulta kaveriporukka pääsi lomakohteeseensa, kaikilla taskuissaan Rinin ja Yaqutin numero hätätilanteita varten. 

Se ei kuitenkaan latistanut tunnelmaa. Kuusikko oli vuokrannut kaksi pientä lomamökkiä, tytöille oma ja pojille oma. He kuitenkin kokoonuivat tyttöjen mökin terassille tekemään päiväsuunnitelmiaan. Jokainen halusi eriasioita, joten kompromissien tekeminen oli hieman haastavaa.

Retket olivat lähes kokonaan poissuljettuja Dimarian takia, vaikka hänen puolestaan muut saisivat mennä. Sayun mielestä se olisi kuitenkin epäreilua ja kerta he olivat täällä yhdessä, heidän pitäisi myös tehdä asoita koko porukalla. 

"Täällä on kuumat lähteet, missä saa myös hierontaa. Mitä jos käytäisiin katsomassa, miltä se näyttää?" Noriko kysyi ja muut suostuivat lopulta. 

Kuumat lähteet olivat aika kaukana ja Dimaria tunsi väsyvänsä siinä helteessä. Heillä ei ollut edes vesipulloa mukana, joten kun he viimein löysivät perille, tyttö suunnisti suoraan lepäämään riippumatoille Takuyan seuratessa perässä. Muut menivät joko syömään, lillumaan lähteeseen ja hierontaan.

"Haluatko jotain tiettyä juotavaa, vai tuonko pelkkää vettä?" Takuya kysyi Dimarian päästessä viimein oikaisemaan itseään.

"Mikä vain käy, saat päättää", Dimaria vastasi ja mutisi perään, että hän haluaa palata taksilla takaisin.

Pimeyden laskeuduttua kuusikko palasi takaisin mökeilleen ja Dimaria suunnisti ensimmäisenä vessaan. Hänellä oli heikko olo, mutta ehkä se johtui vain kuumuudesta. Hän ei halunnut kertoa olostaan kenellekään ja yritti piilottaa vointinsa muiden katseilta. Vaikeaa se oli, mutta Dimaria ei halunnut turhaan huolestuttaa muita. Heidän pitäisi nautia reissusta, ennen kuin jokainen palaisi takaisin arkeen.

Nuoret päättivät mennä yöuinnille, sillä vesi näytti niin houkuttelevalta ja aallot olivat pieniä. Dimaria katseli terassilta muita hieman kateellisena. Hän osasi uida, mutta heikosti ja meressä uiminen olisi paljon raskaampa kuin uima-altaassa. Ja Dimaria tiesi, ettei hänen nykyisellä voinilla tulisi kuulonkaan lähteä porskuttelemaan aaltoihin.

***

***

Seuraavat päivät valkenivat yhtä aurinkoisina kuin heidän ensimmäinen lomapäivä oli. Nuoret kävivät välillä lähipaikkoja tutkimassa, mutta suurimmaksi osaksi he viettivät aikaansa rannalla. Etenkin Dimaria ei jaksnaut liikkua kovin kauas ilman heikotusta ja muut pitivätkin huolen, että hänellä oli vesipullolähettyvillä. Dimaria yritti myös pitää huolen, etei kukaan saisi selville, kuinka paljon häntä oikeasti heikotti.

Viimeisenä iltana he päättivät sytyttää nuotion rannalle ja paistaa vaahtokarkkeja. Heidän viimeinen aika yhdessä. Kuka tiesi, milloin he pystysivät seuraavan kerran näkemään koko porukalla. He nauroivat, juttelivat, hieman jopa itkeskelivät välillä ajatellessaan tulevaisuutta. Sayu ja Noriko olivat menossa yliopistoon, Kagome, Takuya ja Akio olivat saaneet työpaikan muualta.

"Entä sinä, Dimaria?" Akio kysyi, kun tyttö oli pysynyt hiljaa jo jonkin aikaa.

"Hmm... Lääkärille on aika ensi viikolla, mutta jonkinlaista hoitoa on luvassa", Dimaria vastasi ajatellessaan tulevaa tarkastustaan. 

"Ja tietenkin Takuyan kanssa muutetaan yhteen", hän naurahti, kun hiljaisuus oli vallannut muutkin.

***

***

Nuorten reissu oli onnistunut hyvin ja jokainen palasi kotiin. Rin ja Yaqut kutsuivat Takuyan heille illalliselle samana päivänä, kuin kiitokseksi pidettyään niin hyvää huolta Dimariasta. Takuya kertoi, kuinka kuumuus oli varmaan yllättynyt Dimarian, mutta ainakaan ulospäin tämä ei ollut näyttänyt huolestuttavan huonovointiselta. Rin näytti hyväksyvän vastauksen.

Tietenkin vanhemmat olivat heti kysyneet tyttärensä vointia ja näyttäneet helpottuneelta tämän kerrottua hymyillen kaiken olevan hyvin. Heidänkin silmissä Dimaria näytti voivan hyvin, jopa hymy näytti kirkkaammalta.

"Millaiset ne Dimarian hoidot muuten ovat?" Takuya kysyi, täysin puhdasta uteliaisuuttaan.

Yaqut vilkaisi tytärtään. Hän oli vieläkin hieman vihainen, että oli vasta tämän tultua reissusta kuullut tulevista hoidoista. Rin selitti Takuyalle, mitä oli luvassa ja miten heidän kannattaisi valmistautua. Rinin ja Yaqutin piti myös alkaa sopeutua ajatukseen siitä, että heidän ainoa tyttärensä oli pian muuttamassa yhteen poikaystävänsä kanssa.

Dimaria yritti pysyä kärryillä keskustelussa, mutta se tuntui olevan mahdotonta. Sanat puuroutuivat hänen korvissaan, pulssi tuntui kohoavan ja sydän löi epätahdissa. Häntä heikotti ja pelotti, kun sanat eivät lähteneet suusta. Hän ei pystynyt sanomaan mitään Takuyalle tai vanhemmillen.

Hänen silmissä sumeni ja maailma alkoi heilua. Hän ei kuullut, kuinka Takuya kysyi hänen mielipidettään johonkin. Hän ei kuullut, kuinka vanhemmat kutsuivat häntä, yrittivät saada hänen huomionsa.

Hän ei kuullut, eikä nähnyt enää mitään. Hän tunsi putoavan ja osuvan johonkin.

Maailma oli epätarkka. Dimaria ei tiennyt enää, mitä oli tapahtumassa. Hän ei kuullut tai nähnyt, kuinka vanhemmat yrittivät parantaa hänen asentoaan tuolien välissä tai kuinka Takuya soitti hätäkeskukseen. Ainoa, mitä hän tiesi oli se, että hänen matkansa näytti olevan kuljettu.

***

Rin ja Yaqut olivat odottaneet koko yön sairaalassa kuullakseen edes jotain Dimariasta. Takuya oli haettu kotiin, mutta vasta kun Rin oli luvannut soittaa heti pojalle, kun he kuulisivat jotain Dimariasta. Lopulta tuttu lääkäri asteli lasiovien takaa ja vanhemmat saivat tehdä parhaansa, etteivät he syöksyneet naisparan kimppuun vaatien vastauksia. 

Sanat "olen pahoillani", olivat ainoat, mitä Rin kuuli ennen kuin hän purskahti lohduttomaan itkuun. Yaqut tuijotti ulos yrittäen sisäistää juuri kuulemansa. Tämä ei voinut pitää paikkaansa, eihän? Tämän oli pakko olla pahaa unta. 

Ei voinut olla mahdollista, että heidän tyttärensä oli kuollut.

***

***

***

***

Ja näin, viimein, olen saanut tämän tarinan päätökseen. Nyt keskityn hetkeksi itseeni ja omaan elämääni (ja sen urille saattamiseksi), ennen kuin alan suunnitella mitään uutta tarinaa.